Erityisen hyviä juttuja: Erityisryhmistä vastaavan liikunnanohjaajan kokemuksia yhteistyössä toteutetusta harrastustoiminnasta

Petri Partanen:
Tervetuloa mukaan kuuntelemaan podcast-juttusarjaa Erityisen hyviä juttuja. Tässä sarjassa keskustellaan yhdenvertaisesta ja saavutettavasta harrastustoiminnasta. Tähän työryhmään kuuluu: Julia Lyytinen, Petri Partanen, Satu Piispa-Hakala sekä Tiina Ynnilä.
 

Julia Lyytinen:
Tervetuloa kuunteleman Erityisen Hyviä Juttuja-podcastsarjan seuraavaa jaksoa. Tänään studiossa on Vauhti-hankkeesta Julia ja vieraana on Kuopion kaupungin erityisryhmistä vastaava liikunnanohjaaja Päivi Partanen. Tervetuloa Päivi.
 

Päivi Partanen:
Moikka, kiva olla täällä.

Julia Lyytinen:
Kiva kun tulit. Tässä jaksossa keskustellaan lasten harrastusryhmästä, joka on toteutettu yhteistyössä monitoimijaisesti. Kuullaan millaisia kokemuksia ja käytäntöjä ryhmissä on ollut, ja mitä yhteistyössä tehty ryhmä on mahdollistanut. Päivi, kertoisitko hieman ensin tästä yhteistyössä toteutetusta Vauhtisankarit-ryhmästä. Mikä tää ryhmä on?
 

Päivi Partanen:
No Vauhtisankarit-kerho on Martti Ahtisaaren koululla iltapäiväaikaan kokoontuva ryhmä, joka on seitsemän viiva kaksitoistavuotiaille tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnattu ryhmä, jossa liikunnan, kulttuurin ja sanataiteen keinoin pyritään löytämään lapsen vahvuuksia ja vahvistamaan niitä. Se toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä, eli juuri teidän Vauhti-hankkeen kanssa sitten mukana on myös Sanataide Aapeli, ja Kuopion kaupungin puolelta on sekä kulttuuri että liikuntapalvelut. Ja vahva yhteistyö myös Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Eli joka kerta on hyvä, tuota apuohjaajien roolissa Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita.
 

Julia Lyytinen:
No niin. Sä kerroitkin, että tossa tehdään tosi monipuolisesti. On eri alojen ammattilaisia, ja sitten myöskin se toiminta on siispä sitten myös hyvin erilaista. Että ei oo pelkästään kulttuuriin tai liikuntaan vaan tosi erilaista ja monipuolista toimintaa. Sä sanoitkin tuossa, että ryhmä kokoontuu koulun jälkeen, koululla koulun jälkeen?
 

Päivi Partanen:
Kyllä.
 

Julia Lyytinen:
... Eli se on sitten heti?
 

Päivi Partanen:
Ja se on juuri koettu hyväksi käytännöksi, että me haetaan ne lapset sieltä välipalalta ja tuota sitten saatetaan kerhon jälkeen ne lapset koulukyyditykseen. Eli se on perheille helppo, lapsille helppo, päivä ei veny enää pitempään ja sitten ei tarvitse vanhempien enää lähteä erikseen kuljettamaan harrastusryhmään.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Lapsilla on siinä vaiheessa niin kun hyvä vireystaso, ja he tulevat suoraan välipalalta niin se on näppärä systeemi.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Ja, tuo saavutettavuusnäkökulma tuli tuostakin, että sinne harrastukseen on helppo tulla. Eli vaikka tää nyt onkin koulupäivän... Tai koululla tapahtuva ryhmä koulupäivän jälkeen niin tää on niin kun harrastus ja vapaa-ajan toimintaa. Mikä tapahtuu siellä koululla.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Mutta ryhmään ovat kyllä tervetulleita myös muutkin oppilaat, kun Martti Ahtisaaren koulun oppilaat. Mutta tässä on pyritty tarjoamaan erityisesti niin kun heti koulupäivän jälkeen oleva ryhmä. Ja toive tuli itseasiassa perheiltä aikoinaan.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Montakos lasta tässä ryhmässä on ollut? Minkäkokoinen ryhmä on kyseessä?
 

Päivi Partanen:
Meillä on semmoinen seitsemän-kahdeksan lasta tällä hetkellä ollut osallistujia säännöllisesti. Se on hyvä määrä tällä hetkellä, että...
 

Julia Lyytinen:
Me aikaisemmassakin jaksossa puhuttiin siitä, että usein ryhmissä on pieni ryhmäkoko ja ohjaajia suhteessa aika monta ja niin kun tuossa alussa säkin kerroit, että monelta eri taholta monitoimijaisesti yhteistyössä, niin sitten varmasti myöskin suhteessa tuohon lasten määrään on ohjaajia.
 

