Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[musiikki]
[Intro:]
Pauliina: Niin kun loppuu kaikki selittelyt, että mä haen vaan sinne yliopistoon.
Oona: Ei vitsi oikeesti, mul siis tulee ihan kylmät väreet [naurua].
Pauliina: Mä oon saattanut ennen luentoa vaikka pyörittää hulahulavannetta ja sen… ja jaksais kattoo orgaanisen kemian luentoo, niin mä voin kattoo sen kylvyssä.
[Intro loppuu]
Oona: Moikka ja tervetuloa Lainahaalareissa -podcastin pariin. Tänään meit tääl studiossa on tuttuun tapaan Oona ja mun vieraana on Pauliina. Haluaisitko sä Pauliina sanoo parii sanaa itestäs?
Pauliina: Joo mä oon tosiaan Pauliina ja oon UEF-lähettiläs ja opiskelen ympäristötieteitä toista vuotta Kuopiossa ja niin mä oon kotosin Jyväskylästä ja muutin Kuopioon tossa 2020 syksyllä opiskelemaan ja sillä tavalla.
Oona: No niin huippua et sä oot tullut tänne vieraaksi. Meil on tänään ihan super mielenkiintoinen aihe. Me puhutaan vähän siitä, että miten ADHD omaavat ihmiset pärjää yliopistossa tai työelämässä. Mitä hankaluuksia tai vahvuuksia se aiheuttaa ja joo, ja sit vähän vinkkejä siitä ja sit puhutaan sun tarinasta ADHD:n kanssa koulumaailmassa ja työmaailmassa ja kaikesta sen ulkopuolelta.
Tähän alkuun mä voisin kysyy, et millanen, haluaisiks sä vähän kertoo sun tarinaa, et miten sulla on ADHD todettu ja mitä ehkä kohtelua sä oot ehkä saanut joskus aiemmin tai onks sulla heränny jotain epäilyksiä itteäs kohtaan kouluun liittyen tai muuhun?
Pauliina: No siis mullahan todettiin ADHD vasta sinä kesänä, kun mä olin hakenut keväällä yliopistoon eli tosi myöhään. Mul ei osattu oikein epäillä sitä sillon kun mä olin lapsi, koska mä olin tosi ujo ja mä en halunnut aiheuttaa mitään hämminkiä ja mä halusin sillee olla samallainen kun muut ja sillee, että mä sitten kotona hypin seinille, että mun vanhemmat sitten mietti, että mitä siellä päiväkodissa tapahtuu, kun ne jotenkin kuvaili mua eteeriseksi ja rauhalliseks ja sillee sit ne porukat vaan oli sillee, että oottekste varmoja, että puhutte meidän lapsesta ja sillee että [naurua] et se oli tota öö lapsudessa ja tota…
Oona: Niin et tavallaan se jotenkin sitten purkautu siellä kotona se mitä ei ehkä päässyt päästämään irti tai ei ollut sosiaalisesti hyväksyttävää jossain instituutiossa?
Pauliina: Joo, että et se tota siellä kotona päästelin sitten ihan täysillä ja sitten kun meni ihan kouluun, niin siellä sitten ei osattu epäillä ADHD:ta, koska mun äiti on erityisopettaja ja se sitten pysty antaa mulle ihan hirveesti tukee, mutta muistan esim. jotain matikan läksyjä kun tein, niin itkin vaan kun se tuntu niin vaikeelta ja en ymmärrä ja sillee. En jaksa keskittyy, haluisin tehä jotain kivaa ja sitten äiti yritti saaha mut tota siihen keskittymään ja muuta, mutta se tuntu jotenkin ihan hirveen vaikeelta, mutta niissä mun numeroissa ei näkyny oikeestaa se ADHD ollenkaan sen takia, että se äiti oli siinä mun tukena siinä niin kovasti.
Oona: Ihanaa et sulla on ollu tommonen äiti.
Pauliina: Joo mä oon todella kiitollinen siitä, että mulla on semmonen äiti, joka oikeesti on pystynyt auttaa mua ja tukemaan mua mun koko elämän ajan.
Oona: Mm, tuntuuks se, et onks sul niin kun jotain epäilyjä itteäs kohtaan, vaikka siihen että pärjääks sä koulussa tai epäiliks sä koskaan, et voitkohan sä suorittaa korkeakoulututkintoo tai?
