Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Biotalouden erikoistumiskoulutuksen logo

Biotalouden erikoistumiskoulutuksessa käyntiin toinen kierros

Kolmen korkeakoulun yhteistyönä toteutettu Itä-Suomen biotalouden erikoistumiskoulutus syventää alalla työskentelevien aiempia tutkintoja ja osaamista vastaamaan työelämän muuntuvia tarpeita. Haku koulutusohjelmaan käynnistyi 1.4. Koulutus toteutetaan nyt toista kertaa.

Biotalouden tavoitteena on vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista ja ehkäistä ekosysteemien köyhtymistä. Ala kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti, ja kasvun tueksi tarvitaan uudenlaista ja ajantasaista osaamista. Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Karelia-ammattikorkeakoulun tarjoaman erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on työelämän kanssa tehtävän yhteistyön avulla päivittää alan asiantuntijoiden osaamista tuoreimmalla tiedolla.

Koulutusta on kehitetty yhdessä työelämän kanssa työpajatyöskentelyn ja haastattelujen kautta. Kehittämisen on mahdollistanut ELY-keskusten rahoittama ja Euroopan sosiaalirahaston tukema ESR-hanke.

”Opinnoissa parasta oli työelämälähtöisyys”

Ensimmäiseen toteutukseen osallistuneilta opiskelijoilta on saatu arvokasta palautetta, ja koulutuksen toteutusta ja sisältöä on kehitetty yhdessä heidän kanssaan muun muassa palvelumuotoilutyöpajassa. Koulutus sai opiskelijoilta kiitosta muun muassa selkeän kokonaiskuvan tarjoamisesta biotaloudesta ja vahvasta kytkennästä työelämään.

Työelämälähtöisyys korostuu koulutuksessa erityisesti Biotalouden projekti -kurssilla, jossa opiskelija hyödyntää muilla kursseilla oppimaansa oman, yleensä työnantajalähtöisen, projektin toteutuksessa. Myös koulutuskokonaisuuteen sisältyvät kurssit on uudistettu toista kierrosta varten ja valittu siten, että ne ovat ajankohtaisia ja tärkeitä biotalousasiantuntijoille. Koulutus sisältää kursseja kaikkien toteutuksessa mukana olevien korkeakoulujen tarjonnasta sekä muutamia yhteisesti toteutettavia kursseja.

Monimuotoiset toteutustavat

Toteutustapojen kehittämisessä opiskelijoita on kuunneltu tarkasti. Vaikka koulutusta voi hyvin suorittaa osittain omaan tahtiin ja etäopiskeluna, koettiin lähipäivät tärkeiksi verkostoitumistilaisuuksiksi.

Lähiopetuspäivien sisällöksi opiskelijat toivoivat sellaisia sisältöjä, joiden toteuttaminen videoluentoa seuraamalla ei ole mahdollista. Uudessa toteutuksessa lähipäivien työskentely keskittyykin yhdessä tekemiseen ja sisältää työpajoja muutoksen asiantuntijuuden ja johtamisen teemoista sekä projektien yhteistä työstämistä. Myös yritysvierailut koettiin kiinnostaviksi, ja niitä jatketaankin myös syksyllä alkavassa toteutuksessa.

Haku käynnissä syksyn koulutukseen

Erikoistumiskoulutus toteutetaan nyt toisen kerran. Haku käynnistyi 1.4. ja koulutus starttaa syksyllä 2020. Mukaan voidaan ottaa enintään 45 opiskelijaa.

Koulutuksen sisältö on rakennettu yhteistyössä työelämän kanssa. Mukana on aitoja yrityselämästä nousevia kehittämistehtäviä ja ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen ja kiertotalouteen, liittyviä opintoja.

Kenelle koulutus on tarkoitettu?

Erikoistumiskoulutus sopii henkilöille, jotka toimivat tai tulevat toimimaan biotalouden alalla, yrityksissä, neuvonta- tai edistämistehtävissä, ammatillisina opettajina tai ovat biotaloutta edistäviä julkisia toimijoita. Koulutus sopii myös yrittäjille tai yrittäjiksi aikoville, jotka toimivat esimerkiksi biotuotannossa ja sen raaka-ainehankinnassa. Hakijoilla tulee olla soveltuva korkeakoulutasoinen tai muu biotalouden alalle soveltuva koulutus.

Lue lisää:

Biotalouden erikoistumiskoulutuksesta: https://www.biotalouskoulutusitasuomi.fi/

ESR-hankkeesta: https://www.biotalouskoulutusitasuomi.fi/koulutus1/biotalouskoulutuksen-kehittaminen/

Alan ammattilainen, tutustu valintaperusteisiin ja hae mukaan: https://www.biotalouskoulutusitasuomi.fi/koulutus1/hakeminen/

Biotalouden erikoistumiskoulutuksen koulutussisältö