Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Ranskan kieli ja kulttuuri- perusopinnot, lähiopetus/ itsenäinen opiskelu, lv. 2025-2026

Avoin yliopisto
smart for good
Laajuus:
30 opintopistettä
Kampus tai kaupunki:
Joensuu
Kategoria:
Kielet ja viestintä
Toteutusmuoto:
Itsenäinen opiskelu, Monimuoto, Lähiopetus, Etäopetus
Hinta:
460 € (alv 0%)
Jatkuva oppiminen verkkosivut

Ranska on maailman viidenneksi puhutuin kieli englannin, kiinan, espanjan ja arabin jälkeen. Sitä käyttää päivittäin parisataa miljoonaa ihmistä. Ranskan kieli on virallinen kieli liki kolmessakymmenessä maassa eri puolilla maailmaa. Perinteisenä diplomatian kielenä se on säilyttänyt asemansa vahvana kansainvälisessä kanssakäymisessä, ja se toimii esimerkiksi Euroopan unionissa yhtenä päätyöskentelykielenä.

Ranskan kielen tuntemuksen myötä avautuvat ainutlaatuiset tiet eri maihin ja kulttuureihin. Kielen hyvä hallinta on valttina eurooppalaisessa yhteisössä, sekä YK:n instituutioissa.

Itä-Suomen yliopiston Ranskan kielen ja kulttuurin sivuaineen opinnoista voi valmistua ranskan kielen ja kulttuurienvälisen viestinnän asiantuntijatehtäviin.

Ranskan kielen yliopisto-opiskelun tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa hyvän ranskan kielen suullisen ja kirjallisen viestintätaidon sekä perehtyy ranskan kieleen ja ranskankielisiin kulttuureihin, sekä saa työkaluja puhua analyyttisesti ranskan kielestä.

Perusopinnoissa opetuksen painopisteenä on kielitaito-opetus. Harjoituskursseissa perehdytään kielioppiin sekä ääntämiseen. Kirjallista viestintää kehitetään kirjoitus- ja käännösharjoituksissa. Myöhemmät auttavat tiedostamaan ranskan ja suomen kielen eroavaisuuksia, jotta opiskelija pystyy tuottamaan idiomaattisempaa ranskan kieltä. Kirjallisuus- ja kulttuuriopintojaksojen kautta kartutetaan sanavarastoa ja rakennetaan pohja Ranskan kulttuurin tuntemukseen.

Opetuskielenä on ranska.

Ranskan kielen yliopisto-opiskelun lähtötaso vastaa suurin piirtein lukion lyhyen ranskan oppimäärän taitoja.

Opinnot suoritetaan yliopiston perus- eli tutkinto-opetukseen integroidusti osallistuen. Lähiopetukseen osallistuvien suoritustapoja ovat luennot, harjoitukset, oppimistehtävät, tentit ja kuulustelut ja esseet. Ranskan opinnot voi opiskella etänä, myös opetuskursseille etänä osallistuminen on mahdollista. Jos osallistut opetukseen etänä, ole tästä yhteydessä vastuuopettaja Fredrikiin ennen opetuskurssin alkua. Opinnot ovat aikataulutettuja. Osan opintojaksoista voi suorittaa molempina lukukausina, osan vain syyslukukaudella, osan vain kevätlukukaudella.

Tutustu ranskan kielen ja kulttuurin perusopintokokonaisuuteen ja opintojaksoihin Pepin opinto-oppaassa (HUOM. avautuu uuteen välilehteen). Löydät Pepistä myös opintojaksojen aikataulut. Vaihtamalla "Ajoitus lukuvuosittain"-valikosta "Ajoitus lukukausittain"-valinnan, näet opintojaksojen ajoittumisen lukuvuoteen. Aikataulut koskevat lähiopetusta. Itsenäiset suoritustavat mukailevat lähiopetuksen aikataulutusta.

Ranskan perusopintokokonaisuus koostuu seuraavista opintojaksoista:

  • FH00DV67 Johdanto ranskan opintoihin 2 op: Yksi valintamenettelyistä ranskan kielen ja kulttuurin perusopintoihin on tämän opintojakson hyväksytty suoritus. Tämä opintojakso on avoinna kaikille kiinnostuneille, eikä vaadi myönnettyä opiskeluoikeutta ranskan perusopintoihin.
  • FH00DV71 Ranskan ääntäminen 3 op 
  • FH00DV73 Ranskan kielioppi 1 5 op
  • FH00DV70 Kirjallinen esitys 1 5 op
  • FH00DV68 Käännös ranska-suomi 1 3 op 
  • FH00DV69 Käännös suomi-ranska 1 3 op 
  • FH00DV72 Ranskan 1900- ja 2000-luvun kirjallisuus 4 op 
  • FH00DV76 Ranskan kulttuuri ja yhteiskunta 5 op 

HUOM. ranskan kielessä on käytössä erillinen haku, jonka vuoksi ilmoittautuminen muille kuin Johdanto ranskan opintoihin-opintojaksoille tapahtuu opintoasiainsihteeriltä saatavilla opintojaksojen maksulinkeillä sen jälkeen, kun opiskelija on saanut opintokokonaisuuteen opiskeluoikeuden.