Pauliina: Joo todellakin oon epäillyt sitä [naurua], että mä voisin kertoo vähän, että miten mä päädyin tänne yliopistoon, koska se tota liittyy vahvasti tähän tai että epäilin vahvasti sitä, että pystynkö yliopistossa opiskelemaan. Mulla ei tosiaan ei ollut sitä ADHD:ta todettu sillon lapsena vielä ja mä peruskoulussa sain tosiaan ihan ok numeroita ja oisin halunnu mennä musiikkia opiskelemaan, koska se musiikki oli mulle siinä yläasteella semmonen mitä halusin työkseni tehdä ja tota mä en kuitenkaan päässyt ekalla hakemalla opiskelemaan sitä musiikkia, niin mä menin sitten lukion musiikkilinjalle, mut siitä ei tullu yhtään mitään, et siellä mä en jaksanut keskittyy ollenkaan niillä luennoilla ja semmosistakin aineista, jotka ois potentiaalisesti ollu mielenkiintosia, niin en saanut hyviä numeroita ja se meni lopulta siihen, että mä vaan istuin siellä käytävillä soittamassa kitaraa, kun muut oli tunneilla ja sit mä totesin et mä olin syksyllä kun alotin, niin joulukuussa sit totesin siinä, että ei tästä tuu yhtään mitään, että täytyy keksii jotain muuta, että en mä pärjää täällä. Tää on liian niin kun inhottavaa ja vaikeeta ja ei yhtään mun juttu ja meninkin sitten pariks vuodeks töihin ja tota tein näyttelijänä hommia siinä pari vuotta, että siihen jaksoin keskittyy, koska se oli tosi kivaa ja siinä pääs tekemään sillee tavallaan koko keholla ja sillee niin kun purkamaan niitä energioita ja muuta [naurua] ja tota sit mä pääsin kuitenkin sen jälkeen opiskelemaan sitä musiikkia ja siellä mä aloin sitten taas kiinnostumaan biologiasta ja ympäristötieteestä ja muusta ja aloin salaa haaveilemaan niistä yliopisto-opinnoista, mut sit mä kuitenkin muistuttelin itteeni, et hei et muistatko sä, että sä siellä lukiossa et pärjänny ja [naurua] että ei ois minkäänlaista asiaa yliopistoon, et yliopistossa opiskelee vaan yliluonnollisia ihmisiä, et sä et oo yliluonnollinen et sä oot vähän aliluonnollinen ihminen.
Oona: Voi ei.
Pauliina: Niin että tota aattelin, että en kehtaa ees hakee ja mulla kesti kaks vuotta sen valmistumisen jälkeen ennen kun mä ees uskalsin kokeilla sitä hakemista ja kun ei ollu sitä lukiotaustaa niin aattelin et se kanssa, et mä oon käyny niin sanotusti vaan amiksen ja musiikki amiksen vielä, että kun siellä ollut tosi vähän semmosta päntättävää. Tokihan sielläkin on teorioita ja yhteiset tukinnon osat, mutta ne oli aika sillee öö et ne pysty sillee sluibailemaan aika hyvin [naurua] et siellä ei tarvinnu hirveesti panostaa, kun siellä kaikkien pitää päästä läpi. Toki sielläkin oli semmosii vaikeita juttuja ja vaikee keskittyy, mutta tuntu että siellä annettiin enemmän anteeks sitä ja huomioitiin, että voi olla hankalaa vaikka ei olis mitään ADHD:ta tai vastaavaa, niin tuntuu että pääs sillee suhteellisen helpolla siellä amiksessa, mutta joka tapauksessa niin öö sillon 2020 keväällä mä huomasin, et hetkinen että mähän ymmärrän näitä biologian kirjoja mitä mää luen, et kun mä luin jotain semmosia, jotka ei nyt ollut semmosta koulubiologiaa ehkä, että tyyliin jostain aivoista kertovaa kirjaa ja sitten mä tajusin sillee, että hei hetkonen et jos mä ymmärrän tätä, niin ehkä mä ymmärtäisin oppikirjojakin ja sitten mä päätin, että okei nyt loppuu kaikki selittelyt, että mä haen vaan sinne yliopistoon ja jos en pääse sisään, niin sit mä oon kuitenkin yrittänyt, että mä nytten testaan ja se oli tammikuu mä olin itseasiassa just sen aivot kirjan lukenu ja tota sit aattelin et tää on niin mielenkiintosta, et mun on ihan pakko yrittää nyt ja tota sitten siinä oli about neljä kuukautta aikaa ja kun oli korona just tullu ja mulla ei ollu mitään muutakaan tekemistä [naurua], niin mä pystyin melkein aamusta iltaan pänttämään niitä lukion biologian oppimääriä ja mä siinä tota tein kaikkii semmosii valtavii öö miellekarttoja missä oli kokonaisia lukion kirjoja niissä kartoissa mukana ja sitten ostin äänikirjoja, että etin tällee tämmösiä mulle toimivia tapoja oppia ja päntätä sitä tietoo ja sitten tuli valintakoepäivä ja mä tota en harrasta juoksemista, mutta sitten päätin että nytten on sen verran tärkeä asia luvassa, että nyt lähen lenkille, että jaksaisin keskittyy paremmin ja lähin sitten juoksemaan ja juoksinkin aika täysillä [naurua] sitten siitä tein sen valintakokeen ja se oli ihan hirveen vaikee. Se oli joku englannin kielinen osio, mistä mä en tajunnut mitään muuta kun sen, että se kertoo ehkä (suosta).
Oona: [naurua]
Pauliina: Mut tota [naurua]
Oona: Olis kyllä
Pauliina: [naurua] joo, että tota siellä oli kuitenkin kanssa semmosia asioita, joista mä sitten tiesin paljon, koska mä olin päntännyt sitä biologiaa ja mä olin oppinu ne asiat, koska ne kiinnosti mua niin paljon, et mä pystyin niihin asioihin keskittymään tosi hyvin ja tota öö aattelin, että ei se voinu mennä läpi, et se oli niin vaikee että ei oo mitään tsäänssii, mutta että hyvä että kävin kuitenkin kokeilemassa ja sanoin jo kavereille, et en mä päässy sisää, että en mä olis ees halunnukkaa [naurua].
Oona: Tätä kuuluisaa lainia [naurua].
