Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

UEF-tunnus.

Sortavala-säätiöltä 20 000 euron lahjoitus yliopiston varainhankintakampanjaan

Sortavala-säätiö on lahjoittanut 20 000 euroa käynnissä olevaan valtion vastinrahaan oikeuttavaan varainhankintakampanjaan Itä-Suomen yliopistolle. Säätiön valitsema kohdennus on kasvatustieteellinen koulutusala ja opettajankoulutus. 

– Sortavala oli koko itäisen Suomen keskeinen koulukaupunki, ja siellä sijaitsi Suomen toiseksi vanhin opettajainkoulutuslaitos, jonka työtä Itä-Suomen yliopisto osaltaan jatkaa. Tämän vuoksi tuen suuntaaminen UEFin korkeatasoiseen opettajankoulutukseen oli meille läheinen ja luonnollinen asia, kertoo Sortavala-säätiön hallituksen puheenjohtaja Risto Voipio.

Sortavala-säätiö on Helsingissä toimiva säätiö, joka edistää ja tukee Sortavalan ja koko Laatokan-Karjalan kulttuuriperinteen elinvoimaisuutta sekä lasten ja nuorten opintoja, kehittymistä ja hyvinvointia.

Itä-Suomen yliopisto kiittää Sortavala-säätiötä lahjoituksesta. 

– Tutkimusperustaisesti uudistuvan ja samalla perinteitä kunnioittavan opettajankoulutuksen merkitys opettajan työn kiinnostavuuteen sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oppimiseen on erittäin suuri. Opettajankoulutuksen vaikuttavuus läpäisee koko yhteiskunnan – kaikilla on jokin suhde opetukseen ja oppimiseen koulussa. Täten lahjoituksen kohdentuminen kasvatustieteelliselle koulutusalalle ja opettajankoulutukseen on erinomaisen hieno asia, toteaa dekaani Janne Pietarinen

Vastinrahakampanjassa jokainen euro kertautuu 2,5 euroon

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Itä-Suomen yliopiston valtion vastinrahaan oikeuttava varainhankintakampanja Tee tietoinen valinta on käynnissä, ja keräysaika kestää 30.6.2022 saakka. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. 
 
Itä-Suomen yliopistoa voi tukea yksityishenkilönä tai yrityksenä/yhteisönä. Lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta uef.fi/lahjoita.


Lisätietoja:
Sortavala-säätiö, puheenjohtaja Risto Voipio, p. 040 060 2828
Dekaani Janne Pietarinen, p. 050 465 0642