Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Nuorisoa hampurilaisella.

Matala-asteinen tulehdustila voi aiheuttaa valtimoiden jäykistymistä ja valtimotaudin varhaismuutoksia muuten terveillä nuorilla

Tuoreen tutkimuksen mukaan elimistön matala-asteinen tulehdustila voi johtaa nuorilla valtimonkovettumataudin varhaismuutoksiin. Tulokset julkaistiin Journal of Applied Physiology -lehdessä.

Itä-Suomen yliopisto oli mukana toteuttamassa tutkimusta, johon osallistuivat myös Brittiläisen Kolumbian yliopisto Kanadasta, Bristolin ja Exeterin yliopistot Isosta-Britanniasta sekä Illinoisin yliopisto USA:sta.

Elimistön kroonisen matala-asteisen tulehdustilan tiedetään aikuisilla edistävän sekä verisuonten, tuki- ja liikuntaelimistön, ruoansulatuskanavan että hermoston sairauksia. Ikä ja epäterveelliset elintavat voivat pahentaa tulehdustilaa. On kuitenkin ollut epäselvää, aiheuttaako matala-asteinen tulehdus varhaisia valtimomuutoksia muuten terveillä lapsilla ja nuorilla.

– Vaikka aiemmissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole aina voitu osoittaa, nykyisin tiedetään, että tulehdustilaan liittyvät valtimotaudin varhaismuutokset nuoruusiässä, kuten valtimoiden jäykistyminen, voivat aiheuttaa kohonnutta verenpainetta ja syketiheyttä, insuliiniresistenssiä sekä lihavuutta, toteaa lääkäri ja kliininen epidemiologi Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 3862 nuorta, joita seurattiin seitsemän vuoden ajan 17-vuotiaista 24-vuotiaiksi. Tulosten mukaan kolmasosalla miehistä ja puolella naisista oli riski tulehdustilan pahenemiseen 24 ikävuoteen mennessä. Lisäksi havaittiin, että miehillä tulehdustilan paheneminen voi aiheuttaa kaulavaltimon seinämän paksuuntumista, joka on varhainen merkki valtimotaudin kehittymisestä. Naisilla taas tulehdustilan paheneminen voi lisätä valtimoiden jäykistymistä. Tulehdustilan aiheuttamat haitalliset verisuonimuutokset voivat siis olla erilaisia sukupuolesta riippuen. Tämä on tutkijoiden mukaan uusi havainto, joka voi lisätä ymmärrystä sydän- ja verisuonitautien kehittymisestä nuoruudessa ja sopivimmista lähestymistavoista niiden hoitoon. Yllättävä havainto oli, ettei ylipaino tai lihavuus vaikuttanut tulehdustilan aiheuttamiin varhaisiin verisuonimuutoksiin.

– Herää kysymys, mikä voisi aiheuttaa matala-asteista tulehdustilaa lapsilla ja nuorilla? Valitettavasti lapsellakin ruokavalio voi merkittävästi edistää tulehdustilaa. Esimerkiksi hedelmät, kasvikset ja kuitupitoiset ruoka-aineet suojaavat tulehdukselta ja niiden käyttöön on syytä kannustaa. Sen sijaan tyydyttyneitä ja transrasvoja sisältävät, suolaiset ja uppopaistetut ruoat, punainen liha ja lihavalmisteet sekä sokeripitoiset juomat, leivonnaiset ja karkit voivat merkittävästi edistää tulehdustilaa ja olla siten yhteydessä varhaisiin valtimomuutoksiin, Agbaje sanoo.

– Näiden uusien tutkimustulosten pitäisi tuoda lisää pontta valtimonkovettumataudin varhaismuutosten ehkäisyyn lapsilla ja nuorilla. Perheiden rohkaisemisen terveellisempiin ruokavalintoihin tulisi olla sekä kansanterveyden asiantuntijoiden, lääkäreiden että terveyspolitiikan vaikuttajien yhteinen asia. Yksi keino tähän on mahdollistaa edullisemmat hedelmien ja kasvisten hinnat valtion tuilla ja veronalennuksilla.

Agbajen johtaman urFIT-CHILD -tutkimusryhmän työtä ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto ja Pohjois-Savon aluerahasto, Orionin tutkimussäätiö, Aarne Koskelon säätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö, Paulon säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, Paavo Nurmen säätiö, Sydäntutkimussäätiö sekä Lastentautien tutkimussäätiö.

Seitsemän vuoden seuranta-aikana teini-iästä nuoreen aikuisikään matala-asteisen tulehdustilan paheneminen oli syy-yhteydessä enenevään valtimoiden jäykistymiseen ja kaulavaltimon seinämän paksuuntumiseen.