Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Apteekin työntekijä käsittelee annosjakelupusseja.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkki Itä-Suomen yliopiston apteekille

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston apteekille Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Itä-Suomen yliopiston apteekki tarjoaa asiakkaille monipuolisesti apteekkituotteita ja -palveluita Kuopion keskustan toimipisteessä ja verkkoapteekissa. Apteekin tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen Itä-Suomen yliopistossa. Perinteikäs apteekki on perustettu Kuopion yliopiston yhteyteen vuonna 1999, aiemmin se oli osa Helsingin yliopiston apteekkia.

Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

Koko tuotto koulutukseen ja tutkimukseen

– Valtaosan asiakkaidemme lääkekustannuksista maksavat veronmaksajat. Tämänkin vuoksi on erityisen hienoa, että toimintamme tuotoilla tuetaan meidän kaikkien terveyttä ja hyvinvointia. Lääke- ja terveysteknologia sekä uudet tavat varmistaa lisääntyvän ikääntyvän väestön hyvinvointi ovat meille kansakuntanakin erittäin tärkeitä. Yliopistolliset apteekit ovat myös aktiivisia toimijoita kehitettäessä suomalaista lääkehuoltoa yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa, toteaa apteekkari Jouko Savolainen Itä-Suomen yliopiston apteekista.

– Itä-Suomen yliopiston apteekki tekee arvokasta yhteiskunnallista työtä ja käyttää koko tuottonsa koulutuksen ja tutkimuksen hyväksi. Lisäksi se tukee yhteisöään sisäisesti tarjoten työntekijöilleen työyhteisön, jossa panostetaan työntekijän ammattitaidon kehittämiseen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset tekevät hyvää oman liiketoimintansa kautta, kertoo markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

Lisätietoja:

Jouko Savolainen, apteekkari, Itä-Suomen yliopiston apteekki, jouko.savolainen (at) uef.fi, 029 445 6003

Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalaisen Työn Liitto, niina.ollikka (at) suomalainentyo.fi, 040 674 8773

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi. Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Sen tehtävänä on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Itä-Suomen yliopiston apteekki on Kuopiossa toimiva apteekki, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Alueen lääkehuollosta huolehtimisen lisäksi, apteekki on mukana tutkimuksissa ja kehityshankkeissa, joiden avulla parannetaan lääkehuollon tehokkuutta ja turvallisuutta, näin edistäen rationaalisen lääkehoidon toteutumista. www.uef.fi/apteekki