Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsi valossa.

Valoa perheille -tapahtumassa tutkittiin valon ihmeitä

Itä-Suomen yliopisto, Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus ja Fotoniikan lippulaiva PREIN järjestivät ”Valoa perheille” -tapahtuman Joensuun Botanialla lauantaina 11. marraskuuta. Tapahtuma järjestettiin Kansainvälisen tyttöjen päivän ja isänpäivän kunniaksi, ja siihen osallistui yli neljäsataa ihmistä vauvoista isovanhempiin. 

Erityisesti 3–12-vuotiaille lapsille suunnatut, LUMA-koordinaattori Saana Kinnusen suunnittelemat ja opiskelijoiden toteuttamat fotoniikka-aiheiset työpajat houkuttelivat lapset ja aikuiset kokeilemaan ja ihmettelemään valon käyttäytymistä ja hyödyntämistä erilaisissa tekniikoissa. 

Työpajoissa tutkittiin esimerkiksi valon eri värejä valojen ja varjojen avulla, tutustuttiin kaukoputkien toimintaan, viestitettiin kaverille koodia optisen kuidun avulla, tutkittiin diffraktiota DVD-levyjen pinnalla ja ihmeteltiin polarisaation vaikutusta valoon. Ekoaseammuntapisteellä lapset ja aikuiset saivat ampua joukkueina, ja osallistuivat siten arvontaan, jossa palkintona oli kaksi taskulamppua. Professori Jyrki Saarinen ja opiskelija Laura Yrjänheikki kertoivat, mitä fotoniikka on ja millaista sen opiskelu on. Jokainen kävijä pääsi vierailemaan Taidepuutarha Botaniassa ilmaiseksi.

 

Ihmisiä. Kuva: Damian van Leeuwen.
Ihmisiä. Kuva: Damian van Leeuwen.
Askartelua. Kuva: Damian van Leeuwen.
Ihminen. Kuva: Damian van Leeuwen.

Avainsanat