Apteekkari oppii uutta koko työuran ajan

Mikä minusta tulee isona? – Apteekkari-Annen oppiminen jatkuu eläkeikään asti

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Täällä sitten ollaan Lapinlahden keskustassa. Apteekin edustalla Anne Kumpusalo-Vauhkonen on seuraavan reportaasin kohde. Hän on siis Lapinlahden apteekkari. Mennäänpäs tästä sisälle. Anne Kumpusalo-Vauhkosta etsin.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kuule, mulla on asiakas vielä, niin ootatko vähän aikaa?

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Asia, selvä. Minäpä odottelen.

Intro: Varoitus. Tämä podcast saattaa aiheuttaa vakavaa tiedonjanoa. Tervetuloa kuuntelemaan Mikä minusta tulee isona -podcastia. Kuulet nyt tarinan rohkelikosta, joka hyppäsi työelämästä koulun penkille. Minun nimeni on Klaudia Käkelä-Nuutinen. Kuulemme seuraavaksi Annen tarinan siitä, miten hän lisäkouluttautui Itä-Suomen yliopistosta proviisorin tehtävien lomassa. No niin, sinä olet Anne.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Minä oon Anne.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Hauska tavata. Tänne mennään apteekkarin huoneeseen.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo, kyllä. Katon, että onkohan tuolla tuosta jonosta selevitään.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Joo. Sä olet Anne apteekkari, mutta sä olet koulutukseltasi proviisori. Proviisori on terminä vähän outo aika monelle. Apteekkari nyt on itsestään selvä, mutta kertoisitko vähän siitä proviisorin koulutuksesta tai nimikkeestä.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä, proviisori on varmasti ammattinimikkeenä tuntemattomampi. Muistan itsekin, kun työelämäntutustumisjaksolle apteekkiin tulin, niin en kyllä tiennyt, mikä ero on vaikka farmaseutilla ja proviisorilla. Kyllä se työelämääntutustumisjakso silloin kyllä sen opin, että se proviisori on siinä esimiesasemassa. Olipa nyt ala sitten meidän lääkealalla mikä tahansa, niin proviisorihan on lääkealan asiantuntija. Tietysti silloin, jos hän työskentelee avoapteekissa apteekkiproviisorina, niin hän työskentelee yleensä esimiesasemassa. On tavallaan lähiesimies siinä apteekkarin ja henkilökunnan välillä. Onhan joskus sanottu, että on siinä puun ja kuoren välissä. Riippuu varmaan tietysti vähän tilanteesta ja paikasta. Kyllä minä meidän apteekissa proviisorin näen ehdottomasti minun oikeana kätenä ja sillä tavalla työparina. Hän totteuttaa, valvoo yhdessä niitä sovittuja asioita, mitä on toimintoihin liittyen, niin hän sinne käytäntöön niitä hoitaa. Ehdottoman tärkee minulle se kumppani. Toki proviisori ja itsekin apteekkiproviisorina olen aikanaan osallistunu myös tilanteen mukkaan ihan niihin käytännön töihin. Olen tehnyt asiakaspalvelua henkilökunnan tukena. Ja toki sitten yleensä, niin kuin nytkin kun tuossa matkalla tänne pysähyin henkilökunnan kysymyksiin vastaamaan, niin samalla tavalla myös se apteekkiproviisori sitten niitä arjen moninaisia ongelmatilanteita sitten siellä ratkoo arjessa. Palvelee asiakkaita yhessä farmaseutin ja muun henkilökunnan kanssa. Ja vastaa siitä asiakaspalvelun sujuvuudesta siitä, että henkilökunnan ammatillinen osaaminen on ajan tasalla ja sen kehittämisestä vastaa. Toki apteekkarihan sitten mahdollistaa sen kustantamalla ja antamalla sitä työaikaa. Mutta toki siinä proviisori on tärkeä, että hän tekkee ne koulutussuunnitelmat vuosittain ja sitten löytää aina ne, miten se koulutussuunnitelma toteutetaan. Ja tosiaan itsekin oon työskennelly pisimpään just avoapteekissa, että noin 20 vuotta.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Pitkä aika.