Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lääkäri kättelee potilasta.

Mielenterveyspoissaolojen vähentäminen vaatii lisää yhteistyötä ja ennakkoluulojen voittamista

Mielenterveysperustaisen työkyvyttömyyden vähentämisestä on saatu uutta tutkimustietoa. MYÖTE-toimintamallista tehtiin toimeenpanotutkimus. Mallissa lisätään työterveyshuollon ja muiden sote-toimijoiden yhteistyötä mielenterveyshäiriöiden hoidossa. Työhön paluun tukemisessa on otettava huomioon aiheeseen liittyvä stigma ja lisättävä toimijoiden yhteistyötä.

Työterveyslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat tutkivat MYÖTE-toimintamallin jalkauttamista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tulokset julkaistiin arvostetussa BMC Health Services Research -tiedejulkaisussa.

Jopa ammattilaisilla voi olla mielenterveyshäiriöistä ennakkoluuloja

Muissa potilasryhmissä on aiemmin onnistuttu lyhentämään toipilasaikoja merkittävästi TYÖOTE-toimintamallilla, jossa julkisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon yhteistyötä on tehostettu. MYÖTE-toimintamallissa tehostetaan psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon yhteistyötä.
 
– Jopa työterveyshuollon ammattilaisilla voi olla mielenterveyden häiriöihin liittyviä kielteisiä ennakkoluuloja. On tärkeää, että mielenterveyden häiriöistä kärsivän työhön paluun tukemiseen paneudutaan samalla tarmolla kuin vaikkapa tekonivelleikkauksen jälkeen, johtava asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti korostaa. Tukea tarvitaan myös työpaikoilla, sekä esihenkilöiltä että työkavereilta.
 
– Mielenterveyden häiriöihin valitettavasti usein liittyvä stigma eli häpeäleima ja sen käsittely on otettava huomioon, kun toimintamallia otetaan jatkossa laajemmin käyttöön. Lisäksi erityisen tärkeää on ymmärtää, että mielenterveyshäiriöiden hoidossa on useampia erilaisia tahoja ja toimijoita, eikä mallin jalkauttaminen onnistu yhtä suoraviivaisesti kuin ortopediassa, TTL:n erityisasiantuntija Mikko Henriksson huomauttaa.
  
Eri hyvinvointialueilla saattaa esimerkiksi olla erilaisia tapoja järjestää mielenterveyssairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Työterveyshuollon ammattilaisilla ei välttämättä ole riittävää kuvaa siitä, miten hoito on omalla hyvinvointialueella järjestetty.

Yhteistyötä tarvitaan lisää

MYÖTE-toimintamallissa on kehitetty erityisesti yhteistyötä psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta työterveyshuoltoon sähköisellä lähetteellä. Sähköinen e-lähetekäytäntö ei kuitenkaan ole vielä kaikkialla valmiudessa, ja tämä yhdensuuntainen käytäntö tarvitsee vielä kehittämistä.
  
Mielenterveyshäiriöiden hoitoa tulisikin kehittää kokonaisuutena, jossa olennaiset perusterveydenhuollon ja kuntoutuksen tahot ovat tiiviisti mukana. Silloin työterveyshuollon tehtävä työkyvyn koordinoimisessa toteutuisi parhaiten. 

MYÖTE-toimintamallin toimeenpanoa edisti toimijoiden jaettu usko toimintamallin hyödyllisyyteen ja luotto mallin kehittäjiin. Myös työterveyshuollon henkilöstön taitoihin arvioida ja tukea työhön paluuta uskottiin.
 
Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään TYÖOTE-mallin laajentamisessa osana Mielenterveyden työkalupakki-hanketta, joka saa rahoitusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. 

MYÖTE-hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä hankkeen toteuttajat. Hankkeen päätoteuttaja oli Työterveyslaitos, osatoteuttajina toimivat Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja MIELI ry. Nyt julkaistu tutkimus tehtiin Itä-Suomen yliopiston professori Tuula Oksasen johtamassa osahankkeessa. 

TTL:n tiedote

Lisätietoja:

Professori Tuula Oksanen, Itä-Suomen yliopisto, tuula.oksanen@uef.fi

Erityisasiantuntija Mikko Henriksson, Työterveyslaitos, puh. 050 501 0425, mikko.henriksson@ttl.fi

Johtava asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti, Työterveyslaitos, puh. 043 824 3568, pirjo.juvonen-posti@ttl.fi

Tutkimusartikkeli:

Henriksson, M., Tikka, C., Juvonen-Posti, P. et al. Referring psychiatric patients to occupational health services for earlier return to work – a qualitative implementation study of barriers and facilitators. BMC Health Serv Res 25, 109 (2025). https://doi.org/10.1186/s12913-025-12238-2 

TYÖOTE-toimintamalli

Avainsanat