Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Nykyinen Venäjän hallinto pyrkii tukahduttamaan toisinajattelijat lainsäädännöllisin rajoituksin. LHBTIQ+-aktivistiliike on kuitenkin vakiintunut, verkostoitunut ja moniääninen, eikä sitä olla onnistuttu hiljentämään.
Rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta tiedetään toistaiseksi vain vähän, joten Massisen väitöstutkimus tuo aivan uutta tietoa kahden läheisen sukukielen kontaktista.
Koettaessaan modernisoida ongelmanasetteluja sen hetkisten teologisten ja aatteellisten virtausten mukaan Tiililä totesi menetelmästään, että Jumalan tahdon näkökulma on hänen teologiselle työskentelylleen edelleen elämäntyön loppupuolellakin tärkeä.
Lapsilla on paljon kokemuksia kulttuurienvälisistä kohtaamisista, mutta niitä hyödynnetään harvoin kulttuurienvälisten oppimiskokemusten toteutuksessa koulussa.
Mari Parkkinen selvitti väitöskirjassaan, millaisia merkityksiä pitkittyneen konfliktin, pirstaloituneen uskonnollisuuden ja epävakaan poliittisen tilanteen keskellä elävät palestiinalaiskristityt antavat omalle uskonnolleen ja uskolle.
MA Sandi Abram tutki väitöskirjassaan, miten ihmisten aistiympäristösuhteet Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa ovat muuttuneet 1800-luvun puolivälistä nykypäivään.
Yhteiskuntamaantieteen alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Ulla Vähärautio-Halosen väitöstutkimus osoittaa, että muslimioppilaan säännölliselle rukousrituaalille tarvittavien aikojen ja tilojen tarjoaminen on osassa kouluja puutteellista, eikä niiden tarpeesta ole aina edes keskusteltu.
Sota-ajan jälkeen körttiläinen Portaanpään opisto on joutunut koko herätysliikkeen lailla määrittelemään identiteettinsä uudelleen.
Populaarimusiikki taltioi matkailuun ja vieraisiin maihin liittyviä ajankuvia, tarinoita ja tunteita. Se välittää käsityksiä liikkeellä olon tarpeesta, vieraista paikoista ja ihmisistä sekä toimii haaveiden ja kokemusten kielenä.