Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Talvi. Kuva Mostphotos.

Biotalousosaamista kansallisesti ja kansainvälisesti

Juuri päättyneessä biotalousosaamisen kehittämishankkeessa tavoitettiin yli 500 biotalouteen kytkeytyvää henkilöä. Hankkeen myötä on lisätty Itä-Suomen näkyvyyttä biotalouden aktiivisena toimijana ja kouluttajana.

Itä-Suomen kansainvälisen biotalousosaamisen kehittäminen työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen keinoin -hanke eli Join-bioerko alkoi elokuussa 2020 ja päättyi joulukuussa 2022. Toteuttajina olivat Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu.

Hankkeen tavoitteena oli parantaa jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa kasvavalla biotalousalalla. Koulutuksen työelämälähtöisyyttä haluttiin myös kehittää niin pedagogisesti, kuin substanssin osalta.

Miten tavoitteet saavutettiin? Lue lisää Join-bioerko -blogista!