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Pitkä aika se on, että ensin olin tuota Vieremällä, täällä Ylä-Savossa, seittemisen vuotta. Ja tuota nyt oon sitte reilun vuoden ollu tässä Lapinlahdella. Yrittäjähän tietysti on aina sitten henkilökohtaisesti vastuussa siitä alueensa lääkehuollosta ja siitä lääketurvallisuudesta. Että se tietysti sillä tavalla erroo sitte, että apteekkari viime kädessä vastaa. Ja tietysti johtaa toiminnallisesti apteekkia ja vastaa siitä, niin kuin sanoin, että siitä henkilöstön mahollisuuksista sitte saada sitä ammatillisen osaamisen päivittämistä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Se on kyllä aika suuri vastuu. En ole itekään pysähtyny aikaisemmin ajattelemaan sitä, että varsinki tällaisilla pienimmillä paikkakunnilla, missä ei ole välttämättä useampaa apteekkia, niin voi olla aika isokin alue, mistä nimenomaan sen paikkakunnan apteekkari on vastuussa kaikkien ihmisten, ikään kuin just siitä, että lääkkeitä löytyy ja henkilökunta on koulutettua ja osaa asioida.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä ja se, että se toimii se yhteistyö sen paikallisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja meidän yhteisten kumppanien kanssa. Että me mahollisimman hyvin täydennettäs sitä paikallista sosiaali- ja terveydenhuoltoo. Kyllä se on se vuoropuhelu sen asiakkaitten, heidän näkökulmasta, potilaiden tai asukkaiden asumispalveluyksiköiden kohalla. Se on äärimmäisen tärkeetä, että ne meidän yhteiset asiakkaat sais mahollisimman hyvää lääkehoitoa osana sitä heidän kokonaisvaltaista muuta hoitoo. Ja toki apteekkarilla on sitten myös taloudellinen vastuu yrityksenä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Miltä sun semmoinen tavallinen työpäivä näyttää täällä Lapinlahden apteekissa?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: No tavallinen työpäivä alkaa, että jos minä en oo työvuorolistalla, niin minä yleensä pyrin tulemaan siihen kaheksaan. Silloin meillä kaheksalta avataan, niin mä tuun siihen kaveriksi sitten, että kun meillä yleensä on sitte yks farmaseuttinen kaheksasta yheksään ja sitten on tekninen siinä. Niin tuun sitten tänne, että jos ei tarvii siellä asiakaspalvelussa, niin sitte yrittäjälle kyllä aina löytyy niitä töitä. Teen sitte niitä niin sanotusti omia hommia tai valmistaudun, että minäki oon aika monessa mukana, valtakunnallisessa kehittämistöissä erilaisissa. Ja sitte tietysti myös tämä aluevaltuutetun näitä, niissäki kyllä riittää, jos sattuu siinä olemaan, että ei ole mittään työhön liittyvätä tekemistä, niin sitte perehtymistä. Ja sitte on aika paljon myös koulutan ympäri Suomeeki.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin varmasti kun sulla on jo parinkymmenen vuoden ura takana, niin varmasti on paljon annettavaa myös työyhteisölle sitten.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin ja kun olin tuolla Fimealla ennen yrittäjyyttä kehittämässä valtakunnallisesti lääkealaa, eli olin tässä Kuopiossa lääkehoitojen arviointiprosessissa töissä, niin sieltä tietysti on sitä verkostoa sitten, niin se verkosto vieläki sitte poikii niitä koulutustilaisuuksia, mihinkä pyydetään puhumaan sitte ympäri Suomea. Niihin valmistautuminen myös vie aikaa. Yleensä sitte oon sillä tavalla, että sen ensimmäisen tunnin varsinki siinä apuna, sitte oon toki tarvittaessa sen työpäivän aikana muutenki, että seuraan tuosta konneelta tuota jonokehitystä ja sitten hyppään mukkaan auttamaan tuossa asiakaspalvelussa. Ja toki niitä arjen ongelmatilanteita, haasteita niin tullee siinä, joista tullaan kysymään. Ja että tavallaanhan sitä on niinkun apuna sillä tavalla, että se asiakas saisi sen mahollisimman sujuvan palvelun. Niin sitähän sitä, että se on niinku semmonen ollaan niinku joka paikan höylä tässä asemassa sitten tekemässä sitä työtä sen etteen, että kaikki sujuis mahollisimman niinkun hyvin ja tehokkaasti. Ja sitte samoin monesti niinku oon täällä siihen kuuteen asti, niin sitte taas on paikkaamassa vielä enemmän silloin loppupäivästä sitten sitä asiakaspalvelua. Et asiakaspalvelua varmaan karkeesti minun työpäivästä on semmonen kolmannes. Et toki jos on sitte tämmösiä sairaspoissaoloja tai muuten, niin voi olla sitten enemmänkin, mutta…

