Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Viljanjyviä ja palkokasveja.

Kasvipohjaisten hapantuotteiden terveysvaikutuksia selvitetään EU-hankkeessa

Itä-Suomen yliopisto on mukana juuri käynnistyneessä EU-hankkeessa, jossa tutkitaan fermentoitujen elintarvikkeiden terveysvaikutuksia ja kehitetään uusia kasvipohjaisia elintarvikkeita. HealthFerm-hankkeen tavoitteena on myös tukea siirtymistä kestävämpään, kasvipainotteiseen ruokavalioon.

Itä-Suomen yliopisto toteuttaa kaksivuotisen hankkeen aikana kaksi laajaa ravitsemusinterventiota, joissa tutkitaan eläinperäisiä ruokia korvaavien kasvipohjaisten ruokien suolistovälitteisiä terveysvaikutuksia. – Erityisesti tarkastelemme kasviproteiinien vaikutusta suolistomikrobikoostumukseen ja -aktiivisuuteen, kertoo professori Marjukka Kolehmainen kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksiköstä.

Fermentointi eli hapattaminen mikrobikäymisen avulla on perinteinen keino parantaa elintarvikkeiden säilyvyyttä. Fermentoituja elintarvikkeita pidetään myös terveyttä edistävinä, mutta niiden terveysvaikutuksista on niukasti tutkittua tietoa. Monitieteisen HealthFerm-hankkeen keskeinen tavoite onkin selvittää, miten fermentoitujen elintarvikkeiden sisältävät mikrobit voivat edistää terveyttä. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti, voiko fermentoitujen elintarvikkeiden käyttöä lisäämällä vähentää elimistön tulehdustilaa ja ehkäistä esimerkiksi lihavuutta, metabolista syndroomaa ja tulehduksellisia suolistosairauksia.

Lisäksi hankkeessa kehitetään uusia terveellisiä, palkokasvi- ja viljapohjaisia fermentoituja elintarvikkeita. Tavoitteena on tarjota hapanmaitotuotteille ja muille eläinperäisille elintarvikkeille maukkaita kasvipohjaisia vaihtoehtoja ja edistää sitä kautta myös siirtymistä kestävämpään ruokavalioon.

Hankkeen aikana kerätään eri puolilta maailmaa näytteitä hapattamiseen käytetyistä mikrobikannoista, tarkastellaan niiden käyttömahdollisuuksia uusissa elintarvikkeissa ja optimoidaan fermentointiprosesseja. Lisäksi selvitetään eurooppalaisten kuluttajien näkemyksiä fermentoiduista ja kasvipohjaisista elintarvikkeista.

HealthFerm-hanke on saanut yhteensä 13,1 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelmasta ja Sveitsin hallitukselta. Hankkeeseen osallistuu 22 partneria eri puolilta Eurooppaa ja sitä koordinoi belgialainen KU Leuven -yliopisto. Suomesta mukana ovat Itä-Suomen, Turun ja Helsingin yliopistot, VTT, Valio Oy ja Healthgrain Forum ry.

Lisätietoja:

Professori Marjukka Kolehmainen, Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/marjukka.kolehmainen/

https://www.healthferm.eu/