Päivi Partanen:
Kyllä, tässä ryhmässä on kyllä vahva ohjaajamitoitus. Ja sen mahdollistaa juuri tämä yhteistyö, että kun on eri tahot, jotka järjestää kerhon yhdessä niin sieltä tulee ohjaajamitoitusta, vakituiset samat ohjaajat ja sitten hyvän lisän tuo Savonia-ammattikorkeakoulun nämä opiskelijat.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Kuulostaa tosi hyvältä. Umm... Kertoisitko Päivi jonkun esimerkkikerran tästä Vauhtisankareista, et millasta siellä... millasta toimintaa siellä on tehty?
 

Päivi Partanen:
Noo... No varmaan semmonen loppuhuipentuma tänä keväänä meillä oli se värivarjoteatteri, jollonka kerta oli pääasiassa sen värivarjoteatterin tiimoilta. Mutta lapset saivat itse tehdä sen esityksen sen varjon eteen ja siinä näky hyvin myös liikunta, monenlaiset taidot ja osaaminen. Se oli varmaan... Se oli varmaan semmoinen koko kevään... Kiitos ja loppuhuipennus. Mutta jos yleisesti ajattelen, että miten me yhdistetään se liikunta, kulttuuri, sanataide, monenlainen tekeminen niin meillä on tottakai semmonen yhteinen tehty kausisuunnitelma, jonnekka me sitten yhteistyössä suunnitellaan että millonka on kulttuuria ja millonka kerta painottuu liikuntaan, millonka ollaan ulkona millonka on juuri värivarjoteatterikerta. Ja sitten on myös niitä kertoja, kun on toimintapisteitä, ja sillä voi olla mukana liikuntaa, kulttuuria, sanataidetta, kädentaitoja, pelailua, muistipeliä eli periaatteessa vaan ohjaajien mielikuvitus on rajana. Eli ne toimintapisteet on ollut tosi toimivakin tapa yhdistää monenlaista tekemistä. Mut sitten on näitä kertoja, kun on suoraan joku liikunnallinen teema, vaikka parkourrata tai temppurata tai sitten värivarjoteatteri tai muita teemoja.
 

Julia Lyytinen:
No tuossa tulikin jo tosi monta juttua. Sä sanoit tuossa, et esimerkiksi parkouria ja temppurataa ja muuta niin... Eikö vaan, et näissä etenkin on sitä niin kun lasten toiveita kuultu ja sen pohjalta tehty sitä toimintaa, suunniteltu?
 

Päivi Partanen:
Kyllä, me tuota aina kauden alussa eli kevätkauden alussa ja syyskauden alussa tukikuvilla kerätään lapsien toiveita. Eli lapset saavat sieltä ottaa kuvia ja sitten yhdessä keskustellaan, että mitä toimintaa he haluaisivat. Ja ne sitten on viety meidän... Exceliin ja sieltä sitten yhteistyössä mietitty, et mitenkä me nämä toiveet saatas huomioitua. Hyvä esimerkki on vaikka se, et moni lapsista toivo retkeilyä ja niin me vaan saatiin sekin toteutettua sitten kauden päätöskerralla Pölhönsaaressa kevään lopussa.
 

Julia Lyytinen:
Ja mä haluaisin vielä palata tuohon mitä sä sanoit siitä värivarjoteatterista, et siinä oli yks tuommonen missä yhdistettiin niin kun liikkumista ja taidetta ja... Mitä se oikein on se värivarjoteatteri, tai mitä siinä tehtiin ja miks se oli niin kun tommonen hyvä juttu siinä... Tommonen erityisen hyvä juttu, että siinä jokainen lapsi pääsi tekemään?
 

Päivi Partanen:
No siinä jokainen lapsi sai tehä toisille omanlaisen esityksen siinä varjon edessä. Eli käytettiin valoja tehostamaan sitä esitystä ja muut oli sitten katsojan roolissa kun yksi tai kaksi lasta oli siellä varjon takana näyttele... Tekemässä oman esityksen. Niin... Se oli kyllä mahtava nähdä miten luovaa se lasten tekeminen siinä varjon takana oli. Että meilläkin... Tai ainakin itse ajattelin että, mietin että mitenkähän tämä onnistuu ja en uskaltanut ehkä toivoo niin rikasta esittämistä. Mutta se tuli tosi luontaisesti. Ja ne lapset oli aivan innoissaan.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Ja siinä tulee tuo, eikö vaan että siinä pääsee niin kun olemaan jokainen halutessaan vuorollaan valokeilassa, ja sitten toiset kannustaa, että se yhdessä tekeminen vahvistuu kun myös... Sitä kautta ja kun sanoit tossa alussakin et niitten omien vahvuuksien löytäminen niin, tässä on yks hyvä esimerkki siitä et ei oo niin kun... Oikeeta tai väärää tapaa tehdä, vaan jokainen pystyy tekemään tuota omalla tavallaan.
 

