Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Dosentti Leena Latoselle Suomen Syöpäinstituutin säätiön rahoitus eturauhassyövän hoitoresistenssin tutkimukseen

Suomen Syöpäinstituutin säätiö on myöntänyt dosentti Leena Latoselle arvostetun kolmivuotisen K. Albin Johansson -rahoituksen eturauhassyövän hoitoresistenssin tutkimukseen. Rahoitus on suunnattu kokeneille syöpätutkijoille.

Latonen toimii yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä. Hänen johtamansa syövän stressivasteiden tutkimusryhmä tutkii molekyyli-, solu- ja kudostason mekanismeja, jotka edistävät syöpäsolujen kykyä sietää stressiä ja muodostaa vastustuskyky lääkeaineille. Ryhmä tutkii myös syövän kasvutapoja kudoksessa ja etsii uusia keinoja tunnistaa varhaiset syöpämuutokset. Tutkimus tähtää parempien diagnostisten työkalujen ja uusien syöpähoitojen kehittämiseen.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä länsimaissa. Siihen sairastuu Suomessa noin 5000 miestä vuosittain. Vaikka suurin osa eturauhassyövistä ei uhkaa potilaan henkeä tai voidaan parantaa, noin 10–15 prosentissa tapauksista syöpä etenee ja muuttuu ennen pitkää hoidolle vastustuskykyisiksi. Tällaisiin kastraatioresistenteiksi kutsuttuihin eturauhassyöpiin ei ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa. Levinnyttä, etäpesäkkeitä lähettänyttä eturauhassyöpää sairastavien miesten keskimääräinen elinaikaennuste on 2–3 vuotta ja noin 800 miestä menehtyy eturauhassyöpään Suomessa vuosittain.

Latosen tutkimuksissa on löydetty aiemmin tuntemattomia molekyylimuutoksia kastraatioresistenttien eturauhassyöpäkasvainten RNA-säätelyreiteistä ja tunnistettu kaksi näille tapahtumille olennaista geenituotetta. Nämä muutokset nostavat solujen stressinsietokykyä ja niiden epäillään osallistuvan lääkeresistenssin muodostumiseen. Nyt rahoitetussa tutkimuksessa selvitetään tarkemmin sekä näiden muutosten mekanismeja solutasolla että niiden estämistä mahdollisena syövänhoitokeinona tulevaisuudessa.

Lisätietoja: Leena Latonen, p. 050 576 7822

http://www.uef.fi/fi/web/biomedicine/leena-latonen-group

https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/syovan-stressivasteiden-biologia/