Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuusenkerkkiä.

Nuoret metsänomistajat luottavat auktoriteetteihin

Nuoret suomalaiset metsänomistajat luottavat metsäalan asiantuntijoiden ja alaa tuntevien läheisten näkemyksiin metsänhoidossa. Tämä havaittiin Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan tutkijoiden haastattelututkimuksessa, johon osallistui 16–30-vuotiaita nuoria metsänomistajia Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta. Tutkimus on julkaistu Metsätieteen aikakauskirjassa.

Tutkimuksen mukaan moni nuorista metsänomistajista pitää omaa tietämystään ja kokemustaan metsäasioista puutteellisena. Nuoret kokevat omat vanhempansa, sukulaisensa ja metsäalan ammattilaiset asiantunteviksi auktoriteeteiksi, joiden osaamista harvemmin kyseenalaistetaan, vaikka omat arvot olisivatkin ristiriidassa auktoriteettien kanssa. Nuorten metsänomistajien osallistuminen metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon jäi usein ohueksi.

Suomalaiseen metsälainsäädäntöön ja -politiikkaan kuuluu, että viranomainen ei juurikaan puutu metsänomistajan päätöksiin. Käytännön metsäneuvonnan taustalla on kuitenkin pyrkimys metsätalouden kannalta tuottavaan metsänkasvatukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa nuorten metsänomistajien omia näkemyksiä ja näkökulmia ilman ennalta rajattuja kansallisia tai metsätalouden ohjaamia tavoitteita.

Nuoret metsänomistajat kokivat, että metsäomaisuuden periminen oli osa sukupolvien ketjua ja siten edellytti heitä pitämään metsätila edelleenkin suvun omistuksessa. Haastatteluista ilmeni nuorten metsänomistajien usko ja luottamus sukulaisten ja metsäsektorin ammattilaisten tietämykseen ja auktoriteettiin. Tutkijoiden mukaan tämä voi heijastella laajemminkin nykytilannetta, jossa metsänomistajien vastuuttaminen on tiedostamaton, ulkoapäin ohjailtu normi.

Tutkimus toteutettiin osana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa ALL-YOUTH – Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään -tutkimushanketta.

Tutkimusartikkeli julkaistu Metsätieteen aikakauskirjan verkkosivulla: Antti Erkkilä, Irmeli Mustalahti, Nina Tokola, Anna-Maija Tuunainen, Teppo Hujala (2021). Nuorten metsänomistajien valmiudet, valta ja vastuu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021, artikkeli id 10513. https://doi.org/10.14214/ma.10513

Lisätietoja:

Antti Erkkilä, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, antti.erkkila@uef.fi, puh. 050 595 8381