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mutta aika paljon kuitenki, jos miettii, että sulla on noita muitaki tehtäviä tai vastuita tosi paljon, niin kyllä siinä varmaan kiirettä pitää.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin kyllä, kyllä ja tietysti tänä päivänä kun on noita Teams-kokouksia, että nekkii sitte saattaa niinku viikosta viiä aina kyllä sen ihan oman siivunsa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Joo. Sä oot tosiaan, sä oot saanu tän sun proviisorin tutkinnon, suorittanu Itä-Suomen yliopistolla UEF:llä tälleen lyhennettynä. Ja sit sä oot täydentäny tässä ihan koko ajan tavallaan työuran varrella sit sun osaamista. Niin kerro vähän tästä sun osaamisen täydentämisen matkasta.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo. Mä oon -99 silloin valmistunu proviisoriksi ja tosiaan oikeestaan koko työuraani voi sanoa, oon opiskellut jotaki. Että melkein heti silloin valmistuttua lähin sitte näitä pitkäkestosiakin suorittammaan. Ja oon käyny johtamisen erikoisammattitutkintoo nyt viimeisimpänä, mutta silloin heti valmistumisen silloin kävin yrittäjyyden erikoisammattitutkintoo. Sitte kävin myös apteekkialan erikoistumisopintoja aika noppeesti, siinä neljä vuotta oli varmaan valmistumisesta suurin piirtein, kun sitten rupesin sitä käymään. Ja sitte sen jälkeen lääkehoidon kokonaisarviointiin pätevöidyin ensmäisten joukossa silloin Suomessa. Ja koin kyllä, että se anto ihan hirvittävästi siihen jokikiseen asiakaskohtaamisseen. Se vahvisti sitä tavallaan, jota ei meillä vielä ehkä semmista kokonaisuuden kahtomista ollut minun mielestä siellä meidän perusopinnoissa silloin kun minä oon aikanaan valmistunu. Nykyisinhän se on muuttunu, mutta koin, että se anto ihan siihen jokaiseen asiakaspalvelutilanteeseen itelle sitä uskoa käyttää sitä ommaa ossaamista sen asiakkaan lääkehoidon etteen. Että vaikka yksittäistä lääkettä neuvookii, mutta pystyy sitä peilaamaan ihan toisella tavalla siihen kokonaisuuteen. Ja antamaan parempaa niin lääke kuin lääkkeetöntäkin neuvontaa. Että ne oli semmoset ensimmäiset kolme tämmistä pitkäkestosempata siinä sitte sen jälkeen. Ja tokihan ne myös täytyy sannoo, että sitä vaikka itellä se moniammatillisuuden edistäminen on ollu sellanen punanen lanka oikeestaan sen koko minun työuran. Ja täytyy sannoo, että on ihana ollu, että on aina ollu työnantajatki, jotka on sit mahollistanu sitä tehä ja edistää. Että ihan jo niistä opiskeluajoista lähtiin, ku olin täällä Lapinlahden apteekissa silloin siihen asti, kun sitten proviisoriksi valmistuin, niin olin mukana tuolla kouluttamassa sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta henkilökuntaa, hoitajia. Olin mukana teemapäiviin viikkojen toteuttamisessa. Sillonen apteekkari kannusti kovasti ja olin mukana erilaisissa näissä tapahtumissa, mitä järjestettiin. Toki se annosjakelu kun tuli, sitte kun minäkin menin proviisoriksi tuonne, niin se oli alkanu siinä apteekissa vuotta aikaisemmin. Vaikka tämä on hyvin logistinen, tämä itse annosjakelu prosessina, mutta se sisältää minun mielestä ihan hirvittävän paljon lääkitys- ja potilasturvallisuuden eteen tehtävää, mikä on sitä moniammatillista yhteistyötä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kerro vähän vielä siitä, mitä kaikkea koulutusta sä oot hakenu vielä sen proviisorin tutkinnon päälle. Ainakin tämä EMBA, joka on aika iso kokonaisuus, että niinku 100 opintopistettä.