Viime kevään koronan aiheuttamat poikkeusolot alkoivat juuri vähän ennen pääsiäistä. Ajankohta asetti haasteita kirkolle, sillä pääsiäiseen tiiviisti kuuluvaa ehtoollista ei voitukaan enää nauttia yhteisöllisesti kirkossa. Samanlaiset poikkeusolot säätelevät myös nurkan takana olevan joulun viettoa.
Tutkijatohtori Laura Kallatsa ja yliopistonlehtori Sini Mikkola huomioivat keväällä heti poikkeusolojen alettua, että kirkoissa meneillään oleva erikoinen tilanne olisi hedelmällinen ja tärkeä tutkimuskohde. Pääsiäisen lähestyessä tiedettiin, että sen kirkollista viettoa koskevat päätökset poikkeusoloissa pitäisi tehdä seurakunnissa nopeasti, mutta kuitenkin kirkon opetus huomioiden.
– Pääsiäinen on niin merkittävä kirkollinen juhla, että sosiaalisessa mediassa alkoi heti poikkeusolojen alettua spekulointi siitä, onko kiirastorstain ehtoolliselle tänä vuonna mahdollisuus osallistua – ja jos on, niin millä tavalla, kertoo Mikkola.
Koska aikaa pääsiäiseen oli vähän, alettiin seurakunnissa tehdä päätöksiä sen suhteen itsenäisesti, vaikka tiedettiin, että samaan aikaan jumalanpalvelus- ja ehtoollisohjeistusta valmistelivat myös piispat.
Kallatsa kertoo, että yksi tutkimuksen motiiveista olikin lähteä vertaamaan piispojen ohjeistusta paikallistason toimintaan.
– Halusimme selvittää, missä kohtaa piispojen ohjeilla oli merkitystä ja kaikupohjaa, ja millaisin prosessein seurakunnissa päätettiin ehtoollisen mahdollisesta viettämisestä.
Tutkimuksessa kartoitettiin myös, missä määrin ja millä tavoin ehtoollisjumalanpalveluksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa koronakeväänä toteutettiin. Lisäksi tutkittiin, miten kirkkoherrat kokivat pääsiäisajan järjestelyt.
Piispojen ohjeilla ei suurta painoarvoa
Kallatsa ja Mikkola lähettivät kyselynsä kaikille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherroille. Heistä kyselyyn vastasi 141 henkilöä eli 37 prosenttia kirkkoherroista.
– Hienoinen yllätys oli, miten käytännönläheisesti pääsiäisen aikaan suhtauduttiin. Lähdimme tarkastelemaan aihetta teologisena kysymyksenä, mutta nopeasti kävi ilmi, että päätökset tehtiin hyvin pitkälti sen mukaan, mikä missäkin seurakunnassa käytännössä toimi ja mikä ei.
Poikkeusolojen aikana kukin tuomiokapituli piispan johdolla antoi seurakunnilleen ohjeistuksen ehtoollisen vietosta nimenomaan pääsiäisajan jumalanpalveluksissa. Kaikkien tuomiokapitulien ohjeet tulivat maaliskuun lopulla eli noin puolitoista viikkoa poikkeustilan alkamisen jälkeen. Se oli kuitenkin liian myöhään, sillä suuri osa seurakunnista oli ehtinyt jo päättää omista käytännöistään ennen ohjeistusta.
– Noin puolet tutkimukseemme vastanneista kirkkoherroista kertoi, ettei tuomiokapitulista annettu ohjeistus vaikuttanut millään tapaa seurakunnan omiin päätöksiin, kertoo Mikkola.
Piispat olivat yhdessä sopineet, että seurakunnissa voidaan viettää ehtoollisjumalanpalveluksia pääsiäisen aikana. Messun sai toimittaa yksi pappi, ja siinä sai lisäksi olla mukana seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia palvelutehtävissä, yhteensä enintään kymmenen ihmistä.
– Kirkkoherrojen näkemykset asiaan olivat keskenään hyvin vastakkaisia. Osa heistä totesi, että ehtoolliseen kuuluu olennaisesti läsnäolo, ja vain harvan ja valitun joukon ehtoollisen nauttimisen katselu on kuin katselisi näytelmää. Toisaalta taas kommenteista löytyi kannanottoja ehtoollisen puolesta, koska kiirastorstai ilman ehtoollista olisi tuntunut oudolta, Kallatsa summaa.
