Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pipetti ja vesitippa

Mielenterveyssovellus ja vihreän kemian vedenpuhdistusratkaisu voittivat kansallisen innovaatiokilpailun

Voittajat näkyville New Yorkin Times Squarelle

Tamperelainen Medified voitti Start up -sarjan ja kempeleläinen BioSO4 yrityssarjan Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vuoden 2021 Tuottava idea -kilpailussa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille suomalaisia innovaatioita. BioSO4 Oy on saanut alkunsa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n tiedote

Kansallisen voiton yrityssarjassa vei BioSO4 Oy, joka on erikoistunut kansainväliselle kaivosteollisuudelle tarjottaviin vihreän kemian vedenpuhdistusratkaisuihin pyrkien kierrätettäviin ja mahdollisimman jätteettömiin prosesseihin yhdessä asiakkaiden oman osaamisen kanssa.  BioSO4 Oy on saanut alkunsa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta ja aloittanut kaupallisen toimintansa vuonna 2018.

Tuomaristo arvosti erityisesti sitä, että BioSO4 on lainsäädännön muutoksesta ja yleisestä ympäristöpaineesta markkinapotentiaalinsa ottava, sopivan yksinkertaisen tuntuinen ja rajattomasti skaalattava ratkaisu.

Start up -sarjan voitti mielenterveyspalveluissa käytettävä ohjelmisto Medified, joka tehostaa mielenterveyspalveluiden tuottavuutta ja mahdollistaa potilaan voinnin seuraamisen sovelluksen keräämän datan avulla.

Voiton toi tuomariston mukaan se, että Medified auttaa vakioimaan hoitohenkilökunnan saamaa palautetta ja siten saatavaa hoitoa, sillä potilaiden on usein hankala antaa objektiivista kuvausta voinnistaan tai siitä, miten he ovat noudattaneet hoito-ohjeita. Kumpaakin voittajaa yhdisti tuotteen skaalautuvuus.

Tänä vuonna ei valittu voittajaa yhteiskuntasarjassa, mutta kunniamaininnan sai Auran kunnan Aurajoentien matkailutie.

Genelec palkitsi kestävän kehityksen edistäjän

Genelec Oy valitsi kilpailijoiden joukosta idean, jossa on parhaiten hyödynnetty YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Tämä idea oli Start up -sarjassa kunniamaininnan saanut Biovaaka Oy, joka on erilaisiin ammattikeittiöympäristöihin soveltuva palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa hävikin jokapäiväisen ja täsmällisen seurannan sekä näkyväksi tekemisen.

Genelec lahjoittaa voittajalle kierrätysalumiinista valmistetun kaiutinparin.   

Voittajille luvassa kansainvälistä näkyvyyttä

Voittajat saavat yrityksensä logon näkyviin New Yorkin Times Squaren valotaululle kilpailun yhteistyökumppanin Nasdaqin kautta. Nasdaq on ollut mukana kannustamassa Tuottava Idea -kilpailua jo monen vuoden ajan. Heidän mukaansa on hienoa tutustua kilpailun kautta innovatiivisiin kasvuyrityksiin, joista jonakin päivänä voi kehittyä jopa listautumiskelpoisia yhtiöitä. Ilman yrittäjiä uusia työpaikkoja ei syntyisi Suomeen.

Tuottava Idea -kilpailun muut yhteistyökumppanit ovat Grano, Afstor Oy, Genelec Oy ja Hurja Solutions Oy.

Tuomaristo arvioi idean innovatiivisuutta, ajankohtaisuutta ja positiivista vaikutusta yhteiskuntaan

Kansallisen palkintoraadin muodostivat tänä vuonna Ari Piispanen (Afstor Oy), Siamäk Naghian (Genelec Oy), Erja Retzén (Nasdaq) ja Ari Saavalainen (Suomen Nuorkauppakamarit ry). Kilpailun suojelijana ja tuomariston puheenjohtajana vuonna 2021 toimii Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n Jaakko Helenius.

Lisätietoja kilpailusta:

Suomen Nuorkauppakamarit ry
Kansallinen kilpailupäällikkö, Tuottava Idea 2021
Heikki Mutikainen, +358 40 860 5059, heikki.mutikainen@jci.fi

Tuottava Idea -kilpailu

Tuottava idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jo vuodesta 1978 järjestämä innovaatiokilpailu, jonka tavoitteena on nostaa esille suomalaisia innovaatioita. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja sen tulee olla jo tuottavassa käytössä.

Kilpailun tavoitteena alusta saakka on ollut edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa, mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Tuottava Idea -kilpailu haluaa olla osaltaan rakentamassa menestyvää ja hyvinvoivaa Suomea.

Kilpailu on kaksiosainen. Ensin kisataan neljällä alueella aluetason voitosta, minkä jälkeen voittajat edustavat aluettaan kansallisessa kilpailussa.

Tiedotteen lähde

Avainsanat