Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kädet laskimella ja tietokoneella.

Veroilmoitusvalvonta on tehokas verovalvontakeino

Verohallinnon veroilmoitusvalvonta on varsinaista verotarkastusta kevyempi ja tehokas keino yritysten kokonaisverovalvonnan toteuttamiseksi. Itä-Suomen yliopistossa ja Aalto-yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että Verohallinnon veroilmoitusvalvonta parantaa verotuksen sääntöjen noudattamista niillä yrityksillä, joiden veroilmoituksiin on puututtu, sanoo professori Esko Penttinen Aalto-yliopistosta.  

– Verohallinnon puuttuminen yritysten veroilmoituksiin johtaa tutkimuksemme perusteella hyvään lopputulokseen. Osaamisen tai tiedon puute voi osaltaan selittää yritysten veroilmoituksissa ilmeneviä puutteita. Tulokset osoittavat Verohallinnon toiminnan kohdistumista oikeisiin valvontakohteisiin, sillä tutkimuksen dynaamisista testeistä ilmenee, että tehty valvonta on vaikuttanut verovelvollisen käyttäytymiseen, professori Hannu Ojala Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Veroilmoitusvalvonta onkin hyvä ja tehokas keino yritysten ohjaamiseen, neuvontaan ja valvontaan toteaa vero-oikeuden dosentti Mika Nissinen Itä-Suomen yliopistosta. 

Tutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa Suomessa Verohallinnon veroilmoitusvalvontaa ja sen dynaamisia vaikutuksia yritysten verosuunnitteluun, kertoo professori Pekka Malo Aalto-yliopistosta.

Tutkijoilla oli käytössään ainutlaatuista verotusaineistoa vuosilta 2008–2011 ja 2019–2020. Aineisto sisälsi tilinpäätöstiedot, veroilmoitustiedot sekä tiedot Verohallinnon määräämistä vero-oikaisuista suomalaisille osakeyhtiöille, joiden liikevaihto oli enintään 10 miljoonaa euroa. Tutkimusaineisto sisälsi noin 85 000 yrityshavaintoa tarkasteluajanjaksolta.   

Tutkimusartikkeli: 

Hannu Ojala, Pekka Malo, Esko Penttinen. Private firms’ tax aggressiveness and lightweight pre-tax-audit interventions by the tax administration. Journal of International Accounting, Auditing and Taxation. Volume 51, 2023. https://doi.org/10.1016/j.intaccaudtax.2023.100550

Lisätietoja: 

Professori Hannu Ojala, puh. 050 478 1625, hannu.ojala(at)uef.fi