Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kokous.

Valtakunnallinen uraseuranta on alkanut

​Lokakuun aikana 1519 maisteria tai päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta sekä 163  tohtoroitunutta saa Itä-Suomen yliopistolta uraseurantakyselyn. Kaikki vuonna 2015 valmistuneet maisterit, lastentarhaopettajat ja farmaseutit sekä vuonna 2017 tohtorin tutkinnon suorittaneet pääsevät kertomaan mitä he ajattelevat tutkinnostaan sekä työuransa alusta.

Kysely on osa yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden Aarresaari-verkoston uraseurantaa. Mukana ovat kaikki yliopistot, Maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta.

Uraseurannan tavoitteena on tuottaa kattavaa tietoa akateemisten laadullisesta työllistymisestä sekä yliopistokoulutuksen vastaamisesta työelämän osaamistarpeisiin. Tuloksia hyödynnetään mm. opetuksen suunnittelussa, ohjauksessa ja koulutuksen kehittämisessä. Yliopiston omilta sivuilta löydät aiempien kyselyiden tuloksia Seurannan tietoja tuo esiin myös valtakunnallinen Töissä.fi -palvelu sekä Opetushallituksen ylläpitämä Vipunen.

arresaari-verkoston sivuille on koottu julkaisuja, jotka perustuvat uraseurantojen tuloksiin , mm. viimeisin, keväällä 2020 tehty julkaisu keskittyi osaamiseen: mitä osaamista tällä hetkellä työmarkkinoilla tarvitaan ja kuinka yliopistot osaamista kehittivät.

Mikäli siis olet saanut kyselyn, toivomme että vastaat siihen! Vastaamalla tuotat arvokasta tietoa akateemisesti koulutettujen työurista ja työmarkkinoista!

Lisätietoja: suunnittelija Outi Suorsa, etunimi.sukunimi (at) uef.fi

Lue lisää Aarresaari-verkostosta ja uraseurannasta