Perinteentutkimuksen ”joensuulainen koulukunta” on ollut aina tunnettu monitieteisyydestään.
– Kyllä meihin on tosiaan viitattu ”joensuulaisena koulukuntana” puhuttaessa perinteentutkimuksesta täällä. Ja ylpeydellä siihen suhtaudumme, sillä termi viittaa pienen oppiaineen monipuolisuuteen ja monitieteisyyteen, kertoo kulttuurintutkimuksen professori Teo Kurki.
Perinteentutkimus on siis suuren yliopiston mittakaavassa melko pieni oppiaine, joka sisältyy kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan.
– Juuri tämä tekee meistä suomalaisella yliopistokentällä ainutlaatuisen. Perinteentutkimukselle on ollut täällä tyypillistä rakentua yli oppiainerajojen ja saada vaikutteita lähialoilta, kuten kulttuuriantropologiasta, uskontotieteestä, sukupuolentutkimuksesta ja kirjallisuudentutkimuksesta. Meillä on tiiviit yhteydet myös yhteiskuntatieteiden puolelle, ja esimerkiksi Karjalan tutkimuslaitoksella työskentelee perinteentutkijoita.
Perinteentutkimuksesta valmistutaan tutkijan työn lisäksi esimerkiksi museoihin, kulttuurialalle sekä arkistoihin.
– Ja väitöskirjojakin meillä on tällä hetkellä pienestä koosta huolimatta useampi tekeillä.
Professoreina tunnettuja nimiä
Perinteentutkimuksen oppiaine perustettiin Joensuun yliopistoon lahjoitusvaroilla vuonna 1985. Ensimmäinen professori Anna-Leena Siikala oli tunnettu shamanismin tutkija ja kansainvälisestikin tunnustettu uskontoantropologi.
– Joensuussa vierailikin hänen professuurinsa aikaan paljon kansainvälisiä shamanismin tutkijoita, mikä teki ilmapiirin oppiaineen ympärillä heti hyvin vireäksi.
Seuraavaksi professoriksi nimitettiin 1990-luvun puolivälissä mediassakin usein esillä ollut Seppo Knuuttila. Hänen myötään perinteentutkimuksessa ylitettiin tieteiden välisiä rajoja muun muassa yhteiskuntatieteiden, maantieteen sekä taiteen tutkimuksen suuntaan.
– Hänellä on ollut oppiaineen pisin professuuri, joka kesti vuoteen 2012 saakka. Knuuttila oli näkyvä professori, joka vaikutti yhteiskunnallisesti laajemminkin ja teki niin perinteentutkimusta osaltaan tunnetuksi.
Knuuttilan jälkeen professorin virkaan astui Pertti Anttonen. Hänen tutkimusteemojaan olivat muun muassa suullinen tekstualisaatio, folkloristiikan oppihistoria sekä folkloren ja nationalismin suhde.
– Siinä missä Itä-Suomen yliopistossa oppiaine on nimeltään perinteentutkimus, nimitetään sitä Helsingin ja Turun yliopistoissa folkloristiikaksi. Perinteentutkimus ammentaa samoilta tieteen aloilta kuin folkloristiikkakin, ja niiden raja on osittain häilyvä. Pertti Anttonen on tutkimuksissaan paneutunut näiden alojen oppihistoriaan.
Kulttuurin jatkuva muutos
Professorin tutkimusintressit ohjaavat usein koko yksikön suuntautumista. Teo Kurjen omat tutkimusteemat koskevat kulttuuri-ilmiöitä erilaisilla institutionaalisilla ja geopoliittisilla rajaseuduilla. Hän on kiinnostunut nykyajan liikkuvuudesta ja rajoista kulttuurin näkökulmasta.
– Parhaillaan tekeillä on julkaisu, joka tarkastelee Suomen ja Venäjän rajaseudulla 1900-luvulla liikkuneiden poliittisten toisinajattelijoiden omaelämäkerrallisia teoksia muistin näkökulmasta.
Itä-Suomi on herkullinen paikka tehdä tutkimusta juuri Suomen ja Venäjän konkreettisella rajalla.
– On tyypillistä, että tällaisille rajaseuduille muodostuu ”kolmas kulttuuri”. Se saa vaikutteita rajan molemmilla puolilla olevista valtakulttuureista.
