Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Kuuluuko yhteiskuntaluokka puheessa? – Maakuntarahastot myönsivät satatuhatta euroa kielitieteen tutkimukseen

Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntarahastojen yhteisenä kärkihankkeena on myönnetty sadan tuhannen euron apuraha professori Hanna Lappalaisen johtamalle tutkimushankkeelle. Tutkimus kohdistuu itäsuomalaisten kielellistä variaatiota sekä yhteiskuntaluokkaan ja eriarvoisuuteen liittyviä kokemuksia käsittelevään tutkimukseen. 

”Kielellinen variaatio, yhteiskuntaluokka ja eriarvoisuuden kokemukset Itä-Suomessa” on yhteiskuntatieteilijöiden ja kielentutkijoiden yhteishanke. 

− Siinä tutkitaan pohjoiskarjalaisten ja pohjoissavolaisten kokemuksia ja havaintoja eriarvoisuudesta erityisesti kielenkäytön ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta, kertoo Hanna Lappalainen. 

Tavoitteena on tarkastella yhteiskuntaluokkaan, sosiaaliseen liikkuvuuteen ja eriarvoisuuteen liittyviä kokemuksia sekä sitä, miten ihmiset ilmentävät kielenkäytöllään omaa taustaansa. Näitä teemoja tutkitaan sosiolingvistiikan ja sosiologian menetelmin. Aihe on tärkeä, sillä Suomessa kielen ja luokan suhde ei ole yhtä ilmeinen kuin monessa muussa maassa eikä siitä toistaiseksi ole juuri tietoa.

Aineistonkeruu toteutetaan kahdessa kaupungissa, Joensuussa ja Kuopiossa, ja kahdella maaseutupaikkakunnalla, Lapinlahdella ja Liperissä. Maaseutupaikkakuntien osalta tutkimus kytkeytyy aiemmin aloitettuun murteenseuruuhankkeeseen. Aineistonkeruussa keskeinen rooli on opiskelijoilla. Tutkimusryhmään kuuluvat sosiologian dosentti Sanna Aaltonen Itä-Suomen yliopistosta (Kuopion kampus), väitöskirjatutkija Lotta Aarikka (Turun yliopisto, siirtyy post doc -tutkijaksi Itä-Suomen yliopistoon) ja hankkeen johtaja, suomen kielen professori Hanna Lappalainen Itä-Suomen yliopistosta (Joensuun kampus).

Avainsanat