Pauliina: [naurua] joo, mut sitten mä olin öö äidin kans tulossa mökiltä autossa ja äiti ajo ja sit mä aattelin et mä käyn nopeesti vilkasemassa sitä, et oisko Opintopolkuun tullu jo tietoja. Siel luki, että minut on valittu opiskelemaan ympäristötieteitä Kuopioon ja siis se oli niin uskomaton tunne, ku mä sain sen tiedon. Mä aloin vaan haukkoo happee siinä ja äiti oli sillee, että mitä täällä tapahtuu että oot sä kunnossa, onko positiivinen vai negatiivinen tunne ja että pitääkö ajaa sivuun ja sit mä yritin vaan viittoo siinä, että joo aja sivuun joo kaikki hyvin, mutta aja sivuun [naurua].
Oona: Voi eii.
Pauliina: Ja sitten kun se ajo sivuun, niin mä näytin sille, että mitä on tapahtunut että [naurua] se oli niin uskomaton tunne, että vaikka mä en siellä lukiossa pärjänny ja mä aattelin olevani jotenkin huonompi ihminen tai sillee, että se yliopisto ei ois mun juttu, niin se et mä pääsin oikeesti opiskelemaan mun unelma-alaa ja mä oon vieläkin joka päivä niin kiitollinen siitä, et mä saan opiskella semmosta asiaa mistä mä oon todella kiinnostunut.
Oona: Ei vitsi oikeesti, mul siis tulee ihan kylmät väreet.
Pauliina: [naurua]
Oona: jostain syystä kun mä kuuntelin tota tai sillee jotenkin, niin hienoo et vaik on ollu niin paljon tavallaan sillee epäilyksiä et just jos ei pärjää lukiossa, niin sit ei voi pärjätä yliopistossa, mut sä vaan osotit kaiken tämän täysin vääräksi ja se on jotenkin surullista, et miten se lukiomaailma on jotenkin, onhan se aika raaka maailma monissa lukiossa ja siel vaaditaan jotenkin niin monelta osa-alueelta ja niin paljon samaan aikaan, et ei siinä jää sitä keskittymistä tai ei siinä riitä ees semmonen intohimo siihen, kun siinä on niin monia juttua, tai ainakaan itellä ei riittänyt semmonen, koska oli niin montaa ainetta, mihin ois pitänyt samaan aikaan panostaa ja et sit sika siistiä, et sä viel jotenkin sen jälkeen löysit ton biologian ja tajusit, et hei tää onkin sun juttu ja uskalsit lähtee yrittää sitäkin polkua, vaik se ei näyttänyt kaikkeista helpoimmalta.
Pauliina: Jep. Ei sitä kannnata kauheesti kattoo sitä, että miten on koulussa pärjännyt tai lukiossa pärjänny, että sitä on paljon tärkeempi se, että jos on semmonen palava intohimo jotakin alaa kohtaan, niin se on tärkeempi, kun se että on lukiosta saanut tiettyjä numeroita siellä yo-kokeessa, että ne valintakoeväylä ja avoimen väylä on mahdollisia ja ne on ihan yhtä hyviä väyliä yliopistoon, kun todistusvalinta ja sitä lukioo ei oikeesti tarvi. Toki siitä on hyötyä [naurua] että on huomannut varsinkin jossain kemian kursseilla ja fysiikan kursseilla alussa, että luonnontieteissä on paljon semmosta mistä ois hyvä olla jonkinlaista pohjaa, kun tullaan yliopistoon, mut onneks meillä kursseilla käytiin tosi paljon semmosta kertausta, et käytiin niitä lukion aiheita läpi, että mä pääsin siinä mukaan. Toki se mulla vaati vähän enemmän töitä siinä sen lisäks, että on ADHD, niin ei ollut sitä perustietoo. Ne mun kemian tiedot oli peräsin kymmenen vuotta sitten käydystä peruskoulusta, että tota kyllä se aika paljon töitä vaati sillon alkuun, että se on helpottanut tosi paljon ja mä oon oppinut motivoimaan itteeni myös niillä semmosilla kursseilla, mitkä ei niin paljon kiinnosta.
Oona: Joo. Ooks sä kokenut, että tai miten sun ADHD:n on suhtauduttu koulumaailmassa, et ooks sä kokenut esimerkiks vähättelyä tai jotain semmosia vääriä mielikuvia, niin kun nytten yliopistossa tai ooks sä kokenu, et jengi on suhtautunu ihan järkevästi siihen?
Pauliina: Joo siis tota se ei oo mun mielestä näkyny mun arjessa yhtään. Ei kukaan oo koskaan sanonut mitään ikävää mulle, että must tuntuu että yliopistossa on kanssa aika paljon saman tyyppisistä ongelmista kärsiviä ihmisiä, mut tota en oo kyl yhtään mitään semmosta. Toki mulla todettiin se ADHD niin myöhään, että se ei ehtinyt semmosessa koulumaailmassa vaikuttaa niin paljon, mutta mä yleensä sitä ei välttämättä huomaa, että mulla semmonen ADHD on kun ensinnäkin se naisilla saattaa näyttäytyy vähän eri tavalla, kun mikä on semmonen stereotyyppinen kuva ADHD:sta, että tota se stereotyyppinen kuva on ehkä semmonen 6-vuotias poika, joka hyppii seinille, että se on ainoa tapa olla ADHD ihminen, mutta se voi näyttäytyy niin monella eri tavalla ja mulla se näyttäytyy sillee, että siinä keskittymisessä on vaikee ja sitten tuntuu että kokoajan pitäis räplätä jotain, että pitää olla aina joku kynä mitä naputella tai sitten pyöritellä käsissä jotain tai semmosta, mut ei se oo koskaan, emmä oo koskaan minkäänlaista negatiivista kommenttia saanu siihen liittyen.