Samaan hengenvetoon Kurki muistuttaa, että olisi siis vaarallista luokitella kulttuurin olevan selkeästi ”suomalaista” tai ”venäläistä”, sillä arjen kulttuuri ei koskaan muodosta yhdenmukaista kokonaisuutta, vaan se elää ja muuttuu koko ajan.
– Tällaisia mielikuvia halutaan pitää yllä poliittisissa tarkoituksissa, mutta kulttuurintutkijat eivät voi missään nimessä allekirjoittaa ajatusta johonkin kansakuntaan liitettävästä muuttumattomasta yhtenäiskulttuurista. Ennen ehkä näin osin ajateltiin, mutta se on kestämätön ajatus.
Ajattelutavan muutos näkyy myös esimerkiksi museoissa.
– Euroopassa ovat viime aikoina lisääntyneet juuri liikkuvuutta käsittelevät museot. Enää museoissa ei esitetä yhden valtion tai kansakunnan historiaa, vaan sitä, miten alueelle on tultu, miten sieltä on lähdetty ja miten paikan kulttuuri on sen myötä syntynyt ja elänyt. Yhden kansakunnan yhtenäiskertomuksesta on siirrytty realistisempaan suuntaan.
Liikkuvuutta, terveyttä ja muistamista
Itä-Suomen yliopistossa perinteentutkimuksen opinnot aloitettiin tänä syksynä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Opintojaksoilla tarkastellaan perinteitä muun muassa oppiaineen tutkimuspainotusten mukaan.
– Liikkuvuuden lisäksi opinnoissa käydään läpi esimerkiksi arkikulttuurin käsityksiä sairaudesta ja terveydestä, sairastamisesta ja parantumisesta sekä näiden käsitysten taustalla olevia maailmankuvia, tiedollisia käsityksiä ja uskomuksia.
Keskeisenä teemana on myös muistitiedon ja kulttuurisen muistin tutkiminen. Opinnoissa tarkastellaan kysymyksiä muistamisen politiikasta, muistamisesta ja vallankäytöstä: kuka voi tuottaa historian tulkintoja ja keiden äänet kuuluvat, kun kerrotaan menneen tapahtumista.
Mielikuvia yhtenäisestä kulttuurista halutaan pitää yllä poliittisissa tarkoituksissa, mutta kulttuurintutkijat eivät voi missään nimessä allekirjoittaa ajatusta johonkin kansakuntaan liitettävästä muuttumattomasta yhtenäiskulttuurista.
Teo Kurki
Professori
Perinteet auttavat ymmärtämään tulevaisuutta
Kysyttäessä perinteentutkimuksen roolista ja tärkeydestä tieteen kentällä, muistuttaa Teo Kurki perinteiden liittyvän jokapäiväiseen arjen kulttuuriimme ja ylipäätään lähes kaikkeen ihmisen toimintaan.
– Perinteet sisältävät arkisen elämäntavan ja sen käytänteet, niiden taustalla olevat tiedot ja taidot, käsityksemme maailmasta ja ihmisen paikasta siinä maailmassa. Samalla nämä tiedot ja taidot välittyvät ajallisesti sukupolvelta toiselle.
Kiinnostavaa on myös se, mikä rooli perinteillä on tulevaisuuden kehityskuluissa ja mikä merkitys perinteellä on tulevaisuudessa.
Kurjen mukaan tutkimusteemoissa on pikkuhiljaa siirrytty osin posthumanistisiin näkökulmiin eli ihmiskeskeisyyden sijaan luontoon, toisiin lajeihin ja maapallon hyvinvointiin. Samoin teknologian ja tekoälyn roolit perinteissä ovat herättäneet kiinnostavia tutkimuskysymyksiä.
– Perinteentutkimus rakentuu lähihistorialle ja tuo sitä kautta ymmärrystä myös tulevaisuudelle ja sen eri skenaarioille.
– Visioinkin joskus, että seuraavan 40 vuoden päästä opinnoissamme yhdistyvät vielä perinteentutkimus ja tulevaisuudentutkimus. Ja täällä monitieteisessä oppiaineessa nekin tulevat kohtaamaan luonnollisesti.
