Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Arto Koistinen.

Arto Koistinen tutkimusinfrastruktuurien johtajaksi Itä-Suomen yliopistoon

Itä-Suomen yliopiston tutkimusinfrastruktuurijohtajana on aloittanut dosentti, filosofian tohtori Arto Koistinen. Hän vastaa yliopiston tutkimusinfrastruktuurien kokonaisuuden kehittämisestä ja strategisesta suunnittelusta sekä yhteistyöstä sidosryhmien kanssa.

Tutkimusinfrastruktuurijohtajan nelivuotinen tehtävä on uusi ja liittyy yliopiston strategiatyöhön. Osana vuoteen 2030 ulottuvaa strategiaa kuuluu modernien ja saavutettavien infrastruktuurien rakentaminen. Uudella tehtävällä haetaan suunnitelmallisuutta ja yhtenäisyyttä infrastruktuurityöhön. Työ on alkanut yliopiston infrastruktuuriohjelman uudistamisella ja keskeisten infrastruktuurien tunnistamisella.

– Yliopiston tutkimusinfrastruktuureihin kuuluvat laitekanta, aineistot ja ohjelmistot sekä osaavat asiantuntijat, jotka tukevat tutkimusta, koulutusta ja innovaatiotoimintaa. Laitekanta on tärkeässä asemassa erityisesti terveystieteissä ja luonnontieteissä, kun taas ihmistieteissä keskeisessä asemassa ovat tutkimusaineistot. Infrastruktuuriemme tulee olla saavutettavia tutkijoille ja tutkimusyhteisöille, Koistinen määrittää.

Itä-Suomen yliopiston tunnistamia, laajoja infrastruktuurikokonaisuuksia ovat muun muassa fotoniikan ja materiaalitutkimuksen, ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen tutkimusinfrastruktuurit sekä ihmistieteiden tietoaineistot. Biocenter Kuopio puolestaan kattaa laajasti terveystieteellistä tutkimusinfrastruktuuria. Uutena avauksena infrastruktuuriksi on nostettu datatiede ja informatiikkaosaaminen.

Itä-Suomen yliopiston infrastruktuuriohjelman uudistamista on valmisteltu viime vuonna. Taustalla uudistustyössä on ollut Suomen Akatemian Tutkimusinfrastruktuurikomitean laatima kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta vuosille 2021–2024. Tiekartta määrittelee painopisteet kehityskohteille, joihin Itä-Suomen yliopistokin uudessa infrastruktuuriohjelmassaan panostaa. Itä-Suomen yliopistosta valittiin kansalliselle tiekartalle yhdeksän tutkimusinfrastruktuuria, jotka vastaavat hyvin yliopiston tekemiä linjauksia.

Kansallisen infrastruktuurin status vaatii pitkäjänteisen, jopa vuosikymmenten mittaisen kehitystyön ja panostuksen, mutta se kantaa myös pitkälle. Uudistetussa ohjelmassa yliopiston infrastruktuureille on luotu tahto- ja tavoitetilat ja strategia niiden saavuttamiseksi.

– Laadukkaat infrastruktuurit ovat tärkeä vetovoimatekijä tutkijoiden rekrytoinneissa ja avainasemassa yhteistyössä kansainvälisten tutkimusverkostojen kanssa, Koistinen muistuttaa.

Yhteishankintoja ja yhteiskäyttöä tutkimusinfrastruktuureille

Tutkimusinfrastruktuurijohtajan tehtäväkentässä korostuu lisäksi vaikuttavuustyö yhteiskunnan eri toimijoiden kesken. Ainutlaatuiset tutkimusinfrastruktuurit ja erikoislaitteet, jotka ovat saatavissa vain yliopistolla, tulisi olla tehokkaasti hyödynnettävissä myös kumppaniverkostoissa.

– Infrastruktuurityön tärkeä kehityskohde on muuttaa toimintakulttuuriamme. Systeemistä muutosta haetaan infrastruktuurien toimintakonseptilla, jossa infrastruktuurien käyttöä ja hallintaa kehitetään. Aiemmin laitokset hankkivat itsenäisesti tutkimuksessaan tarvitsemia laitteita tai aineistoja. Nyt investointeja tavoitellaan yhdessä laitosten ja tiedekuntien kesken. Siten saamme infrastruktuureille sisäistä monikäyttöisyyttä ja resurssit tehokkaammin käyttöön. Avoimuutta pyritään laajentamaan myös ulospäin, eli otamme toimintakonseptin myötä entistä vahvemmin tutkimuslaitokset ja sidosryhmät mukaan yhteisiin hankintoihin ja yhteiskäyttöön, Koistinen sanoo.

Koistinen, 43, siirtyy uuteen tehtävään luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan SIB Labs -infrastruktuuriyksikön johtajan paikalta. Hän on väitellyt lääketieteellisestä fysiikasta Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitokselta. Hän on osallistunut aiemmin tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen laitos- ja tiedekuntatasolla sekä ekosysteemiyhteistyöhön yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa. Koistinen jatkaa uuden tehtävän rinnalla Suomen Akatemian rahoittaman mikromuovitutkimushankkeensa (2020–2024) vastuullisena johtajana.

Lisätietoja

Arto Koistinen, tutkimusinfrastruktuurijohtaja, arto.koistinen@uef.fi, p. 044 716 3260