Oona: Jep ja toi on tosi hieno juttuu ja sillee. Just kertoo siitä, et yliopistoonkin on kaikki tervetulleita ja sillee just omalla tavalla voi tehä asioita ja oppia.
Pauliina: Ja tääl otetaan ihan älyttömän hyvin huomioon ne yksilölliset tarpeetkin, että aina voi kysyä opettajilta neuvoo ja tukiopetusta antaa monet opettajat tosi mielellään sen lisäks täällä tehdään paljon yhteistyötä noitten kurssikavereitten kanssa, et jos on vaikeuksia vaikka joittenkin laskujen kanssa, niin yhessä voi sitten niitä pähkäillä ja miettiä ja sitten kanssa muitten alojen opiskelijoilta voi kysyy neuvoo, että meillä esim. (Hyenassa) meidän ainejärjestössä on sekä ympäristötieteilijät, että sovelletun fysiikan opiskelijat, niin sitten niiltä fyysikoilta voi sitten kysyä jeesiä vaikka niissä fysiikan asioissa ja muuta, että sitä apua on kyllä aina saatavilla.
Oona: Mm, toi on kyllä hieno kuulla, että sitä saa kun tarvitsee. Miten sä oot muuten kokenut, että vaikka keskittymisen vaikeudet tai muut on vaikuttanut siihen itse opiskeluun? tai ooks sä kokenut siitä jotain haittoja tai oks siinä näkynyt jotain hyötyjä, vaikka luennoilla tai ryhmätöissä vai?
Pauliina: No siis se tietenkin, että jos on tylsä aihe, niin se keskittyminen on tosi vaikeeta, että mun pitää motivoida itteni sillee tietoisesti, että mä yritän ettii semmosii asioita, jotka sillä kurssilla antaa mulle sellasta tietoo, mitä mä saatan joskus tarvita työelämässä vaikka tai sit mä yritän kääntää niitä asioita mielenkiintoseksi jollain muulla tavalla, että osaisinkohan mä antaa mitään esimerkkiä… no esimerkiks meillä oli melun torjunta kurssi nytten, joka oli mulle tosi vaikee, kun siel oli paljon kaikkee (logarytmisiä) juttuja, logarytmisääntöjä piti opetella ja muuta semmosta, niin et se alkuun tuntu tosi semmoselta vaikeelta ja vähän puuduttavalta ja en ois jaksanu kattoo niitä luentoja tai mitään kun se oli vaikeeta ja vaikeeta keskittyä ja muuta, mutta sitten mä aloin miettimään sillee, että hetkinen että kuinkahan paljon mun kämpässä on melua, että voisinkohan mä tehdä siitä jonkun valituksen [naurua]. Voisinko mä saada tästä jotain hyötyä tästä, että mä tiedän paljonko desibelejä saa olla mun keittiössä ja sitten aloin miettii, että ompa aika jännittävä asia itseasiassa nuo meluvallit, että miten se ääni pääsee niistä läpi ja minkälaiset äänet pääsee mistäkin läpi, et sitä löytää semmosii pienii asioita, jotka kiinnostaa ja sitä kautta pystyy helpommin keskittymään ja ymmärtää, että esim fysiikan kurssilla musta oli tosi siistii se, että mä pystyn laskemaan, että milloin joku eliö on kuollu joku muinainen eliö, niin kun et mä… niit laskukaavoi ei tarvii osata ulkoo, mut mulla on vähän sillee, että kun mä pänttään jotain asiaa tai toistan monta kertaa niin sitten mulla jää mieleen, niin mä muistin semmosia monimutkasia kaavoja ulkoota tai sillee, et se on toisaalta hyvä asia siinä, että mulla on tullut paljon semmosii tai mä oon oppinut elämään sen ADHD:n kanssa jo ennen kun se todettiin, niin mulla on paljon semmosii keinoja tavallaan, millä mä pystyn tai että mä tunnen itteni tosi hyvin ja tiedän, että miten mä opin parhaiten ja muuta, että se on sillee hyvä että on niitä asioita oppinut, mutta toki siinä on hasteensa siinä ADHD:ssa, mutta sitten onneksi on niitä yksilöllisiä opintojärjestelyjä pystyy hakemaan, että niistä on kyllä hyötyä ja mulla oli sillee, että mä aikasemmin saatoin vaatii itteltäni aivan liikaa.
Mä aattelin, että ADHD ei saa olla tai, että jotenkin että mun pitää olla parempi kun muut. Se ei riitä, että mä oon samalla tasolla ees, vaan täytyy jotenkin suorittaa ja sillee, mutta sitten jossain vaiheessa tajusin, että tommosella asenteella ei pääse pitkälle, että mun täytyy hyväksyy se, et mulla on tiettyjä rajoituksia, jotka saattaa aiheuttaa semmosii haasteita, joita muilla ei oo, niin mun pitää hyväksyy se, että mulla on tämmösii haasteita ja tota se ei välttämättä vaikuta yhtään mun työelämässä tai muualla, että se ehkä opiskelu aikana enemmän näkyy se ADHD, mut nykyään työelämässä se tota on tosi paljon ihmisiä on nykyään diagnosoitu ADHD ja muuta, niin se otetaan huomioon tosi hyvin kuulemma myös työelämäss.