Ranskan kielen ja kulttuurin perusopinnot ovat tarjonnassa yllä mainitulla tavalla lukuvuonna 2025-2026.

Lue sivuiltamme ranskan perusopinnot opiskelleen Pauliinan opiskelijatarina.

Ennakkotietona: Ranskan kielen ja kulttuurin aineopinnot lisätään maksullisten erillisten opintojen (MEO) opetustarjontaan lukuvuodelle 2026-2027.

Hakumenettely

Itä-Suomen yliopiston ranskan kielen ja kulttuurin oppiaineen opetukseen avoimen yliopiston kautta otettavien opiskelijoiden määrää ei ole rajattu. Opiskelijat valitaan suorittamaan ranskan kielen ja kulttuurin perusopintoja avoimen yliopiston opintoina opintojakson Johdanto ranskan opintoihin, ylioppilastutkinnon ranskan kielen arvosanan tai aiempien ranskan kielen opintojen perusteella.

1. Haku Johdanto ranskan opintoihin - opintojakson perusteella: Ranskan kielen ja kulttuurin perusopintoihin sisältyvä opintojakso Johdanto ranskan opintoihin (2 op) järjestetään 1. periodissa. Opiskeluoikeuden ranskan kielen ja kulttuurin perusopintoihin voi saada suorittamalla opintojakson hyväksytysti. Tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamiseen käydään läpi opintojakson alkaessa. Opintojaksolle ilmoittaudutaan avoimen yliopiston ilmoittautumispalvelussa opintojakson ilmoittautumisaikana. Opiskelijan tulee suorittaa Johdanto ranskan kielen opintoihin -opintojakso hyväksytysti su 14.9.2025 mennessä, jotta opiskeluoikeus muihin ranskan kielen perusopintoihin voidaan myöntää syyslukukaudesta 2025 alkaen. Jos Johdanto ranskan opintoihin -opintojakso valmistuu määräajan jälkeen, avoimen yliopiston opiskelija voi hakea sivuaineoikeutta marraskuun haussa. Opintojakso tulee olla suoritettuna viimeistään hakuajan alkamiseen mennessä (20.11.2025). Ilmoittautumislinkki löytyy opintojakson ilmoittautumistiedoista.

2. Haku ylioppilastutkinnon arvosanan perusteella: Avoimen yliopiston ranskan kielen opiskeluoikeuden voi saada ilman sivuainekoetta hakija, joka on kirjoittanut ylioppilaskirjoitusten ranskan kielen pitkässä oppimäärässä vähintään cum laude approbaturin, lyhyessä oppimäärässä vähintään magna cum laude approbaturin tai saanut IB- tai EB-tutkinnossa vastaavan arvosanan. Ylioppilaskirjoitusten tulosten ei tule olla 10 vuotta vanhempia. Ylioppilastutkinnon arvosanan perusteella opiskeluoikeutta hakevat kirjoittavat vapaamuotoisen hakemuksen, josta ohjeet alempana.

3. Haku aiempien opintojen perusteella: Avoimen yliopiston ranskan kielen opiskeluoikeutta voi hakea aiempien opintojen perusteella,
jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:

  • hakija on suorittanut Itä-Suomen yliopiston kielikeskuksen järjestämän Ranska 3- opintojakson vähintään arvosanalla 4 tai Ranska 4- opintojakson.
  • hakija on suorittanut ranskan perusopintoja vähintään 10 op toisessa yliopistossa.
  • hakija on muulla tavoin omaksunut ranskan kielen taitoja, jotka vastaavat vähintään taitotasoa B1 eurooppalaisen viitekehyksen mukaan.

Aiempien opintojen perusteella opiskeluoikeutta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta ohjeet alempana.

Vapaamuotoisen hakemuksen ohjeet
Jos ranskan kielen opiskeluoikeutta haetaan ylioppilastutkintoarvosanan tai aiempien opintojen perusteella, hakemus tehdään avoimeen yliopistoon. Hakemuksessa on mainittava seuraavat asiat:

  • päiväys
  • hakijan nimi ja yhteystiedot (ml. sähköpostiosoite)
  • mitä opiskeluoikeutta haetaan
  • millä perusteella
  • selvitys aiemmista opinnoista
  • antaako hakija luvan sähköiseen asiointiin. Asiointi tapahtuu hakemuksessa ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta.

