Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Metsä.

Osa suomalaisista metsänomistajista ei usko luontokatoon – osalle se on kriisi

Vahvan kestävyyden metsäpalvelumallissa oleellisinta on saada metsänomistajat kysymään itseltään, mitä juuri minä olen valmis tekemään metsäluonnon hyväksi.

Lukuisissa metsänomistajakyselyissä on havaittu, että suomalaiset yksityismetsänomistajat arvostavat luontoa ja sen monimuotoisuutta. Havainto kertoo kuitenkin enemmän länsimaisen kulttuurin yleisistä ihanteista kuin metsänomistajista monimuotoisuuden vaalijoina.

Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osaston ja historia- ja maantieteiden laitoksen sekä Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston tekemässä metsänomistajatutkimuksessa tunnistettiin kolme yleistä ajatusmallia, joiden avulla metsänomistajat hahmottavat monimuotoisuuden suojelun ja oman roolinsa suojelussa. Ajatusmallit heijastelevat samalla erilaisia käsityksiä kestävästä metsien käytöstä.

Vajaa 40 prosenttia metsänomistajista tukeutuu ajatusmalliin, jossa ei haluta tehdä monimuotoisuuden eteen sen enempää kuin laki vaatii. Metsäammattilaisen ehdottamiin talousmetsien luonnonhoitotoimiin saatetaan suostua ammattilaisen miellyttämiseksi, mutta varsinaista tarvetta näille toimenpiteille ei nähdä.

—Ongelmaa nimeltä luontokato ei ole olemassa, ja ympäristöhuoli nähdään luonnonsuojelijoiden ääriajatteluna. Moderni kestävyysajattelu ei kuulu tähän ajatusmalliin, toteaa apurahatutkija Tuomo Takala Itä-Suomen yliopistosta.

Noin 40 prosentille metsänomistajista suojavyöhyke rannassa, säästetty kalliomännikkö ja tekopökkelö hakkuuaukolla tuottavat hyvän mielen monimuotoisuuden huomioimisesta. Myös uhanalaisten lajien esiintymiä voidaan hakkuissa kierrellä, jos ne vain ovat tiedossa eikä niitä ole liikaa.

—Monimuotoisuuden suojelu on nimenomaan olemassa olevien luontoarvojen etsintää ja ulosrajaamista taloudellisesti optimaalisella tavalla. Luontokato-nimistä ongelmaa ei ole olemassa maailman parhaan metsätalouden ansiosta, Takala toteaa.

Käytännössä vastuu monimuotoisuuden huomioinnista jätetään mielellään hakkuu- ja hoitotoimenpiteitä suunnitteleville metsäammattilaisille. Tämä monitavoitteisen metsätalouden ajatusmalli on samalla suomalaisen metsäpolitiikan vallitseva näkemys kestävästä metsätaloudesta.

—Voimme puhua heikon kestävyyden ajatusmallista, jossa on lähtökohtaisesti ajatus tasaveroisista kestävyyden ulottuvuuksista, mutta jossa metsien talouskäyttö asettaa lopulta raamit monimuotoisuuden suojelulle.

Luontokato on totta vain viidesosalle

 Viidesosa metsänomistajista on hälytystilassa luontokatokriisin vuoksi.

—Tämän ajatusmallin mukaan olemme kovaa vauhtia tuhomassa metsäluontomme, Takala sanoo.

—Metsien käyttöä pitää muuttaa perustavanlaatuisesti ja pian, vapaaehtoisesti tai lisäsääntelyn avulla. Erityisesti varttuneita metsiä on siirrettävä huomattavia määriä pois metsätalouskäytöstä. Säilyttämisen arvoista luontoa eivät ole vain erityiset luontokohteet ja nykyiset lajiesiintymät, vaan on syytä säästää myös kohteita, joihin jokin uhattu eliö voisi lähivuosikymmeninä asettua.

Luonnon tarpeiden pohdinta luo huolestuneelle metsänomistajalle raamit, joiden sisällä metsien talouskäyttöä suunnitellaan – kestävyyden ekologinen ulottuvuus nostetaan taloudellista ulottuvuutta tärkeämmäksi. Vastuu monimuotoisuuden suojelusta otetaan vahvasti omiin käsiin. Sitä ei siis ulkoisteta hakkuiden ja hoitotöiden suunnittelijoille, jotka eivät ole metsässä ensisijaisesti luontoa suojelemassa.

—Tässä ajatusmallissa luonnon kannalta oleellisimmat päätökset on tehty jo ennen yhteydenottoa metsätalouden ammattilaiseen.

