Uutiset
30.1.2026
Tapahtumat
3
Helmi
2026
4
5
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Saimaannorppia siirretään Saimaan sisällä touko-kesäkuussa Pihlajavedeltä Kolovedelle ja eteläiselle Saimaalle.
Professori Marjut Roposen tutkimuksen keskiössä ovat aina olleet hengitettävät altisteet, ja erityisesti se, miten ne vaikuttavat lasten terveyteen. Raskauden aikaista altistumista on tutkittu vieläkin vain vähän.
Kansallinen neurokeskus edistää kansallista ja kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja sitä kautta aivoterveyteen, aivosairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä innovaatioita.
Kuopion seudun terveysalan ekosysteemin toimijoihin voi tutustua myös interaktiivisen "metrokartan" avulla.
FM Antti Väisäsen väitöstyön tuloksia voidaan käyttää 3D-tulostustöiden turvallisuuden kehittämiseen kaikilla asteilla, sekä esimerkiksi työterveydessä altistumisen arvioinnin työkaluna
MSc Ondřej Haluska kehitti menetelmän, jolla vähäarvoisista ohran kuorista voidaan valmistaa kiertotalouden periaatteiden mukaisesti arvokasta nanorakenteista piikarbidia.
Hyvin sujunut fasilitaattoreiden kaksivuotiskausi saa nyt jatkoa ja yhden uuden fasilitaattorin.
Suomen Akatemia myönsi Itä-Suomen yliopistoon yhteensä yli 5,6 miljoonan euron jatkorahoituksen kolmelle lippulaivahankkeelle.