Päivi Partanen:
Kyllä.
 

Julia Lyytinen:
...Ja sitten taas ne toiset on siinä kannustamassa ja jakamassa sen kokemuksen siellä varjon toisella puolella.
 

Päivi Partanen:
Kyllä, ja vaikka kaikki lapset ei nauti siitä, että on valokeilassa niin sitten siinä annettiin kuitenkin se mahdollisuus, että sai tulla vaikka oman aikuisen kanssa tai toisen lapsen kanssa, tai tehdä omanlaisen sen esityksen. Kaikilla ei tarvinnu olla samanlainen niin... Niin se oli kyllä yllättävää, miten helposti ja luontaisesti lapsi, joka ei välttämättä halua olla edes valokeilassa niin... Et jotenkin varmaan se varjo, ja se että siinä et ole suoraan siinä valokeilassa vaan sen... Sen taustan takana ja se niin kun se varjo esittää sen esityksen niin se varmaan oli hyvä keino. Myös niille lapsille, jotka ei halua olla suoraan siinä valokeilassa.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
...Ja sitten kun muut kannusti ja niin... Se myös rohkasi niitä lapsia tulemaan uudelleen kokeilemaan.
 

Julia Lyytinen:
Tuossa vähän me ollaan ehkä myös sivuttu noita, että millaisia hyviä käytäntöjä ryhmässä on havaittu. Mietin esimerkiksi tuosta mitä sä sanoit, että jokainen ei välttämättä nauti siitä ehkä valokeilassa olemista mut myös välttämättä kaikesta muusta toiminnasta ja sanoit aikaisemmin siitä, että ryhmissä voi olla myös tämmöstä toimintapisteittäin olevaa toimintaa. Niin mites siinä, onko lasten mahdollisuus itse päättää, että minkälaista... Onko siinä vapaus valita, vai täytyykö ryhmässä tehä kaikkia asioita?
 

Päivi Partanen:
No ei, ei tietenkään pakoteta lapsia tekemään kaikkea. Kannustetaan, ja kannustaen voidaan rohkaista lasta kokeilemaan. Mutta ei tietenkään pakoteta. Että toimintapistetyöskentely on kyllä ollu hyvää, koska siellä sitten voi mennä vähän oman mielenkin mukaan ja vahvuuksien mukaan ja sitten voi aina palata. Jos aluksi tuntuu, etten halua käydä tekemässä kuperkeikkoja, mutta lähditkin ohjaajan kanssa kerran kokeilemaan ja se asia jäi hautumaan siksi aikaa, että kävit vaikka tekemässä jotain maalauspisteellä tai kiipeilypisteellä ja sitten huomasitkin kuperkeikkapisteen uudelleen ja päätit käydä kokeilemassa. Niin sehän on tosi hyvä tapa lasta tukea tekemään omaan tahtiin niitä asioita.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Just kuuntelin tuossa, että se lapsentahtisuus, että saa mennä ja tehdä ja sitten myöskin... Ettei myöskin sitä kautta arvoteta sitä osallistumista, että joku saattaa haluta tehä tosi paljon ja kokeilla eri juttuja ja toinen saattaa vähän enemmän tarkkailla ja sivusta seurata ja sitten käydä ehkä jotain ehkä kokeilemassa sen... Yhdessä sen, sanoitkin aikaisemmin, että "oman aikuisen" kanssa. Mikä tää "oma aikuinen"-juttu oikein on?
 

Päivi Partanen:
No me ollaan tuota jaettu nämä ryhmäläiset niin, että jokaisella oli se oma aikuinen. Se on joko yksi meistä vakituisista ohjaajista tai sitten yksi opiskelijoista. Ja tuota... Tämä oma aikuinen tuodaan lapselle aina tietoon heti kerhon alussa pukuhuoneissa. Ja lapsethan jaetaan aina kahteen eri pukuhuoneeseen ja tällä tavalla sitä alkuakin rauhoitetaan ja lapsille kerrotaan siellä pukuhuoneessa jo päivän ohjelma pääpiirteittäin, kerrotaan oma aikuinen ja kerrotaan erityisesti lapselle se, että se oma aikuinen on muuten tsemppaamassa sua ja kannustamassa ja sun tukena. Ei niinkään niin kun perässä kulkijana ja sanomassa et älä tee tuota älä tee tuota ja... Vaan enemmänkin niin kun sua auttamassa. Että... Me yhteistyössä todettiin, että tämä pieni sanallinen lapselle kertominen et me kerhon alussa kerrotaankin et hei Päivi on sun kanssa, et jos sulla tulee jotain niin tuu multa kysymään ja siks mä kuljen sinun vieressä. Niin yhessä.... Yhessä me Julia todettiin ja toisten kanssa todettiin että se oli hyvä juttu. Sillon ne lapset niin kun ymmärsi sen että miksi aikuinen on siinä vieressä ja se paransi sitä ohjaajien ja lasten välistä suhdetta.
 