Oona: Joo ei vitsi jotenkin ihan niin kun tosi sillee inspiroivasti puhut noista esim. että miten sä oot löytänyt jostain opiskelusta tai kääntänyt niitä asioita vähän eri vinkkeliin ja löytänyt jotain kiinostavii asioita tai tos on sillee paljon hyvä, semmonen malli ihan kaikille jos just ei opiskelut kiinnosta ja joo. Tosi hienosti osaat ajatella noist asioista.
Sä puhuit joistain niistä yksilöllisist järjestelyistä. Osaaks sä sanoo esim, et mitä… saiks sä pääsykokeeseen jotain?
Pauliina: No siis mulla todettiin se ADHD vasta ihan siinä… mä en muista, että todettiiks se pääsykokeitten jälkeen vai ihan just ennen silleen että mä en niin kun tai mä olin ihan niin kun järkyttynyt asiasta, et mä en tajunnut et on ees mitään yksilöllisii järjestelyjä tai muuta, että mä en niitä sen takii hakenu, mut sitten opiskelu aikana oon sit hakenut. Siinäkin tosissaan kesti, koska mulla on välillä vaikee saada aikaseks semmosii asioita tai mä oon vähän sellanen deadline ihminen, et mä tykkään hoitaa asioita sillee vähän viime tinkaan, että mä saan tehokkaasti tehtyy asiat. Se ei oo ehkä maailman positiivisin asia aina [naurua].
Oona: Niin kunhan joskus saa tehtyä.
Pauliina: [naurua] niin, mutta hain nytten sitten vähän aikaa sitten hain ne yksilölliset opintojärjestelyt sitten.
Oona: Mitä se käytännössä tarkottaa?
Pauliina: Ai se haku vai et minkälaisii?
Oona: Minkälaisii järjestelyjä?
Pauliina: No siis niitä järjestelyjä on mulla esim. et mä saan tenttiin enemmän aikaa ja sitten mulla on tota itseasiassa sanotaan vaan, että mä saan tenttiin enemmän aikaa.
Oona: No niin joo.
Pauliina: Joo et se on mulla tosi hyvä, koska tota mun on vaikeeta keskittyy pitkiä aikoja, niin mä voin keskellä tenttii pitää semmosen mietiskelytauon, että katon vaikka, että no niin kello on viis yli, että mä jatkan kymmentä yli ja tuijottelen vaan seinille hetken ja annan ajatuksen virrata, et se palauttaa mulle sen keskittymisen kyvyn, niin se on hyvä että siinä on semmosta ylimäärästä aikaa mitä voi käyttää just mietiskelyyn ja sitten sen oman pääkopan kaiveluun, että mitä juttuja sieltä pitikään muistaa.
Oona: Mm, ompa hyvä.
Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Pauliina: Joo mutta niitä yksilöllisii järjestelyjä tosiaan psytyy hakee myös sinne valintakokeisiin ja sitä kannattaa miettii, että vaikka ei ois ADHD:ta vaik olis lukihäiriö tai joku muu oppimista hankaloittava haaste tai joku semmonen, mikä vaikuttaa opiskeluun tai tenttien tekemiseen, et kannattaa miettiä, et mikä asia ois semmonen, mikä ittee eniten hyödyttäis ja sitten sen perusteella hakee niitä järjestelyjä ja just voi hakee vaikka siihen valintakokeeseen lisää aikaa, lisä valaistusta, erillistä koetilaa, näit on niin kun tällee. Niitä myönnetään sitten tai voi periaatteessa hakee mitä vaan, niit myönnetään sitten, että katotaan mikä on kohtuullinen…
Oona: Ja tollasii kannattaa hyödyntää jos on mahdollisuus.
Pauliina: Todellakin.
Oona: Me katottiin sun kaa, et 6.4 kello 15 mihin mennessä pitää hakee jo- oliks se nytten mihin valintakokeisiin, yleisesti kaikkiin Suomen?
Pauliina: Siis joo eli sillon oliks se kuues neljättä, niin siihen mennessä kello 15 mennessä pitää olla kaikki semmoset paperit lähetettynä siihen yliopistoon missä ne valintakokeet tehään, niin sillon ne järjestelyt ehitään hoitaa ja sopia ja se valinta ehtii tai se ne ehditään hyväksyä ne yksilölliset järjestelyt.
Oona: Laittakaa korvan taakse kaikki siellä, jotka haluaa näitä sitten.
Pauliina: Kyllä ja siis hakekaa niitä yksilöllisii järjestelyjä jos on oikeesti semmosii haasteita. Se ei tee mitenkään huonommaks ihmiseks tai muuta, että se on semmonen että jos on jotain haasteita, niin ne yksilölliset järjestelyt auttaa siinä, että on samat lähtökohdat niitten ihmisten kanssa, joille on helppo keskittyä tai ihan mitä tahansa.
Oona: Toi on hyvin sanottu, hyvin kiteytetty.
Pauliina: Joo [naurua], että se kannattaa todellakin hyödyntää ja ei kannata mitenkään pitää itteensä jotenkin huonompana sen takii. Se on vain ominaisuus, mikä ihmisellä on ja se on ihan ok ominaisuus, et ei siinä oo mitään hävettävää tai muuta.
Oona: Mm. Sit voitais puhuu vielä siitä, että vähän sivuttiinkin jo tota työelämää. Onks sulla jotain kokemuksia tai et vaik työelämässä miten sun vaikka ADHD olis vaikuttanu tai ooks kokenu jotain ennakkoluuloja? oks sillä ollu jotain positiivisia vaikutuksia?
