Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Silmä

Vaikuttavuussäätiön rahoitusta silmälääketutkijoiden yritysyhteistyöhön

Itä-Suomen yliopiston ja lääkeyritys Bayerin silmälääkekehitykseen liittyvä hanke on saanut Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia (TIA)-rahoituksen. Hanketta johtaa professori Arto Urtti farmasian laitokselta. TIA-rahoituksella tuetaan huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta.

Tehokkaampaa lääkehoitoa silmäsairauksiin

– Lääkkeen kohdennukseen silmän verkkokalvolle ei ole vielä olemassa teknologiaa, mutta tässä hankkeessa sitä kehitetään, professori Arto Urtti kertoo.

Urtin johtama Platform for targeted drug delivery to the ocular tissues -hanke sai 174 398 euron rahoituksen.

Silmäsairauksilla on valtava vaikutus niitä sairastavien ihmisten elämään ja niiden hoito on taloudellinen taakka yhteiskunnalle. Useimpiin silmäsairauksiin ei ole olemassa tehokkaita lääkehoitoja. Lääkkeiden kehittämisen haasteena on se, että lääkkeet kulkeutuvat huonosti silmän verkkokalvolle. Itä-Suomen yliopiston ja Bayerin yhteishankkeessa pyritään korjaamaan tilanne ja luomaan uudenlainen kohdennuksen mahdollistava teknologia. Hanke perustuu silmän kudoksiin hakeutuvien yhdisteiden käyttöön ja nanoteknologiaan. Lääkeaine laitetaan nanohiukkasen sisään ja nanohiukkasten pintaan sidotut kohdentaja-aineet ohjaavat lääkkeen verkkokalvon soluihin. Teknologia helpottaa tehokkaiden ja turvallisten silmälääkkeiden kehittämistä silmätautien tarpeisiin, etenkin verkkokalvoa rappeuttavissa taudeissa. Siitä hyötyvät ensi kädessä terveydenhuolto, lääketeollisuus ja silmätaudeista kärsivät potilaat.

Vaikuttavuussäätiö myönsi TIA-rahoitusta kaikkiaan kahdeksalle huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeelle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Säätiö sai vuoden 2022 hakuun 42 korkealaatuista hakemusta, joista valittiin rahoitettavat kärkihankkeet.

Valtio perusti Vaikuttavuussäätiön vuonna 2019 lisäämään suomalaisen akateemisen koulutuksen ja huippututkimuksen yhteyksiä elinkeinoelämään. Säätiö on rahoittanut sen jälkeen 30 huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistä hanketta.

TIA-hankkeissa yritykset ja tutkimusorganisaatiot tuovat osaamisensa yhteen ratkoessaan merkittäviä haasteita ja hakiessaan merkittävää vaikuttavuutta. Uudenlainen rahoitusmalli mahdollistaa sen, että akateeminen tutkimustiimi ja yritykset lähtevät aidosti tekemään tutkimuksesta kumpuavaa yhteistyötä. Mallissa tohtoriksi väitellyt akateeminen tutkija työskentelee tutkimushankkeessa yhden vuoden akateemisessa organisaatiossa ja toisen vuoden tiiviimmässä yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa.

Lisätietoja:

Vaikuttavuussäätiön tiedote

Tandem Industry Academia -hankkeet 2022