Tulehduksen merkkiaineena käytettävän herkän CRP:n pitoisuus kasvaa jo varhain liiallisen rasvakudoksen vauhdittaman metabolisen oireyhtymän sekä sydän- ja munuaistautien riskin myötä, osoittaa tuore tutkimus yli 4000 aikuista käsittäneestä amerikkalaisesta väestöotoksesta.
Itä-Suomen yliopiston ja Rutgers Robert Wood Johnson Medical Schoolin tutkijoiden tekemä tutkimus julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä ja esiteltiin elokuussa Euroopan kardiologisen seuran kongressissa.
Yhdysvaltain sydänliitto AHA ehdotti vuonna 2023 entistä laajempaa metabolisen oireyhtymän määritelmää, joka kattaisi paitsi lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien, myös niihin liittyvän munuaistaudin riskitekijät ja vaiheet. AHA määritteli oireyhtymän viisiportaiseksi siten, että vaiheessa 0 riskitekijöitä ei ole, vaiheessa 1 rasvakudosta on liikaa tai sen toiminta häiriintynyt, vaiheen 2 piirteitä ovat esimerkiksi korkea verenpaine, diabetes tai krooninen munuaistauti, vaiheessa 3 on havaittavissa sydänmuutoksia ja vaiheessa 4 potilaalla on todettu sydän- ja verisuonitauti.
Tutkijoiden tekemä analyysi osoittaa, että tulehduksen merkkiaineena käytettävä veren herkkä CRP (hs-CRP) nousee oireyhtymän edetessä, mutta suurin nousu tapahtuu jo alkuvaiheessa.
Tutkimusryhmä analysoi 4 315 aikuisen tietoja vuosina 2015–2018 toteutetusta Yhdysvaltain kansallisesta terveys- ja ravitsemustutkimuksesta (NHANES). Osallistujien keski-ikä oli 48 vuotta, ja puolet heistä oli naisia. Keskimääräinen hs-CRP-pitoisuus oli oireyhtymän vaiheessa 1 lähes kaksi kertaa suurempi kuin riskittömässä nollavaiheessa ja ylitti tason 2 mg/l, jonka voi katsoa jo viittaavan sydän- ja verisuonitautiriskin kohoamiseen. Pitoisuus nousi vielä hieman vaiheessa 2, muttei enää myöhemmissä vaiheissa.
Tulokset viittaavat siihen, että tulehdusta esiintyy jo oireyhtymän alkuvaiheessa. Tutkijat tähdentävät, että herkkä CRP on helppokäyttöinen hiljaisen tulehduksen mittari, muttei varsinainen hoidon kohde. Koska kyseessä oli poikkileikkaustutkimus, tulokset eivät osoita tulehduksen vauhdittavan oireyhtymää, vaikka niillä havaittiin yhteys. Jatkossa tarvitaankin pitkittäistutkimuksia sekä tutkimuksia, joissa arvioidaan varhaisten ehkäisevien toimien vaikutuksia.
– Erityisen huomionarvoista oli tulehdusarvon kohoaminen jo aivan oireyhtymän ensimmäisessä vaiheessa eli ennen kuin ihmisille oli kehittynyt diabetes tai munuais- tai sydänsairaus. Juuri tässä vaiheessa voi olla paras hetki vaikuttaa sairauden etenemiseen, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Douglas R. Corsi, joka työskentelee lääkärinä Rutgers Robert Wood Johnson Medical Schoolissa ja väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopistossa.
– Tulokset puhuvat varhaisen ennaltaehkäisyn puolesta. Tulehdusta voidaan hoitaa suoraan tai vähentämällä kehon ylimääräistä rasvaa elintapa- ja ruokavaliomuutoksilla. Samalla riskiä voidaan seurata herkän CRP:n kaltaisella edullisella verikokeella, sanoo tutkimusta johtanut dosentti Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta.
Lisätietoja:
Väitöskirjatutkija Douglas R. Corsi, Itä-Suomen yliopisto, [email protected]
Dosentti Andrew Agbaje, Itä-Suomen yliopisto, [email protected]
Tutkimusartikkeli:
Corsi DR, Ali MW, Agbaje AO. High-sensitivity C-reactive protein across the cardiovascular-kidney-metabolic syndrome spectrum: a nationally representative, survey-weighted analysis of US adults. Eur J Prev Cardiol. 2026 Sep 11:zwag476. https://doi.org/10.1093/eurjpc/zwag476