Pauliina: No siis näyttelijän työssä toki niin kun öö sitä ei hirveesti tota näkyny, että se että mulla tavallaan semmosiin asioihin mist mä oon kiinnostunu niin saattaa tulla semmosta superkeskittymistä, että saatan tuntikausia keskittyä yhteen asiaan ihan todella hyvin, et se on todella hyvin… se on monella muullakin ADHD ihmisellä sillä tavalla, että tulee tommosia superkeskittymisiä, niin sitten mulla oli esim vuorosanoja mukava opetella ja musta se oli hauskaa tekemistä, kun se oli semmosta vähän leikkiä, että pääsi koko kropalla tekemään ja sillee, että se sopi tosi hyvin siihen ADHD:n kanssa yhteen se työ ja tota semmosta luovuutta kanssa on (naurua), että mä luulen että tai oon kuullut, että ADHD ihmisillä on monesti luovuuttaa, että siitä on tosi paljon hyötyä työssä kun työssä, että vaikka saattais kuvitella, että joku tutkijan työ on semmosta ei niin luovaa tylsää, mutta siinäkin tarvitaan tosi paljon semmosta luovaa ajattelua ja voi löytää vaikka uusia tapoja tehdä asioita ja uusia löytöjä muutenkin kun ajattelee sillee niin sanotusti boksin ulkopuolella ja tota mä en oo ihan hirveesti ollut työelämässä, mut mä oon tehnyt semmosia pätkätöitä, mutta en koe, että se olis vaikuttanut kauheesti missään työssä. Toki jos on ollut semmosta, että on ollu jossain myyntityössä missä pitää pitkään olla sillee, että keskittyy sataprosenttisesti useita tunteja kun on asiakaskohtaamisia kokoajan ja pitää ottaa sillee niin kun keskittyä siihen, että mitä asiakas sanoo ja mitä ite sanoo, niin siinä et mä kuormitan niissä asioissa tosi nopeesti, että sellanen työ ei sen takii sovi mulle, että pitäis kokoajan sillee keskittyä, et toki jos on taukoja hyvin, niin sitten se onnistuu, mutta että sellanen hyvin pitkiä aikoja täyskeskittyminen, niin se on haastavaa.
Oona: Niin ja toikin on hyvä, et tavallaan koska työelämäs on niin paljon kaikenlaisii tehtäviä, et sä voit ite suuntautuu sinne mis kokee ne omat vahvuudet, pääsee esii ja jättää ne toiset tekemättä.
Pauliina: Nimenomaan.
Oona: Onneks kaikkee ei oo pakko tehä ja sit viel toi luovuus on varmasti myös semmonen… toi on niin semmonen tulevaisuuden juttu myös, että kaikki robotit ja kaikki voi korvaa kaiken, mut semmosta tietynlaist luovuutta ei oikee. Se on kyl iso vahvuus.
Pauliina: Joo ja sitten ympäristötiedehän on semmonen todella laaja-ala, että voi tosi moneen alaan erikoistua ja päätyy työelämässä vaikka minkälaisiin erilaisiin tehtäviin ja mä oon niin innoissani siitä, että mä oon tällä alalla, että mä luulen että mä pystyn ympäristötieteeseen liittyvissä työpaikoissa keskittymään sitten tai hyödyntämään sitä superkeskittymistä, että mä saatan että niissä taas ei oo mitään ongelmaa, vaikka ei olis taukoja tai muuta, et se vaihtelee tosi paljon siitä, että minkälaista työtä tekee just ja se on ympäristötieteessä mahtavaa, et pääsee sit omien mielenkiintojen kautta valitsemaan erilaisii työtehtäviä tai muuta ja muutenkin niissä opinnoissa pystyy tosi paljon vaikuttaa, että mitä opiskelee ku voi sivuainetta valita erilaisia tai sitten erilaisiii kurssivalintoja ihan, niin et se on kivaa, että pääsee sit rakentamaan sitä omaa tutkintoo ja suuntamaan sitä sitten niihin, että minkälaista työtä haluis sitte tulevaisuudessa tehä.
Oona: Joo ja mageet et sä oot löytänyt tommosen alan, jossa sulla tulee se superkeskittyminen.
Pauliina: Niin [naurua]
Oona: Et kiinnostaa niin paljon jotenkin, et on löytänyt semmosen oman intohimon, tosi siistiä. No mites sitten, onks meillä jotain konkreettisia vinkkejä antaa vaikka ADHD:sta kärsiville, jotka tulee… ehkä haluis hakee yliopistoon tai jonnekin muualle?
