Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tyttö pitelee omenaa kädessään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos palkitsi ruokakasvatuksen kansanterveyspalkinnolla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on myöntänyt kansanterveyspalkintonsa Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:lle ja Tekniikan Maailma -lehdelle valtakunnallisesti merkittävästä kansanterveyttä edistävästä työstä. 

Itä-Suomen yliopisto on Ruukku ry:n yhteistyökumppani erilaisissa ruokakasvatuksen hankkeissa, kuten Maistuva koulu ja Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (KOKOAVA) -hankkeissa. Yhteistyössä Uefista ovat mukana olleet sekä soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto (kotitaloustiede ja varhaiskasvatus) että kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö (ravitsemustiede).

Palkintoperustelujen mukaan Ruukku ry on aktiivinen ruokakasvatuksen edistäjä Suomessa. Sen kohderyhmänä ovat ruokakasvattajat, ruuan ja kasvatuksen ammattilaiset sekä lapset, nuoret ja lapsiperheet. Yhdistys viestii aktiivisesti ruokakasvatukseen liittyvistä teemoista, jotka tukevat lasten ja nuorten yhdenvertaista osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Lisäksi Ruukku ry on toteuttanut useita kansanterveyttä ja kestävää kehitystä edistäviä ruokakasvatushankkeita.

– On upeaa, että ruokakasvatustyö huomioidaan kansanterveyspalkinnolla. Palkinnolla on tärkeä merkitys koko ruokakasvatuskentälle, ja samalla myös esimerkiksi kotitalousopetukselle ja kotitaloustieteelle, toteaa Ruukku Ry:n puheenjohtaja, kotitaloustieteen yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopistosta.

Kansanterveyspalkinto jaettiin viime viikolla vuotuisessa Kansanterveyspäivässä. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna kestävä kehitys ja kansanterveys.