Julia Lyytinen:
Tuo kuulostaa tosi hienolta kyllä. Ja... Ja ehkä niin kun säki sanoit sen, että yhteistyössä tehty niin toihan myös vaatii sit sitä, että siellä on niitä kohtaavia aikuisia. Et pystyy sitten... Lapsi tulee yksilöllisesti kohdatuksi ja...
 

Päivi Partanen:
Kyllä.
 

Julia Lyytinen:
...Kiireettömästi kohdatuksi. Se just sitä lapsentahtisuutta myöskin mahdollistaa.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Että onhan tässä kerhossa niin kun sanoin aiemminkin niin on hyvä ohjaajamitoitus ja se on erityisesti rikkaus, koska näin... Se mahdollista juuri sen, että pystyy menemään enemmän lapsentahdissa ja vahvistamaan lapsen omia taitoja. Ja vähän niin kun menemään niin kun yksilöntahtisesti.
 

Julia Lyytinen:
Ymm. Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Muttä tämä yhteistyö eri tahojen kanssa, ja sitten Savonian mukana olo niin mahdollistaa sen, että meitä aikuisia on voinut olla niin paljon.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Ja sittenhän me ollaan jaettu vähän lapsia heidän tuen tason mukaan, että ovatko lapset meidän vakituisten ohjaajien kanssa vai ovatko he vaihtuvien ohjaajien kanssa. Mut opiskelijoissakin on hyvä se, että he eivät vaihdu joka kerta, vaan noin kuukaudenkin ajan niin voi olla samat opiskelijat tai toisessa tilanteessa voi olla pidempäänkin. Samat opiskelijat ja opiskelijat on kyllä ollu ihan huippuhyvin mukana.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Ja opiskelijoitakin on ollut, eikö vaan hyvin niin kun eri aloilta, että on esimerkiksi fysioterapeutteja ja sosionomiopiskelijoita ja on meillä ollu liikunnanohjaajia ja opiskelijoita ja yhteisöpedagogiopiskelijoita ja vaikka mitä että. Hyvin niin kun tuo sen oman osaamisen tai niin kun tarkkailee ja lähestyy tietysti myös siitä omasta ammatillisesta näkökulmasta käsin.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Kyllä.
 

Julia Lyytinen:
Mitä muita hyviä käytäntöjä ajattelet, että ryhmässä on havaittu? Et tässä tuli nyt tää oma aikuinen ja sitten toki tää monitoimijaisuus, mikä on ollu ihan se niin kun yks... Yhtenä pohjana mut tuleeko vielä jotain muuta mieleen?
 

Päivi Partanen:
No me ollaan yhteistyössä sovittu semmoset tietyt rutiinit. Rutiini kuulostaa negatiiviselta sanalta, mutta tässä tilanteessa se on hyvä. Se luo meille ohjaajille turvaa, se luo opiskelijoille turvaa ja se luo erityisesti lapsille turvaa. Että he tietävät miten se kerho etenee. Ulkokerroilla ei tätä rutiinia täsmälleen noudateta, mutta tietyt rutiinit aina on. Ja eli... Miten kerhon alku menee, miten jakaudutaan pukuhuoneisiin, mitkä asiat siellä käydään läpi, mitenkä kerho alkaa ja mitenkä alkupiirissä tehdään ja mitenkä kerho loppuu. Meillä on käytössä myös tukikuvat eli ohjaajilla on kaulassa semmoinen nauha missä riippuu tietyt hyväksi todetut tukikuvat ja päivän ohjelma kerrotaan myös tukikuvin. Ne on ainakin semmoiset hyvät käytännöt mitä... On käytössä.
 

Julia Lyytinen:
Joo. Ja nuo tukikuvatkin varmasti... Niistä on varmaan hyötyä kaikille tietyllä tavalla, eli puhetta vahvistamassa sitten siinä tai kun ohjaaja vaikka jos joutuu pysäyttämään tai tulemaan siihen lapsen tasolle niin että kun sanallisesti ohjeistaa niin pystyy myös vielä vahvistamaan sitä viestiä niitten kuvien avulla ja... Ainakin osalle lapsista on taitanut tulla tosi tärkeeksikin ne rutiinit, että jos ohjaaja meinaa joskus unohtaa jonkun jutun käydä niin sitten saatetaan olla että nythän oli se seuraavaks tulossa että. Just niin kun sanoit tuossa, että tuo turvaa siihen ryhmään niin kun kaikille. Ja se ehkä myös sitä kautta sujuvoittaa sitä kerran kulkua. Että muuttuvia tekijöitä ei oo, tai että muuttuvat tekijät ois niin kun minimiin sitä kautta. Kun se toimintaosuus on kuitenkin se, että mikä sitten vaihtuu et on myös niitä tuttuja ja turvallisia asioita mitkä toistuu joka kerta.
 