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä. Sitä minä alotin tosiaan silloin proviisorina ollessani vielä käymään. Sillon kävin eniten suoritin johtamiseen liittyviä opintoja. Ku ite oon sitten, voi sannoo, että koko työuran työskennelly erilaisissa vastuu- ja johtotehtävissä. Fimealla nyt olin asiantuntijatyössä, mutta silloin apteekissa johto, selkeästi esimiesasemassa. Kyllä mää ite sain niistä opinnoista sitä näkökulmaa esimiehenä toimimisseen. Ite aattelen, että siitä verkostosta ihan semmosta myös tukkeeki, että siellä kuitenki luottamuksella käytiin niitä keskusteluja ja pystyi purkamaanki niitä haasteita ja muuta, jota varmaan jokainen esimies kohtaa työssä. Koin kyllä äärimmäisen tärkeenä, että se tavallaan ite koin, että mulla on vähä aina ne EMBA-opinnot tukenu niitä työtehtäviä. Oon sillä tavalla onnistunu. Vaikka se osalle ei sovi, että joku asia roikkuu pitkään. Minulla meni se kuus vuotta, mikä siinä on se maksimi suorittaakki. Kävin silloin proviisorina ollessa siihen johtamiseen liittyen. Sitten kun siirryin Fimealle, niin siellä suoritin ne loput opinnot. Siellä kävin sillon sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään liittyen, joka taas anto siihen valtakunnalliseen lääkealan kehittämiseen. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa yhdessä sitä tehdään, niin se anto itelle sitä semmosta ymmärrystä, kokonaisuuden ymmärrystä. Ne hirveen hyvin minusta tuki sitä, että pystyn paremmin onnistummaan niissä tehtävissä, työtehtävissä. Niin sillon proviisorina, apteekki-proviisorina ollessa, ku sitte myös siinä lääkealan kehittäjänä ollessa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tämä lääkkeiden kanssa työskentelevät ihmisethän ei oo oikein koskaan valmiita, että kouluttautuminen on ihan jatkuvaa. Ja sä oot tietysti esihenkilöasemassaki ottanu sen sydämen asiaksi, että sun henkilökunta on myös hyvin koulutettua ja on ajantasaista tietoa.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin kyllä, kyllä se tärkee on, että kyllä mä oon aina siihen koettanut niin näissä molemmissa yrityksissä, kuin myös silloin esimiehenä ollessani kannustaa ja löytää ne itse kunkin työntekijälle ne asiat sieltä saadaan yhdessä kaivettua, jotka kiinnostaa. Ei ihmisen toisaalta tarvii sitten, koska ite ajattelen, että ne asiat mistä on erityisen kiinnostunu, niin ihminen silloin parhaiten myös sillä innolla ja kiinnostuksella niistä oppii. Ja parhaiten saa syvennettyä, että tokihan meidän tärkeetä on vähän tietää kaikesta tästä lääkeallaan liittyvästä, mutta sitte, että missä syventää sitä osaamistaan aina, että se motivois häntä. Kyllä mä ite koen sen, että se on tänä päivänä vielä, kun ja yleensä kun lääkeala on tietysti semmonen, joka mennee koko ajan etteenpäin, niin sä et voi jäähä siihen, että tavallaan ku sä valmistut farmaseutiksi tai proviisoriksi, niin se on sulle vähän ajokortti, että sä pääset toimimaan siinä. Ja sitte sen jälkeen pitää vaan koko ajan harjotella ja kehittää. Ja mun mielestä se olisi hirveen tärkeetä se osaamisen kehittäminen ihan sinne eläkkeelle asti.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mitä kaikkea sä oot ite käyny sitten tämän EMBA-tutkinnon lisäksi, joka oli tätä johtamista sitten, siinä kehität sitä osaamista, niin mitä kaikkia muita asioita sä oot sit ite vielä hakenu itelles osaamisen kehittämisen saralla?