Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Elektronimikroskooppikuva pinnoitetusta kankaasta.

Uudet metalli-, keraami- ja biopohjaiset pinnoitteet vauhdittavat paikallisten yritysten tuotekehitystä

SIB Labsin johtamassa EAKR-hankkeessa ”Pinnoitteiden ja pintakemian kehittäminen teollisiin sovelluskohteisiin” (PINKEM) on tutkittu ja kehitetty kuluneen vuoden aikana metalli-, keraami- ja biopohjaisia pinnoitteita. Kehitystyötä on tehty tiiviissä yritysyhteistyössä, ja tuloksista on ollut suoraa hyötyä paikalliselle TKI-toiminnalle.

Hankkeessa on tehty merkittäviä löytöjä muun muassa kemialliseen nikkeliin, materiaalivalintoihin, korroosion kestoon ja uudenlaisiin funktionaalisiin pinnoitteisiin liittyen. Kehitys- ja pilotointityön tueksi on hankittu myös laboratoriomittakaavan pinnoituslaitteistoja.

—Tällä hetkellä pystymme pinnoittamaan erittäin monipuolisesti erilaisia materiaaleja ja kappaleita muun muassa kasto-, ruisku- ja pyörimispinnoitusmenetelmillä. Pinnoitteiden ominaisuuksia analysoidaan käyttäen yliopiston tutkimuslaitteistoja kuten elektronimikroskooppeja, optisia spektroskooppeja, termisiä analysaattoreita ja mekaanisia kulutuslaitteistoja, kertoo nuorempi tutkija Jani Tuovinen SIB Labsista.

— Menetelmiä voidaan hyödyntää PINKEM-hankkeen lisäksi myös muissa yhteistyöhankkeissa ja yritysten T&K-toiminnassa. Hankkeen toiminta liittyykin maakunnalliseen Kone- ja materiaaliteknologian ekosysteemiin, joka on alueen vaikuttavin ekosysteemi yli 1000 teollisuuden toimipisteellään, kertoo tutkimusjohtaja Arto Koistinen.

Osaan pilottikohteista on haettu apua myös hankkeen ulkopuolisilta toimijoilta. Esimerkiksi Joensuun kampukselta kemian laitos ja ympäristö- ja biotieteiden laitoksen spektromiikkalaboratorio, sekä Top Analytica -tutkimusyritys ovat tarjonneet osaamistaan hankkeen aikana.

—Ensi vuonna jatkamme yhteistyötä muiden kansallisten tutkimuspalvelutarjoajien kanssa muun muassa helmikuussa järjestettävässä seminaarissa, Tuovinen sanoo.

Pohjois-Savon liiton rahoittama (EAKR) hanke ”Pinnoitteiden ja pintakemian kehittäminen teollisiin sovelluskohteisiin” (PINKEM) toteutetaan ajalla 1.2.2019 – 31.1.2021.

Lisätietoja:

Nuorempi tutkija Jani Tuovinen, p. 050 464 5796, jani.tuovinen (a) uef.fi
Tutkimusjohtaja Arto Koistinen 044 716 3260, arto.koistinen (a) uef.fi

Kuvassa:  Elektronimikroskooppikuva pinnoitetusta kankaasta.