Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Tieteellä terveyteen -akatemiaohjelman rahoitusta Itä-Suomen yliopistoon

Itä-Suomen yliopiston tutkijoille on myönnetty yli 400 000 euroa rahoitusta Tieteellä terveyteen- eli TERVA-akatemiaohjelman jatkokaudelle. Yliopiston tutkijoita on mukana kahdessa rahoitusta saaneessa konsortiossa, joissa etsitään menetelmiä tulehdustilan pitkittymisen ja lihavuuden hoitotulosten ennakointiin. Rahoituspäätökset julkaistiin 17. syyskuuta.

Apulaisprofessori Merja Heinäniemi Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksiköstä johtaa Turun yliopiston kanssa toteutettavaa tutkimuskokonaisuutta, jossa kehitetään uudenlaisia menetelmiä tulehdustilan kartoittamiseen. Tavoitteena on pystyä tunnistamaan tulehdustilan pitkittymiselle altistavia muutoksia.  Menetelmät soveltuvat esimerkiksi sepelvaltimotaudin tai metabolisen oireyhtymän esiasteiden seurantaan. Tuloksille on käyttöarvoa laajemminkin, koska tulehdustila vaikuttaa useiden tautien etenemiseen. Konsortiossa ovat Itä-Suomen yliopistosta partnereina professori Markku Laakso kliinisen lääketieteen yksiköstä ja apulaisprofessori Minna Kaikkonen-Määttä A.I. Virtanen -instituutista.

Professori Jussi Pihlajamäki Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksiköstä on partnerina Helsingin yliopiston professori Kirsi Pietiläisen johtamassa tutkimuskokonaisuudessa, jossa kehitetään täysin uusia, yksilöllisiä lihavuuden hoitokeinoja. Hankkeessa pyritään luomaan työkalu, jolla voidaan ennustaa laihdutuksen onnistumista ja räätälöidä vaikuttavaa hoitoa. Työkalu perustuu kudosten mitokondrioiden tehomittaukseen, koska konsortio on havainnut mitokondrioiden energia-aineenvaihdunnan ennustavan laihdutuksessa onnistumista.

TERVA-ohjelma tavoittelee rohkeita uusia tutkimusavauksia merkittävistä sairauksista aiheutuvien terveysongelmien ratkaisemiseksi. Se korostaa tieteellisen tutkimuksen merkitystä kansanterveydellisten haasteiden ratkaisemisessa. Ohjelmassa on toteutettu uudenlaista yhteistyötä terveyden tutkimusta tukevien säätiöiden kanssa. Ensimmäinen rahoituskausi oli kolme vuotta ja nyt se saa kaksi vuotta jatkoa. Jatkokaudelle valittiin viisi konsortiota eli hankekokonaisuutta, joita Suomen Akatemia ja Lastentautien tutkimussäätiö, Suomen Lääketieteen säätiö sekä Suomen Aivosäätiö rahoittavat konsortioita yhteensä 3,45 miljoonalla eurolla kahdeksi vuodeksi.

Tutkijoiden yhteystiedot UEF Connectissa:

Merja Heinäniemi https://uefconnect.uef.fi/henkilo/merja.heinaniemi/

Markku Laakso https://uefconnect.uef.fi/henkilo/markku.laakso/

Minna Kaikkonen-Määttä https://uefconnect.uef.fi/henkilo/minna.kaikkonen-maatta/

Jussi Pihlajamäki  https://uefconnect.uef.fi/henkilo/jussi.pihlajamaki/