Mukaan on liitettävä todistuskopio tai suoritusrekisteriote.
Hakemus liitteineen toimitetaan sähköpostilla syksyn ensimmäisenä hakuaikana 15.8.2025 klo 15.00 mennessä ja syksyn toisena hakuaikana 28.11.2025 klo 15.00 mennessä osoitteeseen [email protected]. Sen voi toimittaa myös osoitteella Itä-Suomen yliopisto, koulutussihteeri Tuula Nissinen, PL 111, 80101 Joensuu tai käyntiosoitteessa Yliopistokatu 4, Agora, huone 138.

Hakuajat opintoihin ovat 7.–15.8.2025 klo 15.00 ja 20.–28.11.2025 klo 15.00. 7.–15.8.2025 järjestettävän haun valinnan tulos ilmoitetaan hakijoille sähköpostitse viimeistään 29.8.2025. 20.–28.11.2025 järjestettävässä haun valinnan tulos ilmoitetaan hakijoille sähköpostitse viimeistään 12.12.2025.

Opiskelutavat ja opintojen ohjaus

 

Ranskan opinnot ovat suoritettavissa sekä lähiopintoina Joensuun kampuksella että etäopintoina. Opinnoissa käytetään verkko-oppimisympäristö eLearn Moodlea. Opinnot sisältävät aikataulutettuja opintojaksoja.

Opintojen suunnitteluvaiheessa, kannustamme tutustumaan opintojaksokohtaisiin aikatauluihin ja suoritustapoihin huolellisesti. Opiskeluoikeuden saaville opiskelijoille tiedotetaan opinnoista lisää.

Opiskeluasi tuetaan monella eri tavalla. Opiskelun tukena toimii opintokokonaisuuden eLearn Moodle-oppimisympäristö, josta löytyy mm. yleisiä ohjeita opiskeluun, opintojaksotiedot sekä Uutiset-palsta, jossa tiedotamme opintoihin liittyvistä asioista. Tarvittaessa saat myös apua avoimen yliopiston henkilökunnalta; oppiaineen asiantuntijalta ja opintoasiainsihteeriltä sekä opinto-ohjaajilta.

 

Varaa tästä aika Teams-ohjelmalla jatkuvan oppimisen asiantuntijan (Krista) kanssa toteutettavaan ohjaustapaamiseen - suunnitellaan opintojasi yhdessä!

Ohje ilmoittautumiseen opiskeluoikeuden saamisen jälkeen

Opiskelijan tulee ilmoittautua opintojaksojen opetukseen opiskeluoikeuspäätöksen saamisen jälkeen. Opintoasainsihteeri toimittaa opintoihin valituille ilmoittautumis- ja maksulinkit.

Voit ilmoittautua ranskan opintoihin

a) opintojakso kerrallaan, jolloin opintojen hinta on 20 e / opintopiste tai

b) ilmoittautua useampaan opintojaksoon kerralla ns. valmiina ilmoittautumispakettina (vaihtoehdot 1–2), jolloin opintojen hinta on 15 e / opintopiste (HUOM. Hinnat koskevat lukuvuotta 2025–2026). HUOM. Opintojaksolle Johdatus ranskan opintoihin, 2 op on ilmoittautuminen erillisenä opintojaksona (20 e/ opintopiste, yhteensä 40 e.).

Jos ajattelet haluavasi ilmoittautua kerralla useammalle opintojaksolle, vaihtoehtosi ovat:

  • Vaihtoehto 1: syyslukukauden 2025 opinnot (14 op – Huomioi! Myös erikseen ilmoittauduttava Johdanto ranskan opintoihin, 2 op ajoittuu syyslukukaudelle). Hinta yhteensä 210 e + Johdanto-opintojakso 40 e = 250 e.
  • Vaihtoehto 2: kevätlukukauden 2026 opinnot (14 op). Hinta yht. 210 e.

Huomioithan, että yksittäiselle opintojaksolle 1.8.2025 jälkeen tehty aiempi ilmoittautuminen estää ilmoittautumispaketin kautta ilmoittautumisen.

Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit. Jos opintojakson opetukseen voi ilmoittautua jatkuvasti, opiskeluoikeusaika on 1.8.2025 - 30.7.2026. Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä opintoasiainsihteeriin; katso yhteystiedot alla.

Saat lisätietoa opinnoista ja niihin ilmoittautumisesta opiskeluoikeuden myöntämisen jälkeen. Kysymyksissä neuvomme ja ohjaamme mielellämme!

