Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-lähettiläs Nina Vuori Savilahden rannassa

Vertaisohjaajat tarjoavat keskusteluapua opiskelijoille – ja oppivat samalla itsekin

Opiskelijoiden hyvinvointia tukevan Student2Student-palvelun puhelin ja chat ovat auttaneet jo satoja opiskelijoita. Palvelu jatkuu tulevana lukuvuonnakin.

Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi perustettu Student2Student-vertaistukipalvelu on osoittanut tarpeellisuutensa ensimmäisen lukuvuoden aikana. Palveluun tuli viime lukuvuonna noin 250 yhteydenottoa opiskelijoilta, jotka hakivat matalan kynnyksen keskusteluapua ja ohjausta ongelmiinsa.

– Tuen hakeminen on opiskelijoille inhimillisesti hyvin haastavaa, jos voimavarat ovat vähissä. Nyt on yliopiston osalta pyritty menemään aloitteellisempaan suuntaan tuen tarjoamisen osalta, kertoo tukipalvelun koordinoija, opintopsykologi Marinia Sorjonen-Ward.

Student2Student-vertaistukipalvelun toiminta käynnistyy kesätauon jälkeen 1. syyskuuta. Vertaisohjaajat vastaavat opiskelijoiden puheluihin ja auttavat chätissä tiistaista torstaihin klo 14–17 välillä. Soittopyynnön palveluun voi jättää milloin vain.

Student2Student-palvelulle on projektirahoitus vuoden 2023 loppuun, mutta palvelusta toivotaan pysyvää toimintamallia. Tarvetta ainakin on.

– Tutkimuksen valossa näyttää sille, että korkeakouluopiskelu on elämänvaiheena sellainen, että se altistaa monille riskeille. Psykologisen kehityksen kannalta se on hyvin haavoittuva vaihe. Joillakin on paljon voimavaroja ja tukiverkostoja, toisilla taas vähäisemmät voimavarat ja verkostot. Taloudellinen stressi tulee siihen päälle. Tiedetään, että iso osa vakavista mielenterveyshäiriöistä puhkeaa varhaisaikuisuudessa, Sorjonen-Ward muistuttaa.

Varhainen tuki avaa solmuja ajoissa

Itä-Suomen yliopisto on ottanut mallia Student2Student-vertaisohjaajatoimintaan muun muassa Englannin ja Yhdysvaltojen yliopistoista. Suomen yliopistoissa vertaisohjaajatoiminta on vielä harvinaisuus. Vertaistukipalvelun tarve kasvoi merkittävästi koronapandemian aikana opiskelijoiden eristäytyneisyyden myötä.

Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksesta äskettäin valmistuneet Leni Kärkkäinen ja Janina Hautamäki toimivat vertaisohjaajina Student2Student-palvelussa viime lukuvuoden ajan. Molemmat ennättivät toimia aiemmin yliopiston hyvinvointikoordinaattoreina, mikä antoi suuntaa vertaisohjaajan työhön. Yhteydenotot vertaisohjaajaan liittyivät esimerkiksi aikaansaamisen pulmiin ja yksinäisyyteen.

– Jos opiskelija ei saa oikea-aikaista apua ja tarvitsemaansa intensiivistä tukea, asiat menevät usein pahemmaksi. Jos monet asiat ovat jo solmussa, voi tulla voimaton olo, mistä asioita lähdetään purkamaan, Kärkkäinen ja Hautamäki kertovat.

Monelle opiskelijalle Student2Student-palvelu on ensimmäinen paikka, josta hänet ohjataan eteenpäin. Vertaisohjaajat ovat tärkeässä roolissa opastajina.

Sorjonen-Ward kuvaa opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden tilannetta huonoksi: vuoden 2021 korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi- ja terveystutkimuksen (KOTT) mukaan 63 prosenttia opiskelijoista, jotka olisivat tarvinneet YTHS:n mielenterveyspalveluita, kokivat, että he eivät saaneet palvelua tai se ei ollut riittävää.

– Student2Student auttaa oman tilanteen kartoittamisessa ja eri tukimuotojen löytämisessä. Moni opiskelija on tullut kohdatuksi tämän palvelun kautta, ja vertaisen antama tuki ja opastus ovat tärkeitä, Sorjonen-Ward sanoo.

”Teen oikeasti merkityksellistä työtä”

Vertaisohjaajina Leni Kärkkäinen ja Janina Hautamäki oppivat itsekin paljon työstään.

– Itselleni tuli olo, että teen oikeasti merkityksellistä työtä. Myös opiskelijoilta tuli palautetta, että tätä tarvitaan, kertoo Kärkkäinen.

– Student2Student opetti paljon myös hanketyöstä ja kehittämisotteesta. Siitä sai paljon eväitä jatkoa varten. Ohjauksen opiskelijana pääsin kehittämään omaa ohjaajuuttani, Hautamäki jatkaa.

Kärkkäinen kokee saaneensa varmuutta opiskelijoiden kohtaamiseen ja siihen, että tilanteet kantavat eteenpäin.

– Vertaisohjauksen tilanteet ovat opettaneet sen, mikä on kohtaamisen ytimessä. Se ei ole sitä, miten paljon tietää asioista ja onko antaa konkreettisia neuvoja, vaan ottaa opiskelija vastaan ja olla läsnä siinä hetkessä hänen kanssaan. On pieniä asioita, joista opiskelijalle tulee olo, että hänet on otettu vastaan.

 

Student2Student-vertaispalvelun päivystyksen puhelinnumero on 029 445 8580. Vertaisohjaajat päivystävät puhelimitse kolmena päivänä viikossa tiistaista torstaihin klo 14–17 syyslukukaudella alkaen 1.9.2022. Vertaisohjaajalle voi jättää myös soittopyynnön.