Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yksinäinen vanhus

Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitetään yksinäisyyden kokemuksia ja selviytymistä korona-aikana

Oletko kokenut yksinäisyyttä pandemian aikana? Miten olet selviytynyt poikkeusoloista? Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat mukana maailmanlaajuisessa kyselytutkimuksessa, jossa tarkastellaan yksinäisyyden kokemuksia, eristyneisyyttä ja selviytymistä koronapandemian aikana. Tutkimus on käynnistynyt Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Isossa-Britanniassa, Norjassa ja Alankomaissa, ja nyt viimeisimpänä Suomessa.

Koronapandemian aikana ihmisiä pyydettiin ottamaan fyysistä etäisyyttä ja välttämään tarpeetonta liikkumista. Tilanteella oli monia vaikutuksia kaiken ikäisten elämään ja sosiaalisiin suhteisiin.

– Rajoitusten vuoksi myös yksinäisyyttä on saatettu kokea entistä enemmän. Tutkijoina olemme kiinnostuneita siitä, pitääkö tämä oletus paikkaansa ja millä tavoin ihmiset ovat selviytyneet pandemian tuomista muutoksista, kertoo yliopistotutkija Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopistosta.

Kansainvälisellä, usealle eri kielelle käännetyllä verkkokyselyllä kerätään 18 vuotta täyttäneiden kokemuksia yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä pandemian aikana.

– Tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa eri puolilla maailmaa asuvien elämästä ja sosiaalisista suhteista koronan myötä koetuissa poikkeusolosuhteissa ja auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät auttavat selviytymään yksinäisyyden ja eristyneisyyden kokemuksista. Tutkimuksen avulla voidaan tarkastella myös sitä, miten pandemia on vaikuttanut laajemmin perheisiin, yhteisöihin, palveluihin ja yhteiskuntaan.

Aikaisempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että pitkittynyt yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys ovat yhteydessä erilaisiin terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Koronapandemian aikaan tehdyt kyselyt osoittavat, että osalla ihmisistä poikkeusolot ovat lisänneet yksinäisyyden kokemusta.

– Kansainvälisellä yhteystyöllä ja eri maita koskevilla aineistoilla voidaan saada aiheesta entistä enemmän tutkimustietoa ja vahvistaa myös yksinäisyyden vähentämiseksi tehtävää työtä ja päätöksentekoa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Suomen kysely toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Kyselyn vastaamiseen menee noin 15 minuuttia. Kyselyyn voivat osallistua 18 vuotta täyttäneet, ja siihen voi vastata myös muun muassa englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi.

Tutkimuksen toteuttaa kansainvälinen tutkijaverkosto International Loneliness and Isolation research NetworK (I-LINK). Tutkimuksessa on mukana 18 yliopistoa ja organisaatiota seitsemästä maasta. Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen lisäksi mukana ovat: The Institute of Public Health, Ulster University, Trinity College Dublin, Maynooth University, St James’s Hospital Dublin, Brunel University, Boston College, Columbia University, George Mason University, University of Auckland, Swansea University, Nipissing University, NORC at the University of Chicago, Brigham Young University, Vrije Universiteit Amsterdam, University of California, San Francisco.

Lisätietoja:

Elisa Tiilikainen, puh. 050 413 4680, elisa.tiilikainen(at)uef.fi