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: No kyllä mä päivitän, niinku sitten meillä on tuon Medvelin kautta on näitä, että mitä opiskellaan tuolla verkkokoulutuksina, niin on niitä käyny niin kuin sitte eri, on diabeettesta ja ihan sydämmeen liittyviä verenpainetautia, on kivuista, astmasta, niin edelleen, niin tuota on ihan sitä tietojen jatkuvata päivittämistä. Sitte oon ollu nyt viimesimpänä tässä johtamisen erikoisammattitutkinnossa mukana. Meillä oli siinä myös, kävi meidän työyhteisöstä farmaseutti, joka meillä nyt tätä annosjakelua kehittää ja tuota on hänellä vastuualueena, niin tuota oltiin siinä koulutuksessa yhessä. Erittäin hedelmällisiä keskusteluja ja sitä tuota, että kyllä niistä aina oppii, että kyllä mä olen sanonukki, että hukkaan on mennyt se päivä, kun et oo oppinu uutta, että eihän sitä niinkun ei vaan tällä alalla valmiiksi tule koskaan, eikä niinku, että sitä ja tärkeetä onkin, että ossais niinku, että kyllä ne koulutukset antaa myös minusta niin kuin siihen luo niitä mahollisuuksia, että sä ketterämmin löyvät tuolta sitä tietoo, mitä sä tarviit silloin sitte siinä lääkenneuvonnassa ja että sä ossaat sen tiedon tavallaan muuntaa siinä tilanteessa asiakaslähtöisesti sen asiakkaan hyväksi, että eihän vaikka me tiedettäs tai löyvettäs kuinka paljon tietoo, jos me ei osata sitä niin kuin sen asiakkaalle niinku tavallaan kääntää hänen tilanteeseensa sopivaksi, niin se tieto on silloin tavallaan arvotonta. Kyllä itselläkki on ollu niitä tilanteita, toki ura-aikana paljonki, että on joutunut kieltäytymään myymästä sitä itsehoitolääkettä vaikkapa närästykseen ja on ollu muutamia tilanteita, joissa se on ollu sitte todella aiheellinen se huoli, että sitte onki lähteny tuonne pallolaajennukseen ja että se onkin ollu sydänperäistä. Että se on tosi tärkeetä, että me puututaan, että me ei vaan myydä lääkkeitä. Sen takia mää ite kannan erittäin paljon siitä huolta, että jos itsehoitolääkkeitä siirtyy kauppoihin, että siellä sitten saatas toimimaan se lääkeneuvonta, koska se on todella tärkeetä, että meidän intressi on kuitenki aina niinku enssijaisesti se asiakkaan paras lääkehoito. Ja se tarkoittaa myös sitä, että sieltä karsitaan myös ne turhat lääkkeet pois. Se on se lääkkeettömänki hoidon neuvonta ja että se intressi on ihan toisenlainen kuin kaupan alalla, että meidän intressi ei ole myyä mahollisimman paljon, vaan meidän intressi on auttaa sitä asiakasta käyttämään niitä lääkkeitä oikein, että hänen lääkehoitonsa on tarkotuksenmukaista, turvallista, taloudellistaki. Että vois se lääkehoito tukee sitä hänen kokonaisvaltaista hoitoa mahdollisimman hyvin. Ja sen takia nämä lääkityksen tarkistuksetki, mitä tehhään ihan tuossaki lääkeneuvonnassa yksittäistä lääkettä toimittaessa, ku verrataan siihen muuhun, niin se on äärimmäisen tärkeetä. Se, mistä en oo lähteny tinkimään, on kyllä se henkilöstöosaamisen kehittäminen. Kyllä mä senkin näen tärkeänä, että vaikka jossakin vaiheessa täältä joutus vähentämmään väkkee, että myös se näkökulma, että heillä ois kilpailukyky saada uus työpaikka, että se on myös sitä. Ja mää ite nään sen, että meidän on niin tärkeetä, että se meidän osaaminen on ajan tasalla. Ja se niinku aikasemminkin sanoin, että se ihminen hallittee sen työsä. Siitä koulutuksesta ei ole lähetty kyllä tinkimään. Meillä tälläkin hetkellä kaks henkilöö käy lääkehoion arviointiin tätä koulutusta, pitkäkestosta. Ja sitte on lukusa joukko, mitä opiskellaan muuta. Että vähän niiden henkilökohtasten intressiin ja toiveiden mukasesti.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Sähän olet itekki suorittanu tämän lääkehoidon kokonaisarvioinnin pätevyyden ja sä teet senkin ihan töiden lomassa, niinku muutenki tässä oot lisäkouluttautunut töiden lomassa. Miten sä oot kokenu sen tavallaan töiden ohessa osaamisen kehittämisen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Joo, minä en oo tosiaan opintovapailla en oo ollu koskaan, enkä sillä tavalla pääsääntöisesti. Oon ne tehny sitte omalla ajalla ne itse opinnot. Kyllähän se tietenkin vaatii iteltä sitä ajan hallintaa. Mutta ku siihen on intoo, niin se toisaalta se aika jostaki löytyy. Mutta toki sitten ei oo tarvinnut kyllä televisiota kahtoo tai…