Päivi Partanen:
Kyllä, kyllä. Se tuo tiettyä rauhaa siihen... Ja sitten se on luontaista tämmösessä harrastusryhmässä, että muuttuvia tekijöitä tulee mutta sitten kun on jotain pysyvää, niin se helpottaa sitten niitä lapsia ja tuota... Totta kai helpottaa myös ohjaajia.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Se on ollut ihana huomata, että kun meillä on lopussa aina ne tietyt loppurutiinit, tietynlainen energiatasojen laskeminen alaspäin, että mennään loppurentoutukseen ja siellä voidaan lukea kirjaa ja loppulorut ja lopputuntemukset semmosen tunnetaulukon avulla niin... Se on ollu ihana huomata, että ne lapset, ainakin osa lapsista niin osaa sen loppulorun jo ihan tosi hyvin ja... Ja sitten jos ohjaaja meinaa unohtaa jonkun kappaleen siitä tai asian rutiineista niin sieltä voi joku noheva pikkumies niin tuota muistuttaa, että hei, nyt unohtu se juttu.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Että se on myös niin kun palkitsevaa ohjaajille, kun huomaa että ne toimintatavat jää... Jää niin kun elämään ja ne on niille lapsille tärkeitä.
 

Julia Lyytinen:
Joo ehdottomasti. Ja tuohon loppujuttuun haluan kyllä sanoa vielä senkin, että mikä kevätkaudella onkin ollut tuo taitokilahdus, missä jokainen vuorotellen lapsi saa itse semmoisella soittimella kilauttaa, että myös sitä kautta niin kun eri aistien hyödyntämistä, ja toisaalta siinäkin muut ryhmäläiset harjottelee sitä vuoron odottamista ja toisaalta jokainen saa sit sen oman hetken. Ja sekin on niin kun yks tietynlainen siirtymä et tietää, että tämän jälkeen kerho sitten loppuu nyt tältä kertaa.
 

Päivi Partanen:
Kyllä.

Julia Lyytinen:
Mitä sit ajattelet, että tämmöinen Vauhtisankareiden kaltainen, tai yleensäkin monitoimijaisessa yhteistyössä toteutettu harrastustoiminta niin... Mitä se mahdollistaa lapsen näkökulmasta?
 

Päivi Partanen:
No lapsen näkökulmasta se mahdollistaa sen, että lapsi harjottelee myös semmosia taitoja mistä hän ei oo luontaisesti kiinnostunut. Eli on ihan luonnollista, että kaikkia ei kiinnosta ihan niin paljon maalaaminen, kun sitten taas vaikka temppuilu puolapuilla tai renkaissa, niin kun ihan esimerkkinä. Mutta sitten kun meillä on monenlaista toimintaa, toimintapisteitä, ja kaikki on niin kun sulavasti yhteensovitettu siellä, niin sitten semmonenkin lapsi, joka ei lähtis suoraan harrastamaan maalaamista tai värivarjoteatteria tai ei koe olevansa vahva jossakin, niin saattaa huomaamattaan vahvistua asioissa mitkä kokeekin vähän epävarmaksi. Samalla koen, että koen että niitten lasten mielikuvitusta ja semmosta avoimuutta lisätään niin kun meidän ohjaajienkin kesken. Että ei tartte tehdä asioita just tietyllä tavalla vaan kun tehdään yhdessä niin voi kokeilla ja oppia. Ja tehdä niin kun monipuolista.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. No tuo on varmaan se mikä on siellä noussutkin ja myöskin lasten palautteissa noussut, ja niin kun perheiden palautteessa noussut myöskin se, että tuo niin kun kohtaaminen ja ehkä toiminta koettu senkin vuoksi mielekkääksi että kun siellä on ollu sitä niin kun mahdollisuuksia ja tilaa olla semmoinen kun... Ja saada semmoista tukea, kun lapsi tarvitsee siihen, että se harrastaminen on niin kun mahdollista ja... Sen lapsen osallisuutta tukevaa.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Ja nään sen rikkautena, että kun siinä on erilaisia lapsia, toinen lapsi tarvitsee enemmän tukea, kun toinen ja toinen lapsi tarvitsee erilaista tukea, kun toinen niin... Ne vahvistaa toinen toisiaan kun... Kun jokaiselle siellä varmasti on jotain semmosta mikä ei ole vahva laji, mutta on myös semmosta missä on mielenkiinto ja kokee olevansa hyvä, niin sekin niin kun vahvistaa niitä lapsia. Kun huomaa että no tuo toinen lapsi niin käyttäytyy tuolla tavalla ja siitä huolimatta se yrittää, ja siitä huolimatta hän on ilolla mukana. Vaikka nyt ei meniskään heti... Juuri niin kun pyydetään.
 

