Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsi lääkärintarkastuksessa.

Uusi toimintamalli kouluterveydenhuoltoon Pohjois-Savossa – tutkimus käynnissä kymmenessä koulussa

Kouluterveydenhuollon lääkärintarkastuksiin 1., 5. ja 8. luokilla on Pohjois-Savossa ideoitu tarveperusteinen malli, jossa perinteisen vastaanottoajan vaihtoehtona on lyhyt pop-up-käynti koulupäivän aikana. Kymmenen pohjoissavolaista koulua on nyt mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään uuden toimintamallin vaikutuksia koululaisten, vanhempien ja terveydenhuollon näkökulmista. Kouluterveydenhoitajat tiedottavat perheille mahdollisuudesta osallistua tutkimukseen ja lääkärikäynnin yhteydessä tehtäviin kyselyihin.

– Toivomme, että mahdollisimman moni perhe lähtisi mukaan, kertoo lääketieteen lisensiaatti Alisa Alanne, joka toimii itsekin koululääkärinä ja tekee aiheesta väitöskirjaa.

Ajatus pop-up-tarkastuksista heräsi käytännön työn kokemuksista

Kouluterveydenhuollon lääkärintarkastukset 1., 5. ja 8. luokilla on perinteisesti toteutettu kaikilla saman mittaisina käynteinä, jonne vanhempi tulee mukaan. Viime lukuvuonna Kuopiossa Kalevalan koululla lähdettiin toteuttamaan kouluterveydenhoitaja Emmi Ohenojan ja lääkäri Pia Niemelän ideoimaa mallia, jossa koululääkärin tarkastuksia kohdennetaan tarveperusteisesti. 

Uudessa toimintamallissa oppilaat, joilla ei ole ajankohtaisia terveyshuolia, käyvät lyhyellä pop-up-vastaanotolla koululääkärillä koulupäivän aikana. Terveydenhoitajan arvion tai vanhempien toiveen perusteella oppilaalle voidaan varata perinteiseen tapaan pitempi lääkäriaika, jonne myös vanhempi tulee mukaan.

Mallin tavoitteena on tarjota tasa-arvoisempia ja oikea-aikaisempia palveluita, sillä perinteinen malli on työllistänyt lääkärin lakisääteisillä terveystarkastuksilla, eikä kaikissa kouluissa ole jäänyt riittävästi aikoja tarveperusteisiin koululääkärin vastaanottoihin esimerkiksi mielenterveys- ja keskittymishaasteisiin ja koulupoissaolojen selvittelyyn liittyen. 

Perusterveydenhuollon tutkimus ja työntekijälähtöinen toiminnan kehittäminen on Pohjois-Savossa nosteessa

Kalevalan koululla kehitettyä toimintamallia on lukuvuodelle 2025–2026 laajennettu useisiin pohjoissavolaisiin kouluihin, joissa vastaanotto on ollut pääasiassa positiivista. Yhteensä kymmenen koulua Kuopiosta, Siilinjärveltä, Suonenjoelta ja Varkaudesta on mukana myös KouluTK-tutkimuksessa, joka pureutuu uuteen toimintamalliin, koululääkäritarkastusten hyötyihin ja kouluterveydenhuollon työnjakoon.

 –  Tutkimuksessa tarkastelemme, millaisia huolia perheillä on ennen määräaikaistarkastuksia, ja tarkastuksen koettua hyötyä lasten, vanhempien ja lääkäreiden näkökulmasta. Meitä kiinnostaa myös, miten sopivaksi perheet ja lääkäri kokevat eri vastaanottotavat sekä miten kouluterveydenhuollon työntekijät suhtautuvat uuteen toimintamalliin, Alanne kertoo. 

Tutkimuksessa myös haastatellaan pohjoissavolaisia kouluterveydenhoitajia kouluterveydenhuollon työnjaosta.

Alanteen lisäksi tutkimuksen suunnitteluun ovat osallistuneet väitöskirjan ohjaajat apulaisprofessori Sonja Soininen, professori Pekka Mäntyselkä ja nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.

–  KouluTK-tutkimus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää kouluterveydenhuoltoa tutkimusnäytön pohjalta. Tavoitteena on rakentaa malli, joka tukee lasten ja perheiden hyvinvointia ja terveydenhuollon resurssien järkevää käyttöä, Soininen toteaa.

Lisätietoja:

https://uefconnect.uef.fi/koulutk/

Väitöskirjatutkija Alisa Alanne, Itä-Suomen yliopisto ja Pohjois-Savon hyvinvointialue, [email protected]

Apulaisprofessori Sonja Soininen, Itä-Suomen yliopisto ja Pohjois-Savon hyvinvointialue, [email protected]