Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Nainen istuu veneessä.

Women beyond the walls -valokuvanäyttely

  • Yleisötapahtuma
Alkamispäivä:
10:00
Päättymispäivä:
16:00
Tapahtumapaikka:
Puijon tornin kahvila, Kuopio
Lisää kalenteriin:

Vahvoja naisia valokuvanäyttelyssä

–  Kuopiossa ja Itä-Suomen yliopistossa viettämäni aika on mahdollistanut lukuisia kohtaamisia erilaisista yhteiskunnista tulevien ihmisten kanssa ja pakottanut luopumaan monista stereotyyppisistä käsityksistä. Valokuviini olen halunnut vangita joitakin näistä kohtaamisista ja oivalluksista, kertoo yliopistonlehtori Sohaib Khan Women beyond the walls -valokuvanäyttelynsä taustoista.

Näyttely on avoinna suurelle yleisölle 12.–18.10.2020 Puijon tornin kahvilassa aukioloaikoina maanantaista perjantaihin kello 10–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 10–16. 

Khan on opettanut yliopiston Master’s Degree Programme in Public Health -ohjelmassa vuodesta 2006 ja keskittyy työssään erityisesti kansanterveyteen humanitaarisissa kriiseissä. Näyttelyyn hän on valokuvannut yliopistoon opiskelemaan tai töihin maailman eri kolkilta tulleita naisia.

Khan viittaa Minna Canthiin esimerkkinä naisista, jotka ovat Suomessa ja kaikkialla maailmassa raivanneet tietään miesten vallan alta. –  Ajattelen, että myös Minna Canth haluaisi nähdä tämän: vahvoja naisia kaikkialta maailmasta – täällä hänen pienessä Kuopiossaan.
– Nämä naiset murtavat stereotypioita ja kulkevat omia polkujaan elämässä. He ovat vahvoja ja motivoituneita muutoksen agentteja, omien yhteiskuntiensa Minna Cantheja.

Lisätietoja:
Sohaib Khan, yliopistonlehtori, sohaib.khan (a) uef.fi, +358 449871005