Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Musiikinopettajat ja oppilaat

Luokanopettajan ei tarvitse olla muusikko – tavoitteena tunnetaitoinen musiikkikasvattaja

Väitös soveltavan kasvatustieteen alalta

Väittelijä KM Minna Mäkinen

Väitösaika ja -paikka: 21.2.2020 klo 13, sali E100, Educa-rakennus, Joensuun kampus

KM Minna Mäkisen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöstutkimus tarkasteli Itä-Suomen yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden ammatillista kasvua musiikinopettamisen näkökulmasta. Tutkimuksen lähtötilanteessa selvisi, että vain noin viidennes opiskelijoista ilmoitti odottavansa innolla musiikin opettamista tulevassa työssään. Opettajankoulutuksen tarkoituksena on kuitenkin antaa tasapuoliset eväät kaikkien alakoulun oppiaineiden opetukseen, joten Mäkinen halusi selvittää, onko viimeaikaisten säästöjen seurauksena käynyt niin, että joistakin oppiaineista ei koeta saatavan riittävän hyviä tietoja ja taitoja.

Oma arvio musiikkiosaamisesta ei ennustanut innokkuutta opettaa musiikkia

Tutkimuksessa lähdettiin etsimään syitä heikolle innolle opettaa musiikkia, ja toisaalta haluttiin löytää keinoja, joilla opiskelijoiden pätevyyden tunnetta musiikin opettamisessa voitaisiin parantaa. Ensimmäisessä osatutkimuksessa opiskelijat arvioivat itsensä keskimääräiseksi tai sitä paremmaksi musiikin osaajaksi, mutta kuitenkin into opettaa musiikkia oli laimeaa. Selitystä etsittiin heidän kirjoittamistaan kirjoitelmista. Taustalta löytyi useissa tapauksissa ajatus siitä, että opettajaopiskelija ei koe olevansa riittävän musikaalinen, taitava musiikissa tai hän ei ole musiikin harrastaja.

Millä opetusintoa saataisiin parannettua?

Hyvin toteutettu ohjaus ja tiimiopettajuus opetusharjoittelussa koettiin palkitseviksi tavoiksi, joilla saatiin luotua positiivinen asenne musiikin opettamista kohtaan. Useat opiskelijat kokivat saaneensa voimaa ja uskallusta myös opetettavien luokkien oppilailta. Lisäksi uudistettu opettajankoulutuksen opetussuunnitelma paransi opiskelijoiden halukkuutta opettaa musiikkia tulevassa työssään. Opetussuunnitelma otettiin käyttöön vaiheittain Itä-Suomen yliopistossa 2015. Erityisen suuri muutos tapahtui taito- ja taideaineiden kohdalla, kun niistä kasattiin yhteisiä opetuskokonaisuuksia, joissa liikunta, kuvataide, käsityö ja musiikki oli yhdistetty TATA-nimikkeen alle. Uudenlainen tapa koota opetuskokonaisuuksia eri taito- ja taideaineiden kesken, itsenäisen työn lisääntyminen sekä arvioinnin uudistaminen lisäsivät vastaajien pystyvyyskokemusta musiikin opettamisen suhteen.

Toiveena tunnetaitoinen opettaja

Viimeisessä vaiheessa selvitettiin sekä oppilaiden että opiskelijoiden mielipiteitä kirjoitelmien muodossa siitä, millainen on hyvä musiikinopettaja. Kirjoitelmien sisällöistä muodostui kolme opettajaprofiilia, jotka nimettiin tunnetaitoiseksi, ammattimaiseksi ja monipuoliseksi opettajaksi. Lähes kaikki oppilaat asettuivat tunnetaitoisen opettajan kannalle, joka on lämmin musiikkikasvattaja eikä niinkään muusikko. Opiskelijat taas jakautuivat ammattimaisen opettajan ja monipuolisen opettajan kannalle.
 
KM Minna Mäkisen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja ”Se ei ragee, vaan popittaa meidän kaa”: matkalla monipuoliseksi musiikkikasvattajaksi tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Juha Torvinen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Antti Juvonen Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painolaatuinen kuva on osoitteessa https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/35802?encoding=UTF-8