Pauliina: No ensinnäkin se, että hae, että ei oo niin kun ADHD ei oo todellakaan mikään este yliopisto-opinnoille. Jos joku ala kiinnostaa, niin se on se juttu [naurua], että mikä merkitsee siinä, mut tota voisin semmosia vinkkejä antaa, mitkä on ittee helpottanu siis todella tylsää ehkä, mutta perusasioista huolehtiminen. Mul on esim tärkeetä, että mä nukun yli yheksän tuntii yössä, en yli yhtätoista tuntii, et se yheksän on ihan jees, kymmenen maksimissaan, mut et mä jätän mieluummin bileet välistä, et mä saan sen yheksän tuntii unta, et mä jaksan keskittyä, koska mulla lähtee keskittyminen ihan kokonaan jos mä nukun vaikka alle kaheksan tuntii, et se on sitten päivä tavallaan menee vaan ohi. Sama sitten, että pitää muistaa syödä säännöllisesti, koska se kanssa vaikuttaa keskittymiskykyyn jos on nälkä ja liikunta tietenki [naurua]. Se on tota semmonen mitä voi käyttää hyödyksi, et jos on vaikka joku tentti, niin mä saatan kävellä tota yliopistolle sen takia, että mä sillä pystyn saamaan ne tota hormonit ja välittäjäaineet semmoseen järjestykseen, että mä pystyn keskittymään paremmin, et se liikunta auttaa tosi paljon ja se että sitä on siinä arjessa sitä liikuntaa ja tota mä tosiaan sillon ennen valintakoetta kävin ihan juoksemassa, et se on, oon niin kun huomannut et se on kaikkein tehokkain tapa saada keskittyminen päälle, että tulee semmonen liikuntasuoritus missä aivot nollaantuu kokonaan ja se vie semmosta levottomuutta ja rauhottaa ja tuo sitä keskittymiskykyy tosi paljon ja mä oon saattanut ennen luentoja pyörittää hulahulavannetta tai [naurua] sitte tehä jotain semmosta ihan perusjumppaa, kyykkyä tai muuta semmosta, että saan tavallaan itteni hereille ja sitten oon kans teen välillä seisoen katon luentoja tai kirjottelen jotain esseitä, et se kans auttaa mua, et mä pystyn samalla liikkumaan siinä. Mä voin vaihella painoa jalalta toisella ja sitten vaikka venytellä siinä samalla tai liikutella varpaita en tiiä kaikkee semmosta, että pystyn liikkumaan ja olemaan sillee jotenkin valppaampana siinä, niin tuntuu että sillon on enemmän sitä keskittymiskykyä ja opintojen suunnittelu tai se opiskelun suunnittelu on tosi tärkeetä.
Mä kävin sillo ihan opintojen alussa semmosen akateemisen taitojen kurssin. Mä en muista oliks se ihan tuolla nimellä, mutta tota siellä opin tosi paljon sitä, että kattoo vaikka etukäteen, että tällä kursilla on näin monta opintopistettä saa elikkä se vaatii näin paljon työtä ja sitten mä katon, että okei mun pitää muistaa nämä asiat hoitaa ennen tiettyä päivämäärää ja muuta, että toisille sopii se, että ne laittaa lukkariin, että tällöin minä hoidan tämän, mutta mulle sopii parhaiten se, että mä laitan edellisenä päivänä tai samana aamuna itelleni tota semmosen to do -listan, et mun pitää nää asiat hoitaa tänään, mut mä saan ite päättää, et millon mä hoidan ja sit mä hoidan ne sillon kun mä tunnen oloni virkeimmäks, että esim aamulla mä oon tosi virkee, kun mä oon saanut semmosen ihanan rauhallisen aamupuuron ja Netflixin ääressä [naurua] ja tota et sillon mä oon tosi tehokas ja yleensä hoidan ne eniten keskittymistä vaativat hommat. Sitten päivällä mä yleensä siinä ruokatunnilla tai siinä niin otan semmosen, se on varsinkin etäopiskellessa tosi helppoo, kun pystyy sit kattoo niit luentoja millon haluaa jos ne on tallennettuja ja niit pystyy keskeyttämään sillon kun haluaa, et jos vaik huomaa, että nyt en keskity ollenkaan niin voi pitää pienen tauon ja sit jatkaa sen jälkeen, mut niin lounastauolla sitten saatan pitää semmosen pienen meditaatiotauon, että tyhjennän ajatukset kokonaan ja siinä vaiheessa saatan olla niin kierroksilla, et tarviin, kuuntelen vaik YouTubesta tai Spotifysta jonkun semmosen ohjatun meditaation, missä pääsen rauhottumaan ja sen jälkeen mulla on taas… voin, se on semmonen buuttaus, että mä pystyn sen jälkeen taas alottaa päivän tavallaan alusta, et sitten mä pystyn sen jälkeen taas jatkaa keskittyneesti, mut että päivän aikana pitää tietyt asiat hoitaa ja sitten tota pitää kans muistaa järjestää vapaa-aikaa, et mul on esim sillee, et keskiviikko iltapäivät tai neljästä eteenpäin ja lauantait on aina vapaita, että muuten mä saatan tehä sillee, että saatan keventää viikkoo esim. tekemällä sunnuntaina joitain hommia ja muuta, mutta että se, että löytää itelle parhaiten sopivat tavat tehä asioita ja et miten saa ite parhaiten aikaseks ja millon on virkeimmillään, et mä saatan joskus tehä illalla vaikka jotain hommia jos musta tuntuu sillon, että ompas virkee olo, että voisin vähän energiaa purkaa tekemällä vaikka esseetä. Esseet on musta tosi kivoja [naurua] mielelläni teen niitä iltasin.
Oona: (Energia purkaa) [nauraa]
Pauliina: Joo että saa siitä…
Oona: Kaikilla on oma tapansa [naurua]
Pauliina: Joo [naurua]
Oona: Mut niin sitähän se on, koska noi on niin yksilöllisiä juttuja, et tavallaan se on vaan niin, että kokeilemalla se selvii, että mikä on oma tapa ja…
Pauliina: Niimpä ja se että monella on silleen, että tota jos se ADHD todetaan vasta myöhemmin, niin ei oo saanu välttämättä apua sitten terapiasta tai muualta, jonkunlaisesta kuntoutuksesta, mitkä auttaa löytämään niitä omia tapoja, jotka sopii itelle, niin monet on siinä vaiheessa jo löytänyt niitä tapoja ite, et esim. minulla kun se todettiin niin myöhään, niin on huomannu että niitä samanalaisia asioita opetetaan sitten näissä kuntotuksissa ja muussa, mitä on jo ite keksiny.
