Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Hands holding coffee and laptop

Ajankohtainen oppikirja valottaa molekyylitason immunologiaa

Koronapandemia ja sen vauhdittama rokotekehitys ovat lisänneet tietoisuutta immuunipuolustuksen elintärkeästä roolista. Puolustautuminen mikrobeja vastaan on kuitenkin vain yksi immuunijärjestelmämme tehtävistä. Professori Carsten Carlbergin ja lääkäri Eunike Velleuerin juuri julkaisema oppikirja Molecular Immunology: How Science Works avaa immuunijärjestelmän toiminnan perusteita molekyylitasolta alkaen. Kirjassa tarkastellaan niin bakteereihin ja viruksiin kuin solu- ja elinsiirtoihinkin liittyvää immuunivastetta, immuunijärjestelmän häiriintynyttä toimintaa allergioissa ja autoimmuunireaktioissa sekä sitä, miten immuunijärjestelmämme taistelee syöpää vastaan.

– Elimistömme taistelee pohjimmiltaan samanlaisilla mekanismeilla sekä viruksia että syöpään johtavia solumuutoksia vastaan, kirjoittajat toteavat.

Immuunijärjestelmään kuuluu biologisia rakenteita, kuten imukudos ja luuydin, soluvälitteisestä immuunipuolustuksesta vastaavia soluja, kuten valkosoluja, sekä humoraalisen immuunipuolustuksen välittäjinä toimivia proteiineja, kuten vasta-aineita ja komplementtiproteiineja. Näiden tasapainoinen toiminta suojaa meitä infektiosairauksilta ja syövältä. Molekulaarisen immunologian tavoitteena on ymmärtää näiden solujen ja proteiinien yhdessä tuottamaa vastetta elimistölle vieraita rakenteita kohtaan. Immuunivasteen tärkein tehtävä on puolustautuminen mikrobeja, kuten viruksia, bakteereja, sieniä ja loisia vastaan. Immuunijärjestelmä voi kuitenkin reagoida voimakkaasti myös erilaisiin molekyyleihin, mistä esimerkkinä ovat yhä yleistyvät allergiat. Immuunijärjestelmän häiriintynyt toiminta voi johtaa myös autoimmuunisairauksiin, kuten tyypin I diabetekseen ja MS-tautiin. Immuunivasteen aiheuttamat kudosvauriot voivat olla vaarallisempia kuin varsinaisen taudinaiheuttajan vaikutukset – jopa hengenvaarallisia, kuten bakteeri-infektioon liittyvässä sepsiksessä tai koronatautiin liittyvissä voimakkaissa immuunireaktiossa.

Kirjan eri kappaleissa tarkastellaan immunologiaa solutasolla, B- ja T-solujen vaikutuksia välittäviä keskeisiä molekyylejä sekä molekyylitason immunologiaa bakteeri- ja virusinfektioissa, elinsiirtojen yhteydessä, allergiassa, autoimmuunisairauksissa ja syövässä.

– Pyrimme myös runsaan kuvituksen kautta innostamaan lukijaa tästä hienosäätöisestä, elämäämme suojaavasta järjestelmästä.

Molecular Immunology: How Science Works on viides Carlbergin yhteistyökumppaneineen julkaisema oppikirja How Science Works -sarjassa. Perusopiskelijoille suunnatussa sarjassa on aiemmin julkaistu kirjat  Cancer Biology: How Science Works, Mechanisms of Gene Regulation: How Science Works, Human Epigenetics: How Science Works ja Nutrigenomics: How Science Works. Kirjasarja liittyy Carlbergin Itä-Suomen yliopistossa pitämiin molekulaarisen immunologian, molekulaarisen lääketieteen ja genetiikan, syöpäbiologian sekä nutrigenomiikan luentokursseihin. Kirjasarja kattaa nyt kaikki Carlbergin luentokurssit.

Carsten Carlberg väitteli tohtoriksi biokemiasta vuonna 1989 Berliinin vapaassa yliopistossa ja toimi sen jälkeen Baselissa Rochella post doc -tutkijana, tutkimusryhmän johtajana Geneven yliopistossa sekä dosenttina Düsseldorfin yliopistossa. Vuodesta 2000 alkaen hän on toiminut biolääketieteen professorina Itä-Suomen yliopistossa. Hänen keskeisiin tutkimuskohteisiinsa kuuluu tumareseptorivälitteinen geenien säätely erityisesti D-vitamiinin näkökulmasta. Meneillään olevissa tutkimushankkeissa tarkastellaan syöpään liittyen D-vitamiinin epigenomin laajuisia vaikutuksia ihmisen immuunijärjestelmään. Eunike Velleuer on verisyöpiin erikoistunut lääkäri, joka työskentelee saksalaisen Helios-sairaalan lastenklinikalla Krefeldissä ja tutkijana Düsseldorfin yliopistossa. Velleuer keskittyy työssään erityisesti syövälle altistavaan Fanconin anemiaan ja tutkii keinoja ennakoida ja ehkäistä suun okasolusyövän kehittymistä. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös potilaiden voimaantumisen ja resilienssin tukeminen.

Lisätietoja:

Professori Carsten Carlberg, carsten.carlberg (a) uef.fi, +358 403553062

Carlberg, Carsten and Velleuer, Eunike. Molecular Immunology: How Science Works. Springer International Publishing, 2022. https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-031-04025-2