Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Musiikkitunti.

Siiri Ahtolan (seisomassa) Basics of Finnish music education -kurssilla kansainväliset opiskelijat saavat kattavan katsauksen siitä, mitä suomalaisessa peruskoulussa musiikkitunneilla tehdään.

Teknologia monipuolistaa musiikinopetusta

Teknologia on muuttanut myös musiikinopetusta, mutta miten pitkällä muutos oikeasti suomalaisissa kouluissa on? Yliopisto-opettaja Siiri Ahtola etsii nyt kasvatustieteen alan väitöstutkimukseensa mukaan sellaisia peruskoulun opettajia, jotka työssään opettavat musiikkia luokilla 1–9.

Etäkoulun ja sitä seuranneen poikkeusajan jälkeen monet musiikinopettajat löysivät teknologian avulla opetukseen myös luovuutta ruokkivia keinoja.

Siiri Ahtola

Yliopisto-opettaja

Musiikkitunti.
Toon Van der Auwera (vas.), Arno Jacobs ja Jannat Rahman säveltävät rap-kappaleita Launchpad-sovelluksen ja valmiiden runotekstien avulla.