Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Sydämen ultraäänitutkimus.

Valtimoiden jäykistyminen voi aiheuttaa ja pahentaa nuorten sydänmuutoksia nostamalla verenpainetta ja lisäämällä insuliiniresistenssiä

Valtimoiden jäykistyminen on uusi ennenaikaisia sydänmuutoksia nuorilla aiheuttava tekijä, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston johtama, Atherosclerosis-tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Tutkimukseen osallistuivat myös Texasin lastensairaala ja Baylor College of Medicine Yhdysvalloista sekä Bristolin ja Exeterin yliopistot Isosta-Britanniasta.

Vasemman kammion liikakasvu ja vasemman kammion diastolinen vajaatoiminta ovat merkkejä sydämen rakenteellisista ja toiminnallisista muutoksista, jotka on yhdistetty kohonneeseen sydän- ja verisuoniperäisen kuoleman riskiin aikuisilla. Lapsiväestössä niitä pidetään myös merkkeinä ennenaikaisista sydänmuutoksista.

Pulssiaallon etenemisnopeudesta kaula- ja reisivaltimon välillä arvioidun valtimoiden jäykistymisen on todettu olevan uusi kohonnutta verenpainetta, insuliiniresistenssiä ja metabolista syndroomaa aiheuttava tekijä nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Hiljattain havaittiin myös, että nuoruusiän kohonnut verenpaine saattaa aiheuttaa ennenaikaisia sydänmuutoksia, mutta vielä ei tiedetä, aiheuttaako valtimoiden jäykistyminen itsessään rakenteellisia ja toiminnallisia sydänmuutoksia.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 1 856 nuorta, joista 1 011 oli naisia. Tutkimuksen alkaessa osallistujat olivat 17-vuotiaita ja heitä seurattiin seitsemän vuoden ajan varhaisaikuisuuteen, eli 24 vuoden ikään saakka. Valtimoiden jäykkyyttä, kaulavaltimon seinämäpaksuutta ja merkkejä sydänmuutoksista arvioitiin tutkimuksen alussa sekä seurannan aikana. Sydämen rakenteellisista muutoksista kertovia merkkejä ovat vasemman kammion liikakasvu ja korkea suhteellinen seinämäpaksuus. Toiminnallisista muutoksista puolestaan kertovat vasemman kammion diastolinen vajaatoiminta ja kohonnut vasemman kammion täyttöpaine.

Sydämen rakenteellisten muutosten esiintyvyys nuorilla kaksinkertaistui seitsenvuotisen seurannan aikana. Tutkijat ottivat huomioon osallistujien rasva- ja lihasmassan, verensokerin, insuliinin, verenpaineen, rasva-arvot, mahdollisen tupakoinnin, paikallaanolon ja fyysisen aktiivisuuden, sosioekonomisen aseman ja sydän- ja verisuonitautien sukurasitteen. Sydänmuutoksia arvioitiin aikuisten kynnysarvojen perusteella. Tutkijat havaitsivat, että nuorilla, jotka kuuluivat korkeimpaan valtimoiden jäykkyyttä ja kaulavaltimon seinämäpaksuutta kuvastavaan kolmannekseen, oli 23–27 % korkeampi etenevien rakenteellisten sydänmuutosten riski. 

Ainoastaan valtimoiden jäykistyminen näyttäisi itsessään aiheuttavan sekä rakenteellisia että toiminnallisia sydänmuutoksia, mutta kaulavaltimon seinämien paksuuntumisella vastaavaa syy-yhteyttä ei havaittu. Lisääntynyt kaulavaltimon seinämien paksuus on valtimonkovettumataudin varhainen indikaattori, kun taas lisääntynyt valtimojäykkyys on merkki pienten suonten taudista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että valtimoiden jäykistyminen aiheutti sydänmuutoksia nostamalla verenpainetta ja lisäämällä insuliiniresistenssiä. Valtimoiden jäykistymisen aiheuttamista sydänmuutoksista 34 % selittyi kohonneella verenpaineella ja 15 % insuliiniresistenssillä. 

– Näemme nyt ensimmäistä kertaa, että valtimoiden jäykistyminen aiheuttaa nuorilla monia eri sairauksia, kuten kohonnutta verenpainetta, insuliiniresistenssiä, metabolista syndroomaa ja sydänmuutoksia. Valtimoiden jäykistymistä ollaan parhaillaan lisäämässä myös aikuisväestön kakkostyypin diabeteksen aiheuttajien joukkoon. Havaitsimme, että valtimoiden jäykistymisen sydänmuutoksia aiheuttava haitallinen vaikutus korostuu noin puolessa tapauksista kohonneen verenpaineen ja insuliiniresistenssin myötävaikutuksesta. Kohonneen verenpaineen ja insuliiniresistenssin ehkäisy voisikin vähentää – kenties jopa puolittaa – valtimoiden jäykistymisen haitallisia sydänvaikutuksia, sanoo lääkäri ja kliininen epidemiologi Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta.

– Nuorten valtimoiden jäykistymisen hoitoon ja taudinkulun kääntämiseen tähtäävää kokeellista ja kliinistä interventiotutkimusta tarvitaan lisää ja nopeasti. Kohonneeseen verenpaineeseen ja insuliiniresistenssiin tarttuminen ratkaisisi ainakin osan tästä ongelmasta, Agbaje toteaa.

Agbajen johtaman urFIT-CHILD-tutkimusryhmän työtä ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto ja Pohjois-Savon aluerahasto, Orionin tutkimussäätiö, Aarne Koskelon säätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö, Paulon säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, Paavo Nurmen säätiö, Sydäntutkimussäätiö, Ida Montinin säätiö, Eino Räsäsen rahasto, Matti ja Vappu Maukosen rahasto sekä Lastentautien tutkimussäätiö.

 

Valtimoiden jäykistyminen saattaa aiheuttaa ennenaikaisia sydänmuutoksia nuorilla, mutta verenpaineen ja insuliiniresistenssin alentaminen voi vähentää vaikutusta puolella. Kuva: Andrew Agbaje.
Valtimoiden jäykistyminen saattaa aiheuttaa ennenaikaisia sydänmuutoksia nuorilla, mutta verenpaineen ja insuliiniresistenssin alentaminen voi vähentää vaikutusta puolella. Kuva: Andrew Agbaje.