Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Vettä ojassa

Kierrätysmuovista voidaan valmistaa älykkäitä hulevesisuodattimia

Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun viime vuonna alkaneen yhteisen pilottihankkeen tavoitteena on suunnitella ja valmistaa jäte- ja hulevesisuodattimia, joissa hyödynnetään kiertotalouden materiaaleja, kuten kierrätysmuovia, biohiiltä, jätekipsiä, biopohjaisia aineita ja luonnollista biofilmiä. Suodattimiin voidaan lisäksi integroida älykkäitä antureita, joiden avulla suodattimien toimintaa voidaan seurata paikan päällä tai etäkäyttöisesti.

Hulevedet ovat uuden lainsäädännön myötä kaupunkien vastuulla. Siksi hulevesien imeyttäminen ja ohjaaminen, sekä niiden sisältämien ravinteiden tai raskasmetallien talteenotto on erityisen tärkeää.

– Yksi merkittävä kierrätysmuovien käyttökohde voisivat olla jäte- ja hulevesien ja kaasujen puhdistukseen tarvittavien suodatinten rakenteet, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja, tutkimuspäällikkö Arto Koistinen Itä-Suomen yliopistosta.

– Kierrätysmuovista valmistettujen suodatinelementtien avulla voidaan puhdistaa esimerkiksi kaupunkien hulevesiä, yhteiskuntien jätevesiä, maatalouden ja metsätalouden laskeumavesiä, sekä teollisuuden tuotantokohtaisia jätevesivirtoja. Suodattimet voidaan suunnitella mittakaavaltaan myös kaivosten tuottamien jätevesien puhdistamiseen soveltuviksi.

Väestönkasvu, ympäristöongelmat ja kaupungistuminen pakottavat maailman väestön muuttamaan kulutustottumuksiaan ja pyrkimään kohti entistäkin tehokkaampaa kierrätysmateriaalien hyödyntämistä. Maailmanlaajuisesti lisääntyvä kierrätysmateriaalien käyttö ja kansainvälisen kierrätysliiketoiminnan kasvu edellyttävät kuitenkin kierrätysmateriaaleille soveltuvien käyttökohteiden löytämistä siten, että kierrättäminen olisi kestävällä pohjalla olevaa kaupallisesti kannattavaa liiketoimintaa.

Itä-Suomen yliopiston ja Savonian yhteishanke päättyy ensi vuoden syksynä, ja sen päärahoittaja on Etelä-Savon ELY-keskus.

Lisätietoja:

Tutkimuspäällikkö Arto Koistinen, Itä-Suomen yliopisto, p. 044 716 3260, arto.koistinen@uef.fi

TKI-asiantuntija Maarit Janhunen, Savonia-ammattikorkeakoulu, p. 044 785 5577, maarit.janhunen@savonia.fi