Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Marita Tuomen väitöstutkimuksen aiheena oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisissä kahdenkeskisissä oppineuvotteluissa vuosina 1970–1986 ja 1995 ollut rauhan teema.
Väitöstutkimus kuvaa voimadynamiikan ja kognitiivisen merkitysrakenteen välittymistä kirjallisuuden kääntämisessä ja av-kääntämisessä.
Nykyinen Venäjän hallinto pyrkii tukahduttamaan toisinajattelijat lainsäädännöllisin rajoituksin. LHBTIQ+-aktivistiliike on kuitenkin vakiintunut, verkostoitunut ja moniääninen, eikä sitä olla onnistuttu hiljentämään.
Rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta tiedetään toistaiseksi vain vähän, joten Massisen väitöstutkimus tuo aivan uutta tietoa kahden läheisen sukukielen kontaktista.
Koettaessaan modernisoida ongelmanasetteluja sen hetkisten teologisten ja aatteellisten virtausten mukaan Tiililä totesi menetelmästään, että Jumalan tahdon näkökulma on hänen teologiselle työskentelylleen edelleen elämäntyön loppupuolellakin tärkeä.
Lapsilla on paljon kokemuksia kulttuurienvälisistä kohtaamisista, mutta niitä hyödynnetään harvoin kulttuurienvälisten oppimiskokemusten toteutuksessa koulussa.
Mari Parkkinen selvitti väitöskirjassaan, millaisia merkityksiä pitkittyneen konfliktin, pirstaloituneen uskonnollisuuden ja epävakaan poliittisen tilanteen keskellä elävät palestiinalaiskristityt antavat omalle uskonnolleen ja uskolle.
MA Sandi Abram tutki väitöskirjassaan, miten ihmisten aistiympäristösuhteet Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa ovat muuttuneet 1800-luvun puolivälistä nykypäivään.
Yhteiskuntamaantieteen alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Ulla Vähärautio-Halosen väitöstutkimus osoittaa, että muslimioppilaan säännölliselle rukousrituaalille tarvittavien aikojen ja tilojen tarjoaminen on osassa kouluja puutteellista, eikä niiden tarpeesta ole aina edes keskusteltu.