Suomen johtava sote-maisterikouluttaja ja sote-alan tutkimusyksikkö
Tarjoamme laadukasta maisteri- ja tohtorikoulutusta sosiaali- ja terveyshallintotieteen, sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan ja terveystaloustieteen pääaineissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen johtaminen, organisointi, talous, tietohallinto sekä vaikuttavuus ovat tutkimuksessa keskeisiä teemoja. Toimintamme ohjaavina periaatteina ovat yhteiskunnallinen vaikuttavuus, monitieteisyys ja kansainvälisyys. Vuonna 1979 perustettu STJ-laitos toimii Kuopion kampuksella ja on osa yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntaa.
365
Perustutkinto-opiskelijaa
70
Väitöskirjatutkijaa
70
Henkilökuntaa
Koulutus
Oletko kiinnostunut sosiaali-, terveys- tai pelastusalan kehittämisestä? Haluaisitko toimia näillä aloilla tulevaisuuden johtajana tai asiantuntijana? Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos on kyseisten alojen johtava maisterikouluttaja Suomessa. Koulutuksemme valmistaa huippuosaajia monipuolisiin ja vaativiin tehtäviin julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Eri tieteenaloja yhdistävä koulutus perustuu korkeatasoiseen tutkimukseen ja soveltuvuutta kehitetään muuttuvaan toimintaympäristöön käytännön toimijoiden kanssa.
Olemme sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisterikoulutuksen edelläkävijä ja tarjoamme ainoana suomalaisena yliopistona maisterikoulutusta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, terveystaloustieteessä ja pelastusalan johtamisessa.
Koulutuksemme kehittää lisäksi asiantuntijuuttasi palvelujen vaikuttavuudesta ja talouden sekä tiedonhallinnan keskeisistä haasteista. Maisterikoulutuksissa yhdistämme monimuotoisesti lähi- ja etäopetusta.
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella koordinoimme myös Moniammatilliset sote-opinnot -opintokokonaisuutta, joka yhdistää Itä-Suomen yliopistossa eri sosiaali- ja terveysalojen tutkintoja opiskelevat. Olemme myös aktiivinen toimija avoimessa yliopistossa ja jatkuvan oppimisen kentällä.
Laitos toimii myös taloustieteen ja terveystaloustieteen opetuksen keskittymänä. Taloustieteen kandidaattiohjelmassamme painottuvat ympäristöön, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, hyvinvointiin ja kestävyyteen liittyvät näkökulmat.
Tee siirtosi tulevaan ja tule opiskelemaan Itä-Suomen ylipistoon Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitokselle.
Uudet kandidaatti- ja maisterikoulutukset
Tohtorikoulutus
Tutustu jatkuvan oppimisen koulutustarjontaamme
Tutkimus
Kansainvälinen ja monitieteinen tutkimustoimintamme tuottaa uutta tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen, palvelujärjestelmän, talouden sekä tietohallinnon kysymyksistä. Tutkimus on monitieteistä ja hyödyntää innovatiivisia lähestymistapoja ja menetelmiä. Tutkimuksemme linkittyy kahteen yliopiston monitieteiseen tutkimusalaan: vaikuttavuus sote-palveluissa ja digiyhteiskunta.
Sosiaali- ja terveyshallintotieteen tutkimusryhmä tarkastelee sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota, johtamista ja organisointia työyhteisöissä, organisaatioissa ja yhteiskunnassa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan tutkimusryhmä keskittyy tiedonhallinnan organisointiin ja ohjaukseen, tieto- ja viestintätekniikan käyttöön, tiedolla johtamiseen sekä tietorakenteisiin ja -malleihin.
Terveystaloustieteen tutkimusryhmä tarkastelee ja arvioi koko sote-palvelujärjestelmän toimintaa ja toimivuutta taloustieteen näkökulmasta.
Vaikuttavuus on keskeinen näkökulma kaikissa tutkimusryhmissä.
Tutkimushankkeemme
Ajankohtaista
Uutiset
Tapahtumat
Yhteystiedot
Niiranen Vuokko, sosiaalihallintotiede
Roine Risto, potilasturvallisuus
Sinkkonen Sirkka, terveyshallintotiede
Vaarama Marja, sosiaalityö
Valtonen Hannu, terveystaloustiede
Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalintaa koskevissa yleisissä kysymyksissä sinua palvelee Itä-Suomen yliopiston hakijapalvelut.
Opintoneuvontaa ja hops-ohjausta antavat amanuenssit, opettajat ja ohjelmakoordinaattorit oppiaineesta riippuen. Henkilöiden yhteystiedot löydät Kamun Opintoneuvonta-sivulta.
Kuopion kampus
Postiosoite
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
Kuopion kampus
PL 1627, 70211 Kuopio
Käyntiosoite
Yliopistonranta 8 E, Snellmania -rakennus, D-rappu, 3. kerros