Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Anndra Parviainen.

SHKS:n Vuoden 2024 Tutkija -palkinto Anndra Parviaiselle

Sairaanhoitajien koulutussäätiö SHKS on myöntänyt Vuoden 2024 Tutkija -tunnustuspalkinnon yliopisto-opettaja, post doc -tutkija, TtT Anndra Parviaiselle Itä-Suomen yliopistosta. Palkinto jaettiin 15. toukokuuta SHKS:n 80. juhlavuoden kutsuseminaarissa.

Palkintoperustelujen mukaan Parviaisen väitöskirja sairaanhoitajaopiskelijoiden genomiikan lukutaidon mittaamisesta ja edistämisestä verkkokoulutuksella on tärkeä ja hyvin ajankohtainen, sairaanhoitajien osaamiseen ja koulutukseen liittyvä aihe. Genomitiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa lisää yksilöiden hyvinvointia diagnostiikan ja hoitojen tarkentumisen sekä sairauksien ehkäisyn myötä. Yksilöllinen terveydenhuolto lisää vaikuttavuutta ja hillitsee kustannuksia. 

Parviainen väitteli hoitotieteen alalta Itä-Suomen yliopistossa marraskuussa 2023. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijana ja yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä sekä hoitotieteen laitoksella. Parviaisen tärkeimmät kiinnostuksen kohteet liittyvät tarkkuuslääketieteeseen, henkilökohtaiseen hoitoon ja genomiikan integrointiin sairaanhoitajakoulutukseen.  Hän työskentelee tutkijana useissa tutkimusryhmissä, kuten syöpätutkimus (INEXCA), quinoa-ruokainnovaatiotutkimus (Clinical Research Nurse in Disruptive Green Project) ja COVID-tutkimusryhmässä. 

Sairaanhoitajien koulutussäätiön SHKS:n keskeinen toimintamuoto on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa jakamalla vuosittain apurahoja hoitotieteelliseen tutkimukseen sekä hoitotyön käytännön ja koulutuksen kehittämishankkeisiin. Säätiön 80. juhlavuoden kutsuseminaariin ”SHKS -Tuki huomisen hoitotyölle” kutsuttiin kaikki säätiön apurahaa saaneet kolmen viimeisen vuoden ajalta tarkastelemaan hoitotieteellisen tutkimuksen edistämistä apurahoin.

Kutsuseminaarissa sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Piia Ollila puhui aiheesta ”Valmius ja varautuminen sosiaali- ja terveydenhuollossa”.  Hoitotyön tutkimussäätiön (HOTUS) johtaja, TtT Heidi Parisod tarkasteli tutkimustiedon käyttöä hoitotyössä ja dosentti Tella Lantta Turun yliopistosta tuloksekkaan apurahahakemuksen laatimista.  Apurahansaajien paneelikeskustelussa keskusteltiin apurahojen merkityksestä väitöskirja- ja post doc tutkimukselle. 

Lisätietoja:

Sirpa Luukkainen, puheenjohtaja, Sairaanhoitajien koulutussäätiö, puheenjohtaja@shks.fi 

Helena Leino-Kilpi, juhlatoimikunnan puheenjohtaja, Sairaanhoitajien koulutussäätiö, helena.leino-kilpi@utu.fi