Kaikille avoimet Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston infotilaisuudet syksyllä 2025

Infotilaisuuksiin ei ole ennakkoilmoittautumista. Osallistu alla olevien linkkien kautta. Lämpimästi tervetuloa!

 

Avoimen yliopiston yleinen info ti 12.8.2025 klo 17-18:

Liity tapaamiseen tästä linkistä (toteutetaan Teamsissä)

Ranskan opintoinfo: ti 2.9.2025 klo 17-18

Liity tapaamiseen tästä linkistä (toteutetaan Zoomissa)

Kaikki ranskan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet.

Ranskan kielen yliopisto-opiskelun lähtötaso vastaa suurin piirtein lukion lyhyen ranskan oppimäärän taitoja.

Ranskan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet.

Ranskan kielen yliopisto-opiskelun lähtötaso vastaa suurin piirtein lukion lyhyen ranskan oppimäärän taitoja.

Ohje ilmoittautumiseen opiskeluoikeuden saamisen jälkeen

Voit opiskeluoikeuden saamisen jälkeen ilmoittautua ranskan opintoihin

a) opintojakso kerrallaan, jolloin opintojen hinta on 20 € / opintopiste (kokonaisuuden hinta yht. 600 €) tai

b) ilmoittautua useampaan opintojaksoon kerralla ns. valmiina ilmoittautumispakettina (vaihtoehdot 1–2), jolloin opintojen hinta on 15 € / opintopiste (Hinnat koskevat lukuvuotta 2025–2026). HUOM. Opintojaksolle Johdatus ranskan opintoihin, 2 op on ilmoittautuminen erillisenä opintojaksona (20 €/ opintopiste, yhteensä 40 €). Tällöin kokonaisuuden hinta on yht. 460 €.

Jos ajattelet haluavasi ilmoittautua kerralla useammalle opintojaksolle, vaihtoehtosi ovat:

  • Vaihtoehto 1: syyslukukauden 2025 opinnot (14 op – Huomioi! Myös erikseen ilmoittauduttava Johdanto ranskan opintoihin, 2 op ajoittuu syyslukukaudelle). Hinta yhteensä 210 e + Johdanto-opintojakso 40 e = 250 e.
  • Vaihtoehto 2: kevätlukukauden 2026 opinnot (14 op). Hinta yht. 210 e.

Huomioithan, että yksittäiselle opintojaksolle 1.8.2025 jälkeen tehty aiempi ilmoittautuminen estää ilmoittautumispaketin kautta ilmoittautumisen.

Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit. Jos opintojakson opetukseen voi ilmoittautua jatkuvasti, opiskeluoikeusaika on 1.8.2025 - 30.7.2026. Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä opintoasiainsihteeriin; katso yhteystiedot alla.

Saat lisätietoa opinnoista ja niihin ilmoittautumisesta opiskeluoikeuden myöntämisen jälkeen. Kysymyksissä neuvomme ja ohjaamme mielellämme!

Päiväopetus
Kellonajasta riippumaton

Avoimen yliopiston opiskelijat suorittavat opintoja tutkinto-opiskelijoiden aikataulujen ja suoritustapojen mukaisesti.

Löydät Pepin opinto-oppaasta opintojaksojen aikataulut.

Kampus: Joensuu.

Kaikille avoimet Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston infotilaisuudet syksyllä 2025

Infotilaisuuksiin ei ole ennakkoilmoittautumista. Osallistu alla olevien linkkien kautta. Lämpimästi tervetuloa!

 

Avoimen yliopiston yleinen info ti 12.8.2025 klo 17-18:

Liity tapaamiseen tästä linkistä (toteutetaan Teamsissä)

Ranskan opintoinfo: ti 2.9.2025 klo 17-18

Liity tapaamiseen tästä linkistä (toteutetaan Zoomissa)

 

Katso myös  tallenne avoimen yliopiston opintoihin ilmoittautumisesta (kesto n. 5 min).

Ranskan kielen opintoinfo marraskuun haussa paikan saaville opiskelijoille järjestetään vuodenvaihteessa. Lisätietoa tästä välitetään valituille opiskelijoille.

1 vuosi

Opinnot on mahdollista opiskella lukuvuoden aikana. Opinnot voi suorittaa myös hitaammassa tahdissa ilmoittautumalla vain niille opintojaksoille, jotka aikoo suorittaa kyseisen lukuvuoden aikana.

Ranskan kielen ja kulttuurin perusopintokokonaisuuteen myönnettävää opiskeluoikeusaikaa ei ole rajoitettu. Huomioithan, että opintoja ei ole välttämättä joka vuosi tarjolla (mahdollisesta tauotuksesta tiedotetaan opiskelijoita erikseen).

muu

ranska