Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Seppo Ylä-Herttuala

Seppo Ylä-Herttualalle jo kolmas ERC:n huippuapuraha – ensimmäisenä Suomessa

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttualalle erittäin tavoitellun ERC Advanced Grant -tutkimusapurahan  vuosiksi 2020–2025. Kyse on yhdestä Euroopan arvostetuimmista ja vaikeimmin saatavista apurahoista. Tutkimusapurahan suuruus on 2,5 miljoonaa euroa. On erittäin poikkeuksellista, että apuraha myönnetään nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin samalle tutkijalle. Suomessa kukaan ei ole aikaisemmin yltänyt vastaavaan saavutukseen.

Biologinen ohitusleikkaus uusien kasvutekijämolekyylien avulla

Apuraha myönnettiin tutkimukseen, jonka kohteena on vaikea sepelvaltimotauti ja sydämen vajaatoiminta. Hankkeessa kehitetään uusia verisuonen kasvutekijämolekyylejä. Ne mahdollistavat niin sanotun biologisen ohitusleikkauksen, jolla pyritään parantamaan sekä hapenpuutteesta kärsivän sydämen verenkiertoa että tehostamaan varsinkin vajaatoiminnasta kärsivän sydämen aineenvaihduntaa ja energiansaantia. Hankkeessa käytetään pitkälle kehitettyjä katetrimenetelmiä, joilla geeninsiirrot suoritetaan paikallisesti sydänlihakseen sekä sydämen kammioiden sisäpinnalta että retrograadisesti eli käyttäen antotienä kekseliäästi sydämen laskimoverkostoa.

Hankkeeseen kuuluu uusien geeninsiirtovektorien kehitys sekä testaaminen soluviljelmissä ja tämän jälkeen hiirimalleissa. Lopulliset prekliiniset kokeet suoritetaan täysin sairaalan sydänlaboratoriota vastaavissa olosuhteissa käyttäen sian sydänlihasiskemia- ja vajaatoimintamalleja. Eläimet tutkitaan myös erittäin uudenaikaisilla magneettikuvauksen (MRI) ja positroniemissiotomografian (PET) menetelmillä. Kuvantamistutkimukset suoritetaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa käyttäen merkkiaineena muun muassa nopeasti hajoavaa radiovettä, joka valmistetaan sairaalan omassa syklotronissa.

Vastaavaa kehitystyötä ei ole menossa missään muualla maailmassa. Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutti sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan Sydänkeskus ovat selkeitä edelläkävijöitä koko maailmassa biologisen ohitusleikkauksen ja sydämen vajaatoiminnan geenihoidon kehittämisessä. Tutkimustyö tähtää Kuopion yliopistollisen sairaalan Sydänkeskuksessa tehtävään faasin I tutkimukseen vaikeaa sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Nyt saatu tutkimusapuraha on erittäin merkittävä tunnustus Kuopiossa tehdylle pitkäjänteiselle geeniterapiatutkimukselle.

Lisätietoja:

Akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala, Itä-Suomen yliopisto, A.I. Virtanen -instituutti, puh. 040 355 2075, seppo.ylaherttuala(at)uef.fi

Seppo Ylä-Herttualan painolaatuinen kuva on ladattavissa osoitteessa https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/36340?encoding=UTF-8