Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Opiskelija lukee kirjaa UEFin kirjastossa.

Tiedejulkaisemisen päivät järjestetään Joensuussa 3.-4.10.2022

Valtakunnalliset Tiedejulkaisemisen päivät järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 3.–4. lokakuuta 2022. Tapahtumassa kuullaan useiden asiantuntijoiden puheenvuoroja, esityksiä ja keskusteluita vastuullisesti vaikuttavan tiedejulkaisemisen teemasta.

Ensimmäisen päivän pääteemana on avoimuuden julistusten 20-vuotisjuhlavuosi. Kuulemme teemaan kommenttipuheenvuorot kirjastojen ja kustantajien edustajilta sekä tutkijoilta.

Vastuullisesti vaikuttavan tiedonjulkistamisen teemaa lähestytään muun muassa julkaisujen mittaamisen ja Julkaisufoorumin vaikutuksen, vastuullisen toimitustyön, tieteen viestinnällistymisen sekä tutkitun tiedon vaikuttavuuden näkökulmista.

Ensimmäisen päivän ohjelmaan lukeutuu lisäksi kirjojen avoimen julkaisemisen suositusten esittely.

Tiedejulkaisemisen päivien keskustelu jatkuu avointen kirjojen kustantamisesta toisena tapahtumapäivänä, Mukaan saadaan kansallisia ja kansainvälisiä kokemuksia kustantajakentältä.

Paneelikeskustelun puheenaiheeksi nousee paperilehden tulevaisuus, johon osallistuu tiedejulkaisujen toimittajia. Tapahtuman esityksissä tartutaan tekijänoikeuslain muutoksien vaikutukseen avoimeen julkaisemiseen sekä monikielisen tiedeviestimisen aloitteeseen.

Ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan alkusyksystä 2022. Tiedejulkaisemisen päivien järjestelyistä vastaavat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen tiedekustantajien liitto, Kansalliskirjasto ja Itä-Suomen yliopisto.

Lisätietoja:

Jukka Kananen, palvelupäällikkö, Itä-Suomen yliopiston kirjasto, jukka.kananen@uef.fi

Sami Syrjämäki, julkaisupäällikkö, Tieteellisten seurain valtuuskunta, sami.syrjamaki@tsv.fi