Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Eläkeläisnaisia jumpassa

Ikääntyneiden liikuntatutkimukseen osallistuneet naiset olivat muita terveempiä

Ikääntyneille naisille Kuopiossa toteutettuun liikuntainterventioon mukaan lähteneet olivat jo lähtötilanteessa muita terveempiä ja toimintakykyisempiä, havaittiin Kuopion kaatumisten ehkäisy -tutkimuksessa. Osallistujat olivat myös paremmin voivia kuin saman ikäluokan maaseudulla asuvat naiset. Havainnot kertovat niin sanotusta valikoitumisharhasta, joka voi vaikuttaa tutkimustulosten yleistettävyyteen. Valikoitumisharhaa ei ole ennen tutkittu näin kattavasti vastaavanlaisessa asetelmassa.

Kuopion kaatumisten ehkäisy -tutkimuksessa toteutettiin satunnaistettu kontrolloitu liikuntainterventio kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseksi ikääntyneillä naisilla. Tutkimukseen kutsuttiin kaikkiaan lähes 5500 kuopiolaisnaista, joista lopulta reilu 900 osallistui. Nyt julkaistussa osatutkimuksessa haluttiin selvittää eroja tutkimukseen mukaan lähteneiden ja muiden saman ikäluokan naisten välillä. Osallistujia verrattiin noin 4500 mukaan kutsuttuun Kuopion kaupunkialueella asuvaan naiseen, jotka eivät osallistuneet, ja lisäksi ympäröivällä maaseutualueella asuneisiin saman ikäluokan noin 7100 naiseen, joita ei tutkimukseen kutsuttu.

Tutkijat havaitsivat, että osallistujat olivat nuorempia, korkeammin koulutettuja, fyysisesti aktiivisempia ja toimintakykyisempiä sekä fyysisesti ja henkisesti terveempiä kuin ei-osallistujat ja ei-kutsutut maaseudun naiset. Lisäksi he pärjäsivät muita naisia paremmin kliinisissä toimintakykymittauksissa. Osallistujilla oli enemmän aiempia kaatumisia ja murtumia, mutta heidän kaatumisen pelkonsa oli silti vähäisempää kuin muissa ryhmissä. Eri sairauksien esiintyvyydessä havaittiin eroa kaupungin ja maaseudun välillä. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit sekä monet tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivat yleisempiä maaseudun naisilla.

–  Väestöpohjaisissa liikunta- ja elintapainterventioissa osallistujat ovat todennäköisemmin paremmin voivia niin fyysisen kuin henkisen terveyden, toimintakyvyn sekä sosiodemografisen aseman suhteen. Käytännön syistä satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset usein rajoittuvat kaupunkialueen väestöön, mikä väistämättä aiheuttaa valikoitumisharhaa kaupungin ja maaseudun välisten terveyserojen vuoksi. Nämä seikat voivat vaikuttaa tutkimustulosten yleistettävyyteen, toteaa tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, väitöskirjatutkija Tommi Vilpunaho Itä-Suomen yliopistosta.

Tuloksilla on laajempaa merkitystä terveyteen liittyvissä tutkimuksissa, ja ne julkaistiin arvostetussa Journal of Clinical Epidemiology -lehdessä. Kuopion kaatumisten ehkäisy -tutkimus on osa laajempaa Kuopion Osteoporoosin Vaaratekijät ja Ehkäisy (OSTPRE) -tutkimusta, jossa on seurattu ikääntyvien naisten terveyttä jo yli 30 vuoden ajan.

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Tommi Vilpunaho, tommi.vilpunaho (at) uef.fi

Tutkimusartikkeli (Open Access):

Vilpunaho T, Sund R, Koivumaa-Honkanen H, Honkanen R, Kröger H, Rikkonen T. Urban RCT participants were healthier than non-participants or rural women. Journal of Clinical Epidemiology 140:44-55. https://www.jclinepi.com/article/S0895-4356(21)00279-1/fulltext