Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiatutkijan rahoituksen Mirella Miettiselle ja Armi Mustosmäelle.
Itä-Suomen yliopiston kansainvälinen toksikologian maisteriohjelma on ainoa tutkintoon johtava alan koulutus Suomessa. Toksikologian osaamista hyödynnetään kemikaaleihin liittyvässä riskinarvioinnissa.
Itä-Suomen yliopiston tutkimusinfrastruktuurit on lisätty kansalliseen tiedejatutkimus.fi -portaaliin. Myös yliopiston omilla sivuilla tutkimusinfrastruktuurit ovat entistä paremmin esillä.
Lääketieteellisen fysiologian professori Timo Lakka Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksiköstä on valittu uudeksi jäseneksi Suomalaiseen Tiedeakatemiaan.
LL Raimo Jauhiaisen väitöskirjan mukaan mm. seerumin alaniini on sepelvaltimotaudin riskitekijä ja isoleusiini, fenyylialaniini ja tyrosiini ovat sepelvaltimotaudin, iskeemisen aivohalvauksen ja sydän- ja verisuonitapahtumien biomerkkiaineita.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin, minkä tyyppiset ikääntyneet naiset olivat halukkaita osallistumaan laajaan kaatumisten ehkäisytutkimukseen.
Itä-Suomen yliopistossa apurahan sai 13 tutkijaa, yhteensä 195 870 euroa.
Sydämen kuvantamisen osaajista on Suomessa pulaa ja toisaalta diagnostiikan tarve kasvaa jatkuvasti. Moniammatillinen lisäkoulutusohjelma paikkaa tätä tarvetta.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) tukee nuorta tutkijasukupolvea ja tieteen uudistumista rahoittamalla 44 uutta eri uravaiheissa olevaa akatemiatutkijaa.
Juhlassa kuullaan muun muassa ohjelmasta valmistuneiden uratarinoita sekä viimeaikaisen tutkimuksen näkökulmia maksasolusyövän ehkäisyyn ja hoitoon.