Terveydenhuollon budjetin ja kulujen epäyhtälöä on yritetty korjata pääasiallisesti sopeuttamalla ja säästämällä. Tarkoituksenmukaistamiseen tähtäävä toiminta on sen sijaan jäänyt vähälle huomiolle. Tuore politiikkasuositus ehdottaa terveydenhuollon tulevaisuuden kurssiksi resurssiviisautta eli toiminnan kohdentamista aidosti terveyshyötyä tuottavaan toimintaan.
Terveydenhuollon menot ovat nousseet vuosituhannen alusta vuoteen 2022 keskimäärin 700 miljoonaa euroa vuosittain. Tilanteeseen on tarjottu lääkkeeksi ensisijaisesti leikkauksia.
– Ymmärrän säästöpuheen, mutta toivon, että päästäisiin jo keskustelemaan sisällöistä. Meidän pitää löytää ne tavat, joilla ratkaisemme, minkälaista hoitoa Suomessa tarjotaan ja miten rajallisia resursseja käytetään, PROSHADE-hankkeen johtaja Eila Kankaanpää Itä-Suomen yliopistosta toteaa.
Kankaanpään johtamassa PROSHADE-hankkeessa on haettu ratkaisuja, joilla tarkoituksenmukaistaa terveydenhuoltojärjestelmää. Hyvinvointialuevaalien alla hanke julkaisee politiikkasuosituksen, joka ehdottaa käytännön ratkaisuja ongelmaan. Enemmän terveyttä samalla rahalla – neljä askelta kohti resurssiviisasta terveydenhuoltoa -politiikkasuosituksessa esitettyjä konkreettisia toimia ovat vähähyötyisten hoitojen karsiminen, taloudellisen tiedon käyttö hoitopäätöksissä, kun valittavana on toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja sekä potilaan tuottaman tiedon käytön lisääminen.
Hankkeen arvion mukaan pelkästään vähähyötyisten hoitojen kustannukset ovat vuosittain vähintään satoja miljoonia euroja. Hankkeessa kehitetty tapa esittää vaikuttavuus- ja kustannustietoa rinnakkain on jo käytössä osassa Käypä hoito -suosituksia. Potilaan osallistaminen sekä potilaan tuottaman tiedon hyödyntäminen hoitopäätöksissä puolestaan lisää tutkitusti hoidon vaikuttavuutta ja vähentää järjestelmää kuormittavaa häiriökysyntää. Myös terveydenhuollon digitalisaatiolla tavoitellut hyödyt uhkaavat jäädä vajaaksi, ellei tietojärjestelmiä kehitetä tukemaan potilaan tuottaman tiedon hyödyntämistä.
– Yhtä ratkaisua terveydenhuollon resurssikriisiin ei ole, mutta jostakin työ pitää aloittaa ja hankkeemme lähestymistavat vievät tavoitetta eteenpäin. Terveydenhuollon rajallisten resurssien viisas käyttö on kaikkien yhteinen etu, Kankaanpää toteaa.
Resurssiviisaan terveydenhuollon toimintamallin tavoite on tuottaa laadukasta hoitoa sekä minimoida hukkaa ja turhia kustannuksia.
Enemmän terveyttä samalla rahalla – neljä askelta kohti resurssiviisasta terveydenhuoltoa -politiikkasuosituksen löydät PROSHADE-hankkeen verkkosivuilta tästä linkistä. Politiikkasuositus julkaistaan myös Lääkäripäivillä Helsingin messukeskuksessa 22.1.2025 kurssilla Lääkärintyö resurssiviisaassa terveydenhuollossa.
PROSHADE-hanketta rahoittaa Suomen Akatemian alla toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.
Lisätietoa:
Jarkko Kumpulainen, tiedottaja, PROSHADE-hanke, jarkko.kumpulainen(at)uef.fi,
+358 46 923 2563