Oona: Niin ja se on jännä miten tavallaan sit luonnostaan pakon edessä ne jutut tulee sit just ajan myötä. Keksii ite, vaikka kukaan ei oo niitä sulle tavallaan suoraan kertonu.
Pauliina: Niimpä täs on kans tää luovuus tulee esille, että sitä voi käyttää siihen että voi lähestyä asioita yllättävistä kulmista, et mä voin esim. jo sen… jaksais kattoo orgaanisen kemian luentoa niin mä voin kattoo sen kylvyssä [naurua]
Oona: Joo.
Pauliina: Sitä voi löytää semmosia, ei ehkä…
Oona: [naurua] voi samalla kattoo jotain kylpypalloo miten se kemiallinen reaktio räjähtää.
Pauliina: [naurua] Just niin, miten se suola hajoaa sinne kylpyyn [naurua].
Oona: Liukenee.
Pauliina: [naurua] Mitä siellä tapahtuu niitte aineitten välillä siellä vedessä ja muuta ja muutenkin ehkä tota oppii selittämään asioita ittelleen kummallisilla tavoilla [naurua]
Oona: Totta totta. Huh no siinä kuule tuli kaikenlaista. Varmasti ihan todella hyödyllisiä juttuja ihmisille, jotka kamppailee samojen asioiden kanssa ja sillee tosi inspiroivaa kuulla iteki sun tarina ja rohkeet et uskallat jakaa.
Mulla on vielä tämmöset loppukysymykset tähän perinteisesti. Nää on siis tämmösiä lauseita, jotka loppuu vähän niin kun kesken ja sitten sä voit yhdellä sanalla tai parilla lauseella, ihan miten tuntuu jatkaa näitä. Mä en oo näitä Pauliinalle aiemmin kertonut.
Pauliina: Jännittävää [naurua].
Oona: No niin, olisin halunnut tietää aiemmin, että…
Pauliina: että yliopistossa voi pärjätä ilman lukiokoulutusta ja vaikka on ADHD. Sen olisin halunnut tietää aikasemmin.
Oona. Hyvä vastaus. Seuraava kysymys tai ei oo kysymys, lause.
Pauliina: [naurua]
Oona: Jos saisin päättää…
Pauliina: niin vuorokaudessa olisi enemmän tunteja [naurua].
Oona: Toi on kyllä hyvä. En tiedä kertooko jostain stressitasoista tai muusta, mutta [naurua]
Pauliina: Ei kai nyt sentään [naurua] stressiä.
Oona: Kelpais kelpais, joo sitten. Mikään ei ole mahdotonta jos…
Pauliina: [naurua] mikään ei oo mahdotonta jos uskoo itteensä ja yrittää ja on se todella kliseinen asia, että uskoo itteensä.
Oona: Siitä se kaikkee lähtee.
Pauliina: Niin siit se kaikki lähtee.
Oona: Tosi hyvät lauseen jatkot.
Pauliina: Kiitos ja mä puhun tosi mielelläni tästä ADHD:sta ja muuta, koska mulle on tosi tärkeetä, että tästä tavallaan voi puhua ihmiset avoimesti ja ymmärtää, että tää on tosi tavallinen asia ja todella monella ihmisellä on näit samoja ongelmia ja mulle voikin suoraan lähettää sähköposteja jos on jotain tulee jotain mieleen kysymyksiä tai kommentteja tai muuta, et mä tosi mielelläni keskustelen tästä asiasta ja annan kans semmosta vertaistukee, että jos on vaikka lukiossa ja se ADHD vaikeuttaa opiskelua, niin mielelläni sitten tsemppaan semmosissa tilanteissa, että…
Oona: Niin voidaan vaik laittaa joku yhteystieto siihen kuvaukseen jos…
Pauliina: Vaikka se mun sähköposti.
Oona: Mm, se vois olla hyvä.
Pauliina: Joo:
Oona: Joo ja nimenomaan tämmösistä asioista on niin tärkeetä, et niistä puhutaan avoimesti eikä ihmiset tunne itteään jotenkin oudoks tai epänormaaliks, koska ne nimenomaan on tosi normaaleja asioita.
Pauliina: Nimenomaan.
Oona: Ja sillee ei…
Pauliina: Ja se ei oo mikään semmonen asia mitä pitäis hävetä, et se on yks ominaisuus. Kaikilla ihmisillä on ominaisuuksia ja se on vaan yks ominaisuus muiden joukossa ja nykymaailmassa se on semmonen ominaisuus mistä saattaa olla hyötyäkin ja jos mietitään jotain metsästäjä - keräilijöitä, niin sehän on semmonen ominaisuus mikä pitää hengissä, että töhöttää ja menee sinne ettimään niitä biisoneita ja...
Oona: Totta totta [naurua]. Nimenomaan et kääntää asiat myös noin päin ja kattoo vähän eri vinkkelistä ja just se et se ei mitenkään määrittele sua tai leimaa sua et se on nimenomaan ominaisuus muiden joukossa.
Pauliina: Nimenomaan.
Oona: Mut hei me aletaan kyllä sitten lopettelemaan. Toivottavasti oli mukava kuunnella meidän rupattelua ja nähdään ensi podissa. Moi moi!
Pauliina: Moikka!