Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Uusi oppikirja tarjoaa tuhdin tietopaketin molekulaarisesta lääketieteestä

Professori Carsten Carlbergilta vastikään ilmestynyt molekulaarisen lääketieteen oppikirja kokoaa viisi kirjaa yksiin kansiin. Springer-kustantamon julkaisema, perusopiskelijoille suunnattu  Molecular Medicine: How Science Works on päivitetty synteesi Carlbergin viidestä aiemmin julkaistusta oppikirjasta, jotka perustuvat hänen Itä-Suomen yliopistossa pitämiinsä suosittuihin luentokursseihin.

Nyt julkaistu “tiiliskivi” on koottu Mechanisms of Gene Regulation: How Science Works, Human Epigenetics: How Science Works, Molecular Immunology: How Science Works, Cancer Biology: How Science Works ja  Nutrigenomics: How Science Works -oppikirjojen pohjalta. – Uusi kirja pitää sisällään kaiken tämänhetkisen tiedon, jota pyrin jakamaan luennoillani ja jota hyödynnän myös omassa tutkimuksessani, Carlberg kertoo.

Molecular Medicine – How Science Works valottaa terveen elimistön toimintaa ja sairauksia sekä molekyyli- ja solutasolla että potilastyöstä poimituilla esimerkeillä. Kirja lähtee liikkeelle geenien säätelystä ja epigenetiikasta. Epigenetiikalla tarkoitetaan geenien toiminnassa tapahtuvia muutoksia, joihin ei liity DNA:n emäsjärjestyksen muutosta ja joihin voivat vaikuttaa ulkoiset tekijät, kuten elintavat tai ympäristötekijät. Seuraavaksi edetään molekulaarisen immunologian perusperiaatteisiin ja tarkastellaan sekä immuunipuolustusta infektiosairauksia ja syöpää vastaan että immuunijärjestelmän häiriintynyttä toimintaa allergioissa ja autoimmuunireaktioissa

– Epigenetiikka ja immuunijärjestelmä ovat keskeisessä roolissa monissa ihmisen biologiaan liittyviä prosesseissa sikiönkehityksestä ja kehon normaalista toiminnasta ikääntymiseen, Carlberg toteaa.

Kirjassa käsitellään yleisimpien sairauksien, kuten syövän, insuliiniresistenssin, diabeteksen, sydäntautien, metabolisen syndrooman ja autoimmuunisairauksien molekyylitason perustaa sekä liikalihavuuden ja matala-asteisen tulehduksen merkitystä. Lisäksi tarkastellaan ravinnon roolia epigenetiikassa ja sairauksissa.

Carlberg toteaa, että geneettinen alttius selittää alle 20 prosenttia monista yleisistä sairauksista, kuten tyypin 2 diabeteksesta. Loput 80 prosenttia selittyy pääosin epigenomilla.

– Emme voi vaihtaa syntymässä saamiamme geenejä. Epigenomiimme sen sijaan voimme vaikuttaa elintavoin. Jokaisella onkin suuri vastuu omasta terveydestään, ja tämä on aihe, josta niin biologien ja biokemistien kuin kaikkien biolääketieteellisten alojen opiskelijoidenkin on syytä olla tietoisia.

Kirjan 42 lukua pohjautuvat professori Carlbergin Itä-Suomen yliopistossa vuodesta 2002 opettamiin vuotuisiin molekulaarisen lääketieteen ja genetiikan, molekulaarisen immunologian, syövän biologian ja nutrigenomiikan kursseihin. Kirjan kaaviot ovat apulaisprofessori Ferdinand Molnarin ja tohtori Eunike Velleuerin käsialaa. He ovat myös osallistuneet joidenkin aiemmin julkaistujen oppikirjojen tekoon.

Carsten Carlberg toimii biokemian professorina Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä. Hänen keskeisiin tutkimuskohteisiinsa kuuluvat tumareseptorivälitteisen geenien säätelyn mekanismit erityisesti D-vitamiinin näkökulmasta. Meneillään olevissa tutkimushankkeissa tarkastellaan D-vitamiinin epigenomin laajuisia vaikutuksia ihmisen immuunijärjestelmään. Ferdinand Molnár on työskennellyt Itä-Suomen yliopistossa tutkijana yli kymmenen vuoden ajan ja toimii tällä hetkellä apulaisprofessorina kazakstanilaisen Nazarbayevin yliopiston biologian laitoksella. Eunike Velleuer työskentelee osastonlääkärinä Krefeldin Helios-sairaalan lastenosastolla sekä tutkijana Düsseldorfin yliopistossa.

Lisätietoja:

Professori Carsten Carlberg, Carsten.carlberg (a) uef.fi, +358 403553062, https://uefconnect.uef.fi/en/person/carsten.carlberg/

Carlberg, Carsten, Molnár, Ferdinand & Velleuer, Eunike. Molecular Medicine: How Science works. Springer 2023. https://doi.org/10.1007/978-3-031-27133-5