Julia Lyytinen:
Ymm. Kyllä. Ja se just, että saa semmoisessa turvallisessa ympäristössä harjoiteltua niitä asioita ja mitä mää ainakin ajattelen, että ohjaajat... Se kannustaminen, nostattaminen, tsemppaaminen ja se että lapsi näkee ja kokee olevansa hyvä ja riittävä ja arvokas tälläisena kun on. Ja sekin että siellä saattaa joskus herkästi tulla sitä kilpailuasetelmaa niin kun lasten kesken tai sitten voi olla myöskin johonkin asiaan arkuutta, että tarvitsee just siihen sitten enemmän sitä aikuisen tukea ja läsnäoloa ja tsemppaamista. Niin se sitten mahdollistuu tämmösessä. Ja myös ehkä tuokin jo ehkä vaan, kun on monitoimijainen, mut sit meillä on monialainen niin kun ihan alustakin tuli, että on eri alojen jo ammattilaisia, ja sitten tulevia ammattilaisia opiskelijoiden roolissa niin niin myöskin se erilainen osaaminen ja sen tarjoaminen sitten.
 

Päivi Partanen:
Kyllä, kyllä. Ehdottomasti näin ja se on juurikin niin kun lapsen näkökulmasta semmonen rikkaus ja paljon mahdollistava asia että... Kun tehdään näin moniammatillisesti ja vahvalla ohjaajamitoituksella niin voi päästä niin kun hyviin tuloksiin ja juuri siihen yksilölliseen kohtaamiseen.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. No tuossa ehkä vähän sivuttiinkin sitä, että mitä se tämmöinen monialainen ja monitoimijainen yhteistyö tuo niin kun... Työntekijän ja työryhmän näkökulmasta. Just ehkä sitä niin kun toisilta oppimista myös mutta... Tuleeko vielä jotain muuta mieleen, että mitä muuta se mahdollistaa niin kun työntekijän näkökulmasta?
 

Päivi Partanen:
No ensinnäkin niin onhan se ihan resurssiajatus. Että kun eri yhteistyötahot tuo siihen oman panoksensa niin vakituisen ohjaajan muodossa esimerkiksi niin kyllähän se heti tuo siihen vahvuutta lisää. Plus sitten niin kun Savonian mukanaolo niin. Saadaan vielä apuohjaaja sitä kautta. Et onhan se ihan niin kun suuri resurssiapu jo ensinnäkin. Mut sitten kyllä nään ite tosi rikkautena sen moniammattilaisuuden siinä... Niin kun ite työntekijän näkökulmassa, et me opitaan toinen toisiltamme tullaan ehkä vähän eri näkökulmasta siihen ryhmään ja sitä ryhmää suunnittelemaan jo ite voin tulla sieltä liikunnan näkökulmasta ja sieltä... Ja sit toinen tulee kulttuurin tai sanataiteen ja niin... Me ollaan kyllä paljon opittu tai ainakin ite koen että paljon on opittu toinen toisiltamme. Vahvistuttu, ja sitten opittu myöskin näkemään asioita vähän eri tavalla. Että asian voi tehä, voi toteuttaa erikin tavalla ja et... Mitä on hyvä painottaa, mikä on sit niin kun loppupeleissä tärkeintä siinä toiminnassa.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Ihan pystyn kyllä noihin yhtymään mitä sanoit tuossa. Ja myös palautteet mitä mukana olevilta opiskelijoilta on tullut niin kyllä ne on kokeneet myös, että se... Se että on ollut eri aloilta... Alojen ammattilaisia mukana niin on oppinut erilaisia asioita ja siitä ryhmässä toimimisesta. Ja ehkä niin kun vielä sekin, että vois tuohon lisätä niin se... Myös vastuun jakaminen. Toki osaamisen ja sen eri mielenkiinnon kohteiden ja sen vahvistaminen mutta myös sen vastuun jako ihan niin kun käytännön mitä tulee just noitten käytännön resurssien kautta, että joku pystyy jonain kertana keskittymään nyt erityisesti tämän lapsen kanssa ja olemaan hänen kanssa läsnä ja sit tietää että nyt tässä kerrassa joku toinen ohjaaja on siinä nyt kokonaisohjausvastuussa.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Juuri näin, että se näkyy sekä siellä ryhmässä että on näitä eri painotuksia, mutta näkyy myös sitten niin kun hallinnollisesti. Että... Tämä ryhmä on Kuopion kaupungin alla, mutta sitten me myöskin vahvassa yhteistyössä sitä hallinnoidaan ja organisoidaan niin se ei sitten kaadu kenenkään yksinorganisoitavaksi. Kyllä se on ihan iso voimavara.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. No mitä ajattelet, että mikä on tämän ryhmän erityisen hyvä juttu?
 

