Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Ihmisiä bussissa maski kasvoillaan

Yli 14 000 ihmistä on vastannut kansainväliseen kyselyyn korona-ajan kokemuksista: vielä ehtii kertomaan pandemian vaikutuksista arkeen ja sosiaalisiin suhteisiin

Kesäkuussa avattu korona-ajan yksinäisyyttä, eristyneisyyttä ja selviytymistä koskeva kyselytutkimus on kerännyt maailmaanlaajuisesti jo yli 14 000 vastausta. Myös Suomessa kysely on saanut hyvän vastaanoton: heinäkuun aikana vastauksia kertyi lähes 500.

Koronapandemian jatkuessa kansainvälinen tutkimusryhmä kutsuu kuitenkin yhä osallistumaan kyselyyn, joka on auki ainakin syyskuun loppuun saakka. Tutkimusta tehdään Suomen ohella Irlannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Isossa-Britanniassa, Norjassa sekä Alankomaissa. Vastauksia toivotaan mahdollisimman laajasti eri ikäisiltä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevilta. Osallistuakseen vastaajan tulee kuitenkin olla täyttänyt 18 vuotta.

Suomenkielinen kysely toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Verkkopohjaiseen kyselyn vastaamiseen menee noin 15 minuuttia. Kyselyyn voi vastata myös muun muassa englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi.

Tutkimuksen toteuttaa kansainvälinen tutkijaverkosto International Loneliness and Isolation research NetworK (I-LINK). Tutkimuksessa on mukana 18 yliopistoa ja organisaatiota kahdeksasta maasta.

Linkki kyselyyn: https://survey.qualtrics.com/jfe/form/SV_9BLcilcWrL47EdT

Linkki aikaisempaan tiedotteeseen: https://www.uef.fi/fi/uutinen/laajassa-kansainvalisessa-tutkimuksessa-selvitetaan-yksinaisyyden-kokemuksia-ja-selviytymista-korona

Lisätietoa:
Yliopistotutkija (Tenure Track) Elisa Tiilikainen, elisa.tiilikainen(at)uef.fi, puh. 050 413 4680

 

Avainsanat