Kotitalousopettajat ovat arjen taitajia ja tutkijoita. Koulutuksen pääaine on kotitaloustiede. Kotitaloustieteilijät ovat kiinnostuneita arjen hyvinvoinnin rakentumisesta, terveyden edistämisestä ja kestävän kehityksen mukaisista ratkaisuista.
Opintojen sisältöalueita ovat muun muassa asumiseen, ruoka- ja kuluttajaosaamiseen liittyvät aihekokonaisuudet. Opettajan pedagogiset opinnot ja opetusharjoittelut antavat valmiuksia opettajuuteen.
Itä-Suomen yliopistosta valmistuvat kotitalousopettajat ovat pääsääntöisesti suorittaneet kahden opetettavan aineen tutkinnon. Suosituimpia opetettavia sivuaineita ovat olleet terveystieto, luokanopettajan monialaiset opinnot ja erityispedagogiikka.
- Kotitalousopettajien koulutuksesta vastaa Itä-Suomen yliopistossa soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto.
- Kotitalousopettajakoulutukseen otetaan vuosittain 32 uutta opiskelijaa.
- Koulutus sijoittuu Joensuun kampukselle, joka on opiskelijaystävällinen, tiivis ja helppokulkuinen.
- Koulutukselle on ominaista yhdessä tekeminen ja oppiminen monimuotoisissa oppimisympäristöissä.
- Terveyden edistämisen ja ruoka-ravitsemuskasvatuksen opintojaksoilla opiskelijat tekevät yhteistyötä eri toimijoiden kanssa monissa kansanterveyttä edistävissä hankkeissa.
- Kotitalouden opetusharjoittelu on mahdollista tehdä myös Rantakylän normaalikoulussa.
Tutustu kotitalousopettajan opintoihin
Koulutuksen pääaine on kotitaloustiede, joka tutkii kotitaloutta ja sen vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Kotitaloustiede selvittää kotitalouteen ja sen toimintaan liittyvien ilmiöiden teoreettisia perusteita.
Pääaineopinnoissa opiskelija perehtyy kotitalouden eri osa-alueiden taitoihin, teoreettiseen asianhallintaan ja tutkimuksen tekemiseen. Opinnoissa painottuu kestävän kehityksen näkökulma.
Opettajan pedagogiset opinnot antavat kotitalousopettajan kelpoisuuden. Valittu sivuaine antaa lisäkelpoisuutta eri aineiden opetustehtäviin perusasteella ja lukiossa, kansan-, kansalais- ja työväenopistossa tai aikuiskoulutustehtävissä.
Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suoritettuaan kotitalousopettajalla on mahdollisuus suorittaa tieteellisiä jatko-opintoja kotitaloustieteessä. Kotitaloustieteen tutkimus on keskittynyt kotitalouden pedagogiikkaan ja kestävään ruokakasvatukseen.
Tutustu filosofisen tiedekunnan opinto-oppaisiin Pepissä.
Tutustu sivuainetarjontaan opiskelijan Kamu-verkkopalvelussa.
Alempi korkeakoulututkinto eli kasvatustieteen kandidaatin tutkinto on laajuudeltaan 180 opintopistettä. Sen tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta.
Ylempi korkeakoulututkinto eli kasvatustieteen maisterin tutkinto on 120 opintopistettä, mikä vastaa kahden vuoden opiskelua alemman korkeakoulututkinnon jälkeen.
Kandidaatin ja maisterin tutkinnon loppuvaiheessa opiskelija kirjoittaa tutkielman. Akateeminen tutkielma on määräaiheesta laadittu kirjoitus, jossa tutkitaan jotain tutkimusongelmaa tai hypoteesia. Kandidaatin tutkintoa varten kirjoitetaan kandidaatintutkielma ja maisterin tutkintoa varten laaditaan pro gradu -tutkielma.
Kotitalousopettaja on tieteenalansa ja kasvatuksen asiantuntija, jolla on mahdollisuus toimia opettajana eri koulutusasteilla.
Tutkinnon sivuaineesta riippuen kotitalousopettajan on mahdollista toimia myös luokanopettajana ja toisen opetettavan oppiaineen opettajana.
Kotitalousopettajat voivat työllistyä lisäksi erilaisiin asiantuntijatehtäviin hallinnossa, järjestöissä ja yrityksissä. Kotitaloustieteen jatko-opinnot tarjoavat sinulle myös mahdollisuuden työskennellä yliopistossa opettajana tai tutkijana.
Vaihtoehtoja on monta – sinulla on mahdollisuus valita!
Valmistuneella maisterilla on kelpoisuus toimia kotitalousopettajana eri koulutustasoilla. Tutkinnon sivuaineesta riippuen kotitalousopettajan on mahdollista toimia myös luokanopettajana ja toisen oppiaineen opettajana.
Kotitalousopettajat ovat päteviä lehtoreita ammatillisiin oppilaitoksiin sekä ammattikorkeakouluihin, mikäli heillä on kolme vuotta työkokemusta tutkintoa vastaavista tehtävistä.
Kotitalousopettajan koulutus on laaja-alainen ja tutkinto antaa mahdollisuuden sijoittua työmarkkinoilla myös tutkimus-, hallinto-, neuvonta- ja asiantuntijatehtäviin. Muita aineita pääaineenaan lukevat voivat ottaa kotitaloustieteen sivuaineekseen. Kotitalousopettajan kelpoisuuden saa suoritettuaan 60 opintopistettä kotitaloustieteen opintoja.
Tervetuloa Joensuun kampukselle!
Opiskelijan Joensuu
Joensuu on aito opiskelijakaupunki: kampuksella opiskelee jo yli 9000 tutkinto-opiskelijaa.
Näin haet kotitalousopettajan koulutukseen
Koulutukseen hakeminen tapahtuu Opintopolku.fi-verkkopalvelun kautta. Koulutuksen hakukohteet sekä tarkemmat hakuohjeet ja -aikataulut löydät Opintopolusta. Itä-Suomen yliopiston hakijapalvelut auttaa opiskelijaksi hakemiseen ja opiskelijavalintaan liittyvissä yleisissä kysymyksissä: hakijapalvelut@uef.fi.
Kasvatustieteellisen alan VAKAVA-kokeiden vanhat aineistot ovat nähtävillä VAKAVAn sivuilla.