Päivi Partanen:
No näkisin kyllä, että tämä ryhmä ja semmonen erilaisuus ja avoimuus. Eli juuri se, että ei keskitytä vain yhteen asiaan tai teemaan, olkoon sitten liikunta tai kulttuuri tai mikä vaan niin vaan... Monipuolinen tekeminen. Ja... Niin sitä kautta vahvistetaan niitä lapsiakin näkemään asioita avoimemmin, meitä aikuisia opetetaan näkemään asioita avoimemmin ja oppimaan yhessä. Mutta se on myöskin ollu ihana huomata, että on vanhemmilta tullu palautetta, että tästä kerhosta on tullut lapsille merkityksellinen, että siellä kotona keskiviikkoa odotetaan, et se on kiva syy lähteä kouluun, kun tietää että koulun jälkeen on se kiva... Mukava kerho. Niin se on yksi parhaita varmaan kiitoksia ja palkintoja myös meille järjestäjille.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Ja tuo että se keskiviikkopäivä on se viikon kohokohta niin myös se, että jollekin lapselle se voi olla ja on ainut harrastus, että on niin kun siten mahdollisuus harrastaa. Ja se miksi ehkä tätä... Tai tehdäänkin että on niin kun jokaisella lapsella yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa.
 

Päivi Partanen:
Kyllä, kyllä. Ja se onkin ollu ihana huomata, että joukossa on myös niitä lapsia, jotka on selkeästi rohkaistunut että... Ja varmaan perheetkin on rohkaistunut sitten niin kun lähtemään harrastamaan. Lähtemään leirille ja näin.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Mä oon samaa mieltä, että toi on kyllä ehdottomasti tän ryhmän erityisen hyvä juttu mitä sanoit ja myös nuo jo tän keskustelun aikana tulleet asiat. Se että mitä lapset saa, mitä perheet saa, mitä työntekijät saa. Ja tuokin minkä sä sanoit sen vähän niin kun oman avoimuuden lisääntyminen myöskin, että sekin mitä tuossa aikaisemmin tuli esimerkiksi tästä värivarjoteatterista. Säkin sanoit, että et uskaltanut ehkä toivoa niin rikasta kertaa. Sekin sitä, että lähtiskö esimerkiksi itselle uutta asiaa kokeilemaan, et ensin pitäs itse tutustua siihen työntekijänä ja sitten miettiä, että mitenköhän tän saa niitten lasten kanssa tehtyä ja sehän mahdollistaa myös sen, että siellä on joku, joka tietää, että miten... Et sille tää värivarjoteatteri on tuttu ja hänellä on niin kun siitä sitä, että hän voi ottaa siitä koppia, ja me muut ohjaajat voidaan keskittyä nyt siihen, että me ohjataan lasta yksilöllisesti nyt tässä, tässä toiminnassa. Mä ajattelen, että se on lapsillekin nyt hyödyllistä nähdä, että aikuinenkin voi olla jostain epävarma tai tai että aikuinenkin voi olla, että hei, nyt me harjoitellaan yhessä. Joittenkin mielestä se oli vähän jännittävää, niin että me ollaan yhessä tän uuden ja jännittävän asian äärellä. Et se on niin kun semmosta yhessä oppimista ja yhessä tekemistä ja. Mun mielestä se on yks erityisen hyvä juttu meillä että se toiminta tehdään yhdessä, ei tehdä siitä niin kun lapsille pelkästään vaan lasten kanssa.
 

Päivi Partanen:
Niin tuo on kyllä tosi hyvin sanottu. Että oon ihan täsmälleen samaa mieltä. Et silloin se antaa sekä lapsille, niille perheille mutta myös meille ammattilaisille tai meille, jotka siinä mukana on.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Ja silloinhan se varmasti näkyy myös niissä kohtaamisissa, kun se on niin... Mukavaa ja siitä niin kun eri tahot saa asioita.
 

Julia Lyytinen:
No sitten loppuun vielä tämmönen. Mitä ajattelet Päivi, miten yhteistyötä voisi mielestäsi kehittää? Tämmösessä niin kun, monitoimijaista yhteistyössä ja tälläsessä harrastustoiminnassa.
 

Päivi Partanen:
No jos mä ajattelen tuota ryhmä ja sitä että lisätään tuossa vielä yksilöiden vahvuuksia niin... Lähdettäs kokeilemaan sitä, että jos koulun puolelta saadaan lisää lapsia, ketkä olis niin sanottuja tsemppilapsia. Eli kun ryhmässä on lapsia, ketkä voi tarvita enemmän tukea ja sitten lapsia ketkä tarvitsee vähemmän tukea. Mutta he voisivat olla siinä ryhmässä muita tsemppaamassa ja niin kun näyttämässä muille että esimerkkinä. Niin sanotusti tsemppaamassa. Ja uskon, että se toimii lopulta myös molemmin päin. Että myös ne niin sanotut tsemppilapset myös vahvistuvat itse kun ne näkee miten tehdään yhdessä ja tehdään monipuolisesti. Tämä on varmaan semmoinen asia mitä me voitas miettiä tulevalle vuodelle. Silloin me saatas tarjottua myös useammalle lapselle mahdollisuus harrastaa iltapäivän jälkeen, koulun jälkeen. Että se on ainakin yks asia ja meillä on mennyt tämä yhteistyö äärettömän hyvin, niinkun on tässä juteltu. Että vahvistetaan toisiamme ja toinen toisiltamme opitaan mutta... Ite on varmaan semmonen että... Aina voi jotain selkeyttää.
 

