Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöreitä tarroja lasiseinällä.

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekarttaraportti vuosille 2021–2024 on julkaistu

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) strategisesti merkittävistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista tutkimusinfrastruktuuripalveluista.

Suomen Akatemian tiedote 5.10.2022

Tiekarttaraportissa kuvataan nyt ensimmäistä kertaa myös laajemmin Suomelle tärkeää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuurikenttää. Edellinen kansallinen tutkimusinfrastruktuurien tiekartta julkaistiin vuonna 2014.

Tiekartalle valittuja 29:ää tutkimusinfrastruktuuria on rahoitettu tiekarttahakemusten tietojen mukaan vuosina 2015–2019 yhteensä miljardilla eurolla. Tutkimusorganisaatiot ovat vastanneet tästä rahoituksesta 64 prosentin osuudella, ja Suomen Akatemian osuus rahoituksesta on ollut 9 %. Tiekartalla olevien tutkimusinfrastruktuurien arvioitu kokonaisrahoitustarve vuosille 2020–2030 on 2,7 miljardia euroa.

Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta 2021–2024 on osa Kansallisen TKI-tiekartan toimenpiteitä ja se tukee uutta kumppanuusmallia. Kumppanuusmallilla edistetään eri TKI-toimijoiden välistä yhteistyötä ja kannustetaan TKI-investointeihin.

Lisäksi tutkimusinfrastruktuuri-tiekartta on yksi Kansallisten Tutkimusinfrastruktuurien Strategian 2020–2030 toimenpiteistä. Strategian visiona on, että korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuuripalvelut lisäävät suomalaisen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän vaikuttavuutta ja kansainvälistä vetovoimaa.

Tiekarttaraportissa korostetaan sitä, että jokaisen infrastruktuurin omistajuus, taloudelliset vastuut ja kehittämissuunnitelmat ovat selkeitä ja tukevat aidosti tutkimusinfrastruktuurin arkea laadukkaan tutkimusinfrastruktuuritoiminnan varmistamiseksi. Näin tutkimusinfrastruktuureihin tehdyistä investoinneista saadaan paras mahdollinen hyöty koko niiden elinkaaren aikana.

Tutkimusinfrastruktuurien kehittämisessä on kyse merkittävistä valinnoista ja panostuksista

Suomen tutkimusinfrastruktuurikenttä on tänä päivänä monimuotoinen, ja se on muodostunut pitkälti korkeatasoisen tutkimuksen tarpeiden pohjalta. Tutkimusinfrastruktuurien elinkaari on pitkä, ja siksi niiden rakentamiseen, kehittämiseen, käyttöön ja purkamiseen tarvitaan riittävät resurssit koko infrastruktuurin elinkaaren ajan. Resurssit on syytä suunnata laadukkaimpien ja vaikuttavimpien tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja toimintaan, jotta käytettävissä olevasta rahoituksesta saadaan mahdollisimman suuri hyöty.

Kansallisen tutkimusinfrastruktuurikomitean (TIK) tehtävänä on seurata ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa Suomessa. TIK:in rooli tutkimusinfrastruktuuritoiminnan kehittämisessä on ensisijaisesti tunnistaa ja valita parhaat tutkimusinfrastruktuurit. Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle TIK valitsi 29 korkeatasoista infrastruktuuria 11.12.2020.

Vaikka jokaisen tutkimusinfrastruktuurin tavoitteena on tukea oman alansa TKI-toimintaa, tutkimusinfrastruktuureilla ja niiden kehittämistyöllä on myös yhteisiä piirteitä, kuten digitalisaatioon ja dataan liittyvät kysymykset sekä tutkimusinfrastruktuurien vaikutus vihreään siirtymään. Myös nämä näkökulmat huomioitiin valittaessa tutkimusinfrastruktuureja uudelle tiekartalle.

”Tiekartta on tärkeä tuki tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän yhteisen pitkäjänteisen suunnittelun ja toisaalta dynaamisten teknologia- ja rahoitusratkaisujen kehittämiselle.”, Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala tiivistää.

Tutkimusinfrastruktuurikomitea (TIK) on linjannut, että tiekartan 2021–2024 pohjalta avattavissa FIRI (Finnish Research Infrastructures) -rahoitushauissa suurin osa rahoituksesta varataan tiekartan tutkimusinfrastruktuureille.

Seuraava FIRI-rahoitushaku avataan keväällä 2023. Ennakkotietoa FIRI-rahoitushausta annetaan Akatemian verkkosivuilla ja viestintäkanavissa alkuvuodesta 2023.

Lisätietoja:

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Tiedotteen lähde

Avainsanat