Yhteensä 65 prosenttia kirkkoherroista kertoi, ettei poikkeusaikana nautittu ehtoollista heidän seurakunnissaan ollenkaan.
– Moni vastaus heijasteli sitä, että piispojen ohjeista huolimatta ehtoollisen vietto rajatulla joukolla olisi tuntunut hyvin epätasa-arvoiselta. Ennemmin haluttiin korostaa sitä, että ”me olemme kaikki tässä yhdessä”, Kallatsa kertaa.
Yhteisöllisyyden kaipuu
Vaikka ehtoollisen vietto ei olekaan luterilaisuudessa korostetusti keskiössä, nousi ehtoollisen yhteisöllinen merkitys vahvasti tutkimuksessa esiin. Uudenlainen tilanne aiheutti myös ristiriitaisia tunteita.
– Suuri osa seurakunnista välitti pääsiäisajan messut suoratoistona verkon kautta. Yhteisöllisyyden kokemuksia saatiin kyllä niinkin, mutta osa kirkkoherroista oli sitä mieltä, että etenkin ehtoollisen vietto pienellä joukolla vain korosti kipua siitä, ettei seurakunta voi oikeasti ja konkreettisesti kokoontua yhteen, Mikkola kuvailee.
Poikkeustilanteesta löydettiin toisaalta myös uudenlaista samaistumispintaa. Vastauksissa kerrottiin, että kirkkoherrat ymmärtävät nyt paremmin esimerkiksi vanhuksia, jotka eivät vaikkapa fyysisten esteiden takia pääse osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin muutenkaan.
– Lisäksi tilanteesta löydettiin yliajallisia ja -kulttuurisia merkityksiä – eristäytyneisyyttä verrattiin esimerkiksi vainottujen kristittyjen kokemuksiin.
Vaikka erilaiseen jouluun onkin voitu jo valmistautua, tuntuu eristäytyneisyyden aika jouluna monesta erityisen pahalta.
Erilainen joulu
Poikkeusolot pakottivat kirkonkin digiloikkaan. Kirkon tilaisuuksia on jo vuosia tarjottu verkon kautta, mutta nyt kaikki piti siirtää kerralla digitaaliseen muotoon. Mikkolan mukaan tätä poikkeuksellista aikaa onkin oleellista tutkia, sillä kirkko on merkittävä toimija yhteiskunnassamme, ja tarvitsee uusia väyliä, joiden kautta tavoittaa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.
Lisäksi joulun aika tuo taas mukanaan omat haasteensa pandemian yhä vallitessa.
– Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin osallistuu paljon enemmän ihmisiä kuin pääsiäisajan messuihin ja ehtoolliselle. Siksi on erittäin tärkeää, että nekin tilaisuudet sekä joulunajan jumalanpalvelukset välitetään koteihin, Kallatsa sanoo.
Vaikka erilaiseen jouluun on voitu nyt ajoissa varautua, ja striimauksetkin tuntuvat arkipäiväisemmiltä, ovat ihmiset jo väsyneitä jatkuvaan eristäytyneisyyteen.
– Monella nouseekin pintaan Raamatusta tuttu huokaus: ”Herrani, kuinka kauan vielä”, muotoilee Mikkola.
Turvaa poikkeusoloissakin
Kallatsa ja Mikkola valmistelevat jo tutkimuksen seuraavaa vaihetta, jossa paneudutaan seurakuntalaisten tuntemuksiin poikkeusaikoina.
– Kirkkoherrojen kokemuksiin peilaten näyttää siltä, että myös seurakuntalaisten keskuudessa yhtäkkinen seurakunnan toiminnasta ulkopuolelle jääminen on voinut aiheuttaa varsin voimakkaita tunnekokemuksia, etenkin aktiivisimpien seurakuntalaisten osalta.
Nyt vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat hakeneet poikkeusoloissa turvaa ennen kaikkea henkilökohtaisesta uskonharjoittamisesta ja rukoilemisesta.
– Siksi meistä on tärkeää selvittää esimerkiksi sitä, rakentavatko striimatut jumalanpalvelukset siltaa yksityisen uskonharjoittamisen ja institutionaalisen uskonnollisuuden välille.