Julia Lyytinen:
Kyllä.
 

Päivi Partanen:
Niin varmaan semmoseen voidaan vielä niin kun jatkossa yrittää jotenkin selkeyttää sitä ja... Mehän aina käydäänkin loppukautta läpi, että mikä toimi ja mikä ei toiminut ja mitkä rutiinit on hyvä jatkaa ja mitä ei jatketa ja niin... Sitä me varmasti koko ajan. Sehän on niin kun jatkuvaa oppimista. Keskenään yhdessä. Niin sitä keskustelua me varmaan jatketaan vielä että mitä me vielä selkeytetään ja jaetaanko me jotenkin vielä vastuuta ja. Mutta se tulee mun mielestä hyvin luontaisesti.
 

Julia Lyytinen:
Ymm, kyllä. Tosi hyviä ja tärkeitä nostoja, sekä tuo inklusiivisuus mitä toit tuossa esiin että vois kaikki lapset harrastaa yhdessä ja sitten siellä jokainen sais niin kun sen tarvitsemansa tuen siellä ryhmässä. Ja sitten myös tuo tämän yhteistyön, että miten sitä voi just vielä selkeyttää ja vahvistaa. Että se on vielä niin kun toimivampaa. Ja ehkä sit just mitä tässä ollaan keskusteltu, että tää on yks malli ja tapa jota jotkut muutkin kuuntelijat voivat omassa toiminnassaan sitä yhteistyötä... Tai ehkä niin kun vielä tätä kautta me toivotaan että rohkaistua siihen kun kuulee hyviä kokemuksia. Ja ainahan se on, kun ensin lähetään tekemään yhteistyötä niin se vaatii vähän enemmän jumppaamista ja löytämistä ja. Että löydetään just tälle työryhmälle ja tälle ryhmälle sopivat käytännöt ja sehän on sitä yhdessä etsimistä. Ja kokeilemista. Ja niitähän voi joutua niin kuin säkin sanoit niin muuttamaan kesken kauden, kauden jälkeen ennen uutta kautta ja tietysti kun tulee uusia lapsiakin mukaan niin minkälaisia toiveita ja tarpeita niillä lapsilla on. Että miten heitä voidaan tukea siinä ryhmässä. Mutta sitten myöskin, että tämän kautta jos rohkaistuisi siihen että minkä tahon kanssa me voitaisiin vaikka ruveta tekemään yhteistyötä? Et missähän meillä ois niin kun yhteiset arvot ja ne tavoitteet ja päämäärät mitä me halutaan ajaa että. Varmaan molemmat pystytään jakamaan se ajatus, että just yhteistyöllä ja voimat yhdistämällä että se on just myös sen työn jälkeen kun se on lähtenyt sujumaan niin helpottunut hirveästi. Ja se tuo justiin tälle työryhmälle ja itelle työntekijänä niin ihan hirveästi.

Päivi Partanen:
Kyllä, ehdottomasti. Ehtoottomasti näin, että kyllä kannustan muitakin ja itekkin rohkaistunut just tähän että. Moniammatillinen yhteistyö on hyvä. Se on osallistujille hyvä ja se on myös meille työntekijöille hyvä. Niin kun sanoit niin se vaatii tietyn alkupanostuksen erityisesti ja se on luonnollista, että se vie... Alussa vie aikansa ja että kun yhdessä toteutetaan sitä ryhmää, jossa jokaisella on omanlaiset toimintatavat mihinkä on totuttu. Mutta se vaatii... Hyvää keskusteluyhteyttä, hyvää suunnittelua, ja vastuun jakoa.
 

Julia Lyytinen:
Niinpä. Että se vuorovaikutus ja se yhteinen päämäärä, että haluu päästä sinne.
 

Päivi Partanen:
Kyllä. Mutta se kannattaa. (naurahtaa)
 

Julia Lyytinen:
Kyllä. Tässä tuli aika tosi monta erityisen hyvää juttua. Haluatko Päivi vielä sanoo jotain?
 

Päivi Partanen:
Kiitos kun sain tulla tänne. Tämä oli hyvä... Hyvä kiteytys meidän yhteistyölle. Sitä on ilo jatkaa ensi syksynäkin.
 

Julia Lyytinen:
Kiitos paljon, kun tulit jakamaan ajatuksia ja kokemuksia ja... Tosi kiva ollut tehdä tähän asti ja... Tästä jatketaan. Kiitos Päivi sulle.
 

Päivi Partanen:
Kiitos.