Kaikkiin edellä kuvattuihin ajatusmalleihin kuuluu luonnollisena osana ajatus siitä, että oma tapa ajatella on juuri se oikea. Yksilö ei pysty tuosta vaan hyppimään ajatusmallista toiseen.

Enemmän huomiota huoleen ja ympäristöherkkyyteen

 Edellä kuvatut ajatusmallit leimaavat kaikkea metsätalouden ympäristökeskustelua. Kun esimerkiksi vahvan kestävyyden ajatusmallista ponnistava EU:n taksonomia kohtaa heikon kestävyyden ajatusmalliin tukeutuvan suomalaisen metsäpolitiikan valtavirran, on yhteentörmäys väistämätön. Toisilla on ympäristöhätätila, toisilla ei edes ongelmaa.

— Konfliktien ja polarisoituneen keskustelun ymmärtämisen ja hallinnan kannalta olisi aivan oleellista, että osattaisiin erottaa nämä kaksi tapaa hahmottaa metsien käytön kestävyys. Ajatus yhdestä kestävyydestä – kaikille yhteisestä tavoitteesta – sumentaa oleelliset näkemyserot, kaventaa yhteiskunnallista keskustelua ja vaikeuttaa harkittujen päätösten tekemistä, Takala toteaa.

Eron hahmottaminen olisikin erityisen tärkeää kaikille metsien käytöstä päättäville. Erilaisten kestävyyskäsitysten jäljille pääsee helposti kysymällä onko meillä ja metsillämme ympäristöhätätila, ja pitääkö metsien käyttöä siksi muuttaa perustavanlaatuisesti.

—Pohjimmiltaan kyse on ihmisten erilaisista arvoista ja ympäristöherkkyyden tasoista – aivan liian usein metsäkonfliktit ja niiden ratkaisut nähdään edelleen yksinomaan tietoon liittyvinä haasteina, hankkeen tutkijat muistuttavat.

Mistä vahvan kestävyyden metsäpalveluita?

 Tutkimuksessa havaittiin, että kiinnostus uusia luontolähtöisiä metsäpalveluita kohtaan on metsänomistajakunnassa yllättävänkin yleistä – paljon luontokatohuolta yleisempää. Jos halutaan edistää vahvan kestävyyden ajattelua metsänomistajien keskuudessa, kannattaa panostaa palvelutuotteisiin, joissa metsänomistaja pääsee tarkastelemaan omaa metsäänsä ja pohtimaan sen käyttöä yhdessä luontoammattilaisten kanssa, ja nimenomaan luonnon hyvinvoinnin lähtökohdista.

Lisäksi olisi syytä kehittää nykyisten metsäsuunnittelu- ja neuvontatuotteiden rinnalle tuotteita, joissa monimuotoisuuden huomiointi asettaa raamit metsien talouskäytön suunnittelulle eikä toisin päin. Tällaisia vahvan kestävyyden metsäpalveluita ei toistaiseksi ole olemassa – ei myöskään osana Metso-ohjelmaa.

— Juuri metsäpalveluiden tuottamat henkilökohtaiset kokemukset voisivat olla tehokkaita ympäristöherkkyyden herättäjiä. Toki ne lisäisivät myös metsänomistajan tietoa luonnosta ja omista arvoistaan, mutta pelkkä tieto ei välttämättä riitä: nykyiselläänkin tieto metsien luontokadosta on kaikkien saatavilla, jos sen vain haluaa ottaa omakseen.

—Vahvan kestävyyden metsäpalvelumallissa oleellisinta on saada metsänomistajat kysymään itseltään, mitä juuri minä olen valmis tekemään metsäluonnon hyväksi.

Tutkimuksen rahoitti Maj & Tor Nesslingin säätiö.

Lisätietoja:

Apurahatutkija Tuomo Takala, tuomo.takala@uef.fi

Artikkelit:

Takala, T., Brockhaus, M., Hujala, T., Tanskanen, M., Lehtinen, A., Tikkanen, J. & Toppinen, A. 2022: Discursive barriers to voluntary biodiversity conservation: The case of Finnish forest owners. Forest Policy and Economics 136: 102681. https://doi.org/10.1016/j.forpol.2021.102681

Takala, T., Lehtinen, A., Hujala, T., Tanskanen, M., Brockhaus, M., Tikkanen, J. & Toppinen, A. 2021: Forest owners as political actors. Environmental Science and Policy 126, 22-30. https://doi.org/10.1016/j.envsci.2021.09.009

Metsäpalveluiden kehittämistutkimuksen hankkeen sivut