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Miettiä, mitä illalla tekis.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä, jos minulta kyssyy jostaki televisiosarjosta, niin mulla ei oo kyllä mitään käsitystä, että minä katon hyvin harvon televisiota. Toki se tämmösestä, että vähän mihin sinä käytät sen aikas. Ja toki minä myös, kun paljon ajan, niin saatan hyödyntää, että sitte kuuntelen niitä luentoja niillä ajomatkoillakki ja sillä tavalla, että sitä ehkä sitten niitä tunteja käyttää tietyllä tavalla ehkä tehokkaammin.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Niin, kyllä. Mutta mahollista se kuitenkin on, että sen niinku sanoit tuossa aikasemminki, että silloin kun ihminen on motivoitunu ja kiinnostunu siitä opiskeltavasta aiheesta, niin kyllä se sitten inspiroi myös oppimaan.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Niin, kyllä. Ja onhan se ihan tutkittuaki, että ihmisellähän palkka, jos palkkaa nostetaan, niin sillä on hyvin lyhyt se vaikutus siihen työmotivaatioon. Kyllä minä sillä tavalla uskon siihen, että se osaamisen kehittyminen, se ihmisen henkilökohtaisesti koettu osaamisen kehittyminen on paljon tärkeempi motivaattori kun palkka.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Ja että tulee just semmonen olo, että minä osaan ja ymmärrän ja mulla on työkalu tehdä tätä työtä ja on ajantasainen tieto varsinkin tällaisella alalla, missä tosi paljon se tieto koko ajan päivittyy.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllä.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Lääketurvallisuuden kehittäminen on yksi tärkeä osa tietysti tätä apteekin toimintaa. Kerro vähän siitä, että miten se teillä toimii.

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Lääkitysturvallisuuden laajemmin, jos ajatellaan, että nythän on tällä hetkellä tämä valtakunnallinen tämmönen työryhmä, jossa halutaan lääkitysturvallisuutta edistää. Mä oon ite mukana siinä lääkitysturvallisuuden kehittämislinjan semmosessa alaryhmässä, kun Lääkitysturvallisuutta varmistavat palvelut ja toimintamallit. Ja siinähän visioidaan siitä, että Suomesta tulis vuoteen 2026 mennessä lääkitysturvallisuuden mallimaa. Toki tämmönen hyvin kunniahimonen tavote, mutta jos me saatas vältettyä lääkehaittoja, tämmöisillä vältettävissä olevat ne haitat, niin me sillä saatas jo tosi paljon. Onhan meillä näistä lääkitysongelmista ja kuinka paljon ihmiset joutuu sairaalaan lääkehaittojen takia. Meillä on tosi paljon siellä niinkun olis mahollisuutta siihen moniammatillisen yhteistyön keinoin vähentää. Itellä on esimerkiks siellä mitä olen paljo ajanu siinä työryhmässä, just mistä kerroin siitä, että saatas tälle lääkeannosjakeluun sisältyvälle lääkityksen tarkistukselle standardisisältö. Että se toteutus tosiaan samanlaisena. Tehtiinpä se mistä apteekista tahansa.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Mitkä on sitte Suomessa tämmösiä yleisimpiä tai tavallaan mihin halutaan erityisesti tarttua tässä lääkehaittojen suhteen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllähän ne esimerkiks tulehuskipulääkkeitten aiheuttamat nämä verenvuodot, niin ne on sellanen joka olis kuitenki täysin meillä sitte tai miltei täysin mahollista ennaltaehkäistä. Samoin näiden lääkekuormien aiheuttamat haitat, että kyllä minäkin lääkehoidon arviointia tehessä ja lääkityksen tarkistuksissakki se [antikolierkinen? 00:30:44] kuorma on se tyypillisin mihinkä, kun sitä tulee sitä [antikolierkista? 00:30:49] niin monesta eri lääkeryhmästä. Monesti sanonki, jos ihmisellä on vaikka kolme vahvaa [antikolierkista? 00:30:59] ainetta ja sitte vielä lääkeainetta käytössä ja siihen vielä joukko lieviä [antikolierkisiä? 00:31:06] niin on jo ihme jos ei suuta kuiva, jos ei huimaa, jos ei oo muistihäiriöitä. Kyllä se [antikolierkinen? 00:31:15] lääkekuorma on siellä se tavallisin. Sitte jos on psyykelääkepuolta erityisesti, niin tietysti helposti nousee se [?? 00:31:25] Siellä lääkehaittariskit No väsyttävä kuorma on myös hyvin tavallinen, koska myös vahvat kipulääkkeet keskushermostolääkkeiden lisäksi tuo sitä väsyttävvää vaikutusta. Kyllä meillä siellä työsarkaa riittää, että me saatas näitä lääkehaittoja vähenemmään sillä tavallaan lääkehoitojen kokonaisuuden kahtomisella. Siellä sitte auttamalla lääkäreitä siinä päätöksenteossa sen asiakkaittemme lääkehoitojen parhaaks antamalla sinne vinkkejä, että miten optimoimalla sitä lääkitystä voitas sieltä vaikka niitä oirelääkkeitä purkaa tai estää vaikka uuden lääkkeen alotus. Aina olisi oireen kohalla tärkeetä pysähtyä miettimään, että voidaanko sitä lääkehoitoo, käytössä olevaa lääkehoitoa optimoimalla estää uuen lääkkeen alottaminen.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Tässäki kävi monessa kohtaa jo ilmi, että lääkehoito ja oikeiden lääkkeiden valitseminen ja niiden määrääminen on hyvin moniammatillista työtä. Se vaatii tosi monen asiantuntijan näkemyksiä ollakseen mahdollisimman onnistunutta. Miten tää moniammatillinen yhteistyö on muuttunu tai miltä se näyttää hyvinvointialueuudistuksen myötä?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Kyllähän aikanaan, kuhan saadaan joskus hamassa tulevaisuudessa päästään siihen, että meillä esimerkiksi potilastietojärjestelmät keskustellee keskenään. Se, että tiedon kulku ja tiedon siirtyminen saadaan paranemmaan. Se on ihan tosi huikee, kunhan siihen päästään. Kyllähän meillä nyt jo, kun ollaan samaan katon alla, niin ei tarvi kenenkään aatella sitä osa-optimointia, että se kulu on tältä pois, kun täällä ei sitä hoideta. Että pystyttäs hoitamaan asiakasta, potilasta mahollisimman hyvin ja kokonaisuutena. Kyllähän itse nään hyvinvointialueen mahdollisuutena moniammatillisuuden edistymisen kannalta, mutta toki on muistettava, että meillä on nyt vasta sen synnytys takana. Se on ihan pieni, vastasyntynyt vauva, tämä meidän hyvinvointialue. Ei me vauvaltakkaa ooteta, että se lähtee 100 metriä juoksemaan alta kymmeneen sekuntiin. Ehkä me liikaa odotettaan tässä alussa, että annettais nyt aikaa sille, että saadaan nämä palaset löytämään paikkansa. Se on tärkeetä mun mielestä, että myös benchmarkattas muita alueita koko ajan, että saatas nämä hyvät käytännöt, esimerkiksi hyvät toimintamallit. Kyllähän ne paljon helpommin sitte tämmösessä isossa saadaan läpi vietyä ja johdettua. Ehottomasti se on mahdollisuus, mutta ollaan vielä siellä hyvin alakutaipaleella, että se on tärkeetä mun mielestä muistaa. Että ei oltas niin.. Ku jotenki tuntuu, että nämä puhheet, että on pahoinvointialue ja, niin ehkä se sillä tavalla vähän sydäntä särkee, että kun ollaan niin alussa, niin on törmätty paljon niihinkin ongelmiin, mistä ei oo ehkä osattu ennakoida kaikkee. On kuitenki historian tämmönen isoin muutos, niin annettas sille aikaa ja oltas armollisia. Pääasia, että potilasturvallisuus ei siellä vaarantus.

Klaudia Käkelä-Nuutinen: Kyllä. Onko tämä hyvinvointialueuudistus vielä toistaiseks näkyny miten sitte tässä osaamisen kehittämisen saralla, henkilökunnan osaamisen kehittämisen suhteen?

Anne Kumpusalo-Vauhkonen: Varmasti siellä hyvinvointialueellaki näitä asioita mietitään ja halutaan pitää sitä huolta. Näissä keskusteluissa, mitä ite oon ollu, niin nähhään kyllä hyvin tärkeenä niinku nimenomaan motivointi- ja vetovoimatekijänä. Sillä tavalla varmasti, mutta sanosin, että jos peilaa meidän lääkealalle, niin se, että me ylipäätäsä tällä alalla ymmärrettäs sitä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää, niin sen ymmärryksen ja yleensä siis toiminta-ympäristön muutosten seuraaminen, niin ois hirveen paljo tärkeempätä, että se koko ajan, niinku se arvo sillä. Ja pitäs tavallaan osata myös tulkita niitä hiljasia signaaleja ja koettaa poimia sieltä, että mitä on tulossa. Ja ennakoivasti sitten löytää niitä, että mitä osaamista meillä pitää olla, että me oltas mahollisimman niin sanotusti iskussa ja valmiina, kun ne tulee. Siinä mielessä se monessa mukana oleminen on yks, minkä ite nään tärkeenä, ja sitä toivoisin, että sitä ehkä sitte hyödynnettäski. Sen takia mielellään tietysti sitte meenki erilaisiin tilaisuuksiin puhumaan ja muuta, että en minä yritä sitä, mitä ite on aistivinnaa, niin yritäkkää pittää piilossa. Koska kyllä se on meidän koko alan etu, että me oltas mukana tässä mahollisimman ajan tasasesti ja mielellään vielä ennakoivasti. Ajattelen, että esimerkiks liittyen, kun meillä kuitenki Suomi ikääntyy, koko ajan meillä on isompi haaste, niin varmasti yksi siellä, mikä niihin osaamis- ja kouluttautumistarpeisiin siellä moniammatillisessa sote-yhteistyössä, niin on sitte nämä ikäihmisiin liittyvät asiat ja esimerkiks annosjakelu, että se on niin lisääntyny, niin kyllä mää sitä toivosin, että sitä sitte pystyttäs lähipalveluna tuottamaan jokaisesta apteekista, koska ite nään sen viime kädessä niin isona potilasturvallisuus- ja lääkitysturvallisuustekijänä, että se koko kokonaisuus pystyttäs toimittammaan siitä samasta paikasta. Eikä kävis niin, että joku iso toimija hoitaa sen jatkuvan annosjakeluasiakkaan lääkityksen, mutta sitte siitä haetaan ne kiirelääkkeet, ne akuutit lääkkeet jostakin lähiapteekista, niin se ei ole minusta kenenkään etu. Se johtaa vaan siihen, että sitä kokonaisuutta ei välttämättä sitte vastuuta ota kukaan, että se ei se toimittava lähiapteekki, joka toimittaa sitä kiirelääkettä, niin ei tiiä ennää mihinkä kokonaisuuteen se sen toimittaa ja sitte välttämättä se iso yksikkökkää siellä ei kukaan sitä kato. Tätä pelkään. Sen takia esimerkiks apteekit näihin annosjakeluiden hoitamiseen kouluttautusivat ja myös näihin lääkehoitoprosessin kehittämiseen liittyen, että ne on kuitenki mun mielestä hirveen tärkeä osa sitä, mitä me tarvitaan siinä ollaksemme, se osa sitä paikallista sosiaali- ja terveydenhuoltoo, että me pystytään tukena sitä lääkehoitoprosessia kehittämmään. Meillä on kuitenkin nämä Sallin työkalut. Siellä on neljä työkalua tähän lääkehoitoprosessin kehittämiseen valmista materiaalia. Pistää vaan ihtesä likkoon ja lähtee niiden avulla kehittämmään sitä yhteistyökumppanin tekemisen laatua avuks sinne. Ei nimenomaan lähetä valvomaan tai osottamaan sormella, vaan kehittämmään yhessä pienten askelten. Tavotekihan niissä on, että ne neljä työkalua sen muutaman vuoden aikana käytäs läpi ja sitte taas ne aloitettas alusta. Ei sitä norsua tarvitse siellä kokonaisena nielastakkaan, vaan ihan pieninä palasina. Sitä lähetään tärkeimmistä asioista kehittämmään ja sitä tehen sitte. Et tämmösiin lähettäs avuks, et kyllä siinä niinku meillä apteekeilla on tosi paljo annettavvaa moniammatilliselle yhteistyölle tuolla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Meidän nimenomaan asiakkaittemme lääkehoitojen onnistumisen etteen.

Outro: Jos tiedonjano iski, lisää tietoa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista löydät Savonian ja UEF:n verkkosivuilta, joihin löydät linkit tämän podcastin kuvaustekstistä. Muista